Rakas joulupukki...

Ainoa mitä oikeasti toivon, on se että tuon koiran hampaat hoituisi itsekseen! Ei paljo lämmitä maailmanrauhat ja uudet puhelimet, ihan sama. Kun nyt saisi tämän projektin siististi päätökseen, mieluiten niin että pääsisi vielä joskus vaikka näyttelyynkin.

Tilanne ei ole edistynyt niin hyvin kuin olisi toivottu, ja alkaa tulla ikä vastaan jos ruvetaan laittamaan jatkopaloja. Nyt vielä jouluun asti katsotaan ja mennään samoilla, sen jälkeen otetaan valokuvakontrolli ja päätetään mennäänkö taas pöydälle 29.12. vai ei. Siinä vaiheessa toivotaan että pelkkä yläikenen muotoilu ja alakulmuriin laitettava jatke hoitaisivat homman, ja sen takia on kiire, koska tammikuussa 7 kk iässä kulmurien kasvu loppuu.

Voin sanoa että ihan todella raastavaa ja epätoivoista hommaa on tämä. Parasta tilanteessa on se, että itse olen välipäivät töissä ja saan etsiä jonkun innosta kiljuvan (=porukat) kuskaamaan koiraa Lapualta lääkäriin Kirkkonummelle, itse sijaitessani Porissa.

Not going as planned... Situation hasn't improved as we had hoped, and now we have time until Christmas to see how it goes. After that he may need to have his upper gum remodeled and an extension placed on the pressing canine. And naturally all this needs to happen while I'm working on the other side of the country and the dog is with my parents a few hundred kilometers in another direction. A happy new year, indeed!

Saikulla

Meillä harrastetaan tätä nykyä saikkuilua. Perjantaina käytiin kaivelemassa maitokulmurien pätkät pois nukutuksessa. Samalla pinnoitettiin näkyviltä osin vasemman alakulmurin kiillevaurio, ja nyt toivotaan että sitä ei kasvun myötä paljastu lisää. Siinä tapauksessa olisi ohjelmassa uusi humautus ja paikkaus. Operaatio meni hyvin, eikä jatkohoidossakaaan ole ollut ongelmia. Yläkulmureita on nyt väännelty taaksepäin, ja jopa tuntuu että ne ovat hieman siirtyneet ja antaneet tilaa alakulmureille. Viikon päästä kattellaan uudestaan mikä on tilanne.

Lauantaiaamu alkoi nihkeästi kun Riffi alkoi yskimään ja puklailemaan limaa. Ensin ehdin hetken ajatella että kyseessä olisi vain joku ärsytys intuboinnin jäljiltä, mutta kyllä nyt oireperusteisesti olen diagnosoinut kennelyskän. Tilanne on onneksi paranemaan päin, ja yskäyksiä on tänään kuulunut enää muutamia. Nyt vain odotellaan jännityksellä josko Demo saa saman taudin... Saikuttelu on tosiaan muuten mennyt hyvin, mutta kun raukka ei saa pureskella (hampaat) tai riehua (kennelyskä), niin hiukan on ollut liikaa virtaa viime aikoina.

Siispä, dopingvaroaikojen ja kennelyskän vuoksi, Messari jää nyt väliin. Hieman aiheuttaa ärsytystä, mutta sentään tulee nyt loman aikaan, eikä niin että menee monta treeniviikkoa hukkaan. En kyllä ymmärrä miksi pentunäyttelystä ei  saa rahoja takaisin tuomarinmuutoksen vuoksi...

The pieces of milk teeth were extracted on Friday, and the enamel damage repaired. Everything went great! At the moment Riffi also has a bit of kennel cough, so we're pretty much taking it easy. Sadly, becaude of anti doping regulations and the cough, we're going to miss our first shows next weekend...

Paskaa tuulettimessa

Tiistaina mentiin taas siis lääkäriin. Vasemman (eli huonomman) puolen ylämaitokulmuri oli alkanut yön aikana heilua varsin vallattomasti, oikea oli vielä suhteellisen tiukassa. Koko viikon kun olen maanisesti keskittynyt noihin maitohampaisiin, en ole kurkkinut niitä alahampaita ja TADAA! Siellähän näkyy kiillevaurioita molemmissa alakulmureissa. Kiillevauriot yleensä syntyvät maitohampaiden poiston yhteydessä, ja tästä meitäkin on kovasti koululla varoiteltu. Helenan mukaan näitä kuitenkin sattuu paremmissakin piireissä, että sinänsä mitään metelin nostamisen aihetta ei ole.

Tämän johdosta tehtiin siis suunnitelman muutos. Koska pahemman puolen maitohammas on jo lähes irti eikä aiheuta hankaluuksia, oli meillä varaa lykätä maitokulmurien poistoa viikolla. Tämä siksi, että alakulmahampaat kasvaisivat ja kiillevaurio paljastuisi kokonaan, jolloin ne voidaan paikata ensi viikon ajalla. Todennäköistä oli, että molemmat maitokulmurit ovat siihen mennessä irronneet.

No. Kotiin päästyäni illalla otin sitten asiakseni taas väännellä maitohampaita kuten käsketty ja kivana bonusyllätyksenä se tiukemmassa ollut hammas katkesi. Kyllä, katkesi, ienrajan alta. Onneksi kotoa löytyä kipulääkettä ensihätään. Aamulla sitten soitto Anidentiin että mitäs nyt, odotetaanko tiistaihin vai onko aiempia aikoja vai onko edes järkeä tehdä vielä mitään jos joutuu vielä uudestaan kuitenki humauttamaan sitä paikkausta varten... Lopputuloksena ajanvaraus perjantaiaamulle, ja sitten katsotaan mitä tehdään. Kyllä nyt vastustaa vähän liikaa!

Shortly, we found some enamel damage in the lower canines. The teeth need to grow so the damage is seen in full and we want to fix it in the same anesthesia while taking the milk teeth out. So all the teeth are still in, except for the one that just fractured yesterday beneath the gum... Not nice! On Friday we'll see and hope we can already do something.

Purukalusto

Tilanne on nyt siis sama, oikeastaan pahempi, kuin maitohampaiden kanssa, eli alakulmahammas painaa kitalakeen. Samantien kun näin että hammas alkaa puhkeamaan väärään paikkaan, näpyttelin ajan Anidentin ajanvarauksesta purentavirheen arviointiin.

Viereisissä kuvissa näkyy tilanne ensin. 3.11. juuri puhjenneen hampaan kanssa, sitten 5.11. ja lopulta 15.11. pari päivää ennen lääkäriin pääsyä. Viimeisessä kuvassa näkyykin myös se kuoppa, jonka kasvava kulmahammas on kitalakeen painanut, aiemmissa kuvissa oleva jälki on jäljellä maitohampaasta. Kuvanlaatu on mitä on, mutta parhaani yritin.

Olen keskustellut asiasta useamman kasvattajan (mukaanlukien ko. koiran), koiraihmisen ja melkein-eläinlääkärin kanssa. Kasvattajien mielipide on järjestään ollut, että tämä on tyypillistä, kyllä se leuka kasvaa, anna olla ja odota. Täytyy kyllä sanoa että ko. henkilöt eivät ole nähneet tilannetta tosielämässä, enkä tiedä vaikuttaako se arvioon. Lähestulkoon-eläinlääkärit ovat sitä mieltä että paha on, täytyy tehdä jotain, ja niinhän meille on koulussakin opetettu. Ja tilanne on se, että vaikka kuinka saisin hysteerisen leiman otsaani, niin halusin toimia heti kun tilanne oli vasta alussa. Sama päti myös maitohammastilanteeseen, mikä oli varmasti monen mielestä hätäilyä. Totuus kuitenkin on, että ei ikeneen kaivautuva hammas tunnu hyvältä, ja mitä nopeammin maitohampaat saa pois väärentämästä tulevaa pysyvää purentaa, sen parempi. Tässä tilanteessa en kestäisi jos olisin jättänyt ne poistattamatta ja se mahdollisesti olisi aiheuttanut nykyisen tilanteen.


Ennen lääkärikäyntiä kävin hakemassa kasan palloja Mustista ja Mirristä ja alettiin suorittamaan "palloterapiaa" purennan leventämiseksi. Tutkimusten mukaan noutoleikkejä tai pallon pitämistä tulee harrastaa vähintään 4x15 min päivässä, että sillä on vaikutusta. No, niinhän me tehtiin, ja nyt se osaa oikein nätisti pitää palloa käskystä. Samalla paineltiin alakulmureita ihan sormin ulospäin, mahdollisimman pitkiä aikoja kerrallaan. Lääkärissä todettiin että tilanne on nyt aluksi se, että ylämaitokulmurit pitää saada pois. Siispä viimeisen viikon aikana niitä on venytelty sormin eri suuntiin melko kehnoin tuloksin. Parin päivän päästä viikon deadline on ohi ja yläkulmurit mennään poistattamaan. Tämän jälkeen suunnitelmana on, jälleen käsin, alkaa painamaan pysyviä yläkulmureita taaksepäin että saadaan oikea tila alakulmureille. Vasta sitten aletaan painamaan alakulmureita sivuillepäin. Todennäköisesti kaiken voisi tehdä myös ns. kerralla, mutta parhaimmat tulokset saa, kun omistaja keskittyy yhteen asiaan kerrallaan ja saadaan tehokkaat "sessiot" aina yhteen kohteeseen. Mikäli kaikki menee hyvin, korjaantuu purenta käsin, eikä suurempia toimenpiteitä tarvita.

Mitä tämä sitten jatkossa tarkoittaa? No, jos joudutaan tekemään ns. oikeita toimenpiteitä (esim. oikomiskoje), ei ole asiaa näyttelyyn. Jalostusasiat ovat jo tällä hetkellä mielestäni kyseenalaisia. Onhan tuo tuotu ihan sillä että saisi uutta verta koirakantaan, mutta tässä on niin monta mutkaa matkassa ennen kuin se on ajankohtaista, että katsotaan sitä sitten. Tällä hetkellä eniten harmittaa tuo näyttelyasia, sekä tietty se että koiralla on kurja olla, sitä joudutaan TAAS nukuttelemaan ja kuljettamaan lääkärissä, sekä se että Visa vinkuu. Oikomishoidon hinnaksi on arvioitu 1000-2000 euroa, tähän mennessä on palanut 120 e alkukäyntiin, sekä tiistaina n. 450 mikäli kulmurit poistetaan.

Moni ihminen varmasti olisi tästäkin asiasta ihan hiljaa, kulkisi näyttelyt ja keräisi astutusrahat rauhassa, mutta koen että olen saarnannut liikaa avoimuudesta että pystyisin sen tekemään.

Täällä taas

Onpas laiskoteltu taas kirjoittamisen saralla. Melko paljon on ehtinyt tapahtua niin hyvää kuin pahaakin sitten edellisen postauksen jälkeen.

Jalkavaivat ovat hävinneet, vaikka melko pitkään sai pitää kaveria levossa ennenkuin oikeasti liikkui aina puhtaasti. Mutta pääasia että parantui, eikä mitään luustollista vikaa löydetty. Ettei elämä olisi liian helppoa, halpaa ja yksinkertaista, tuottavat hampaat nyt päänvaivaa. Kirjoitan siitä ihan postauksen erikseen, koska tätä on nyt tullut mietittyä ihan todella paljon.

Harrastuspuolella on tullut aktivoiduttua mätsärien osalta. Nyt on kahdesti käyty pyörähtämässä pentukehässä, molemmilla kerroilla tuloksena punainen nauha ilman sen suurempia sijoituksia. Tekee ihan tosi hyvää tuolle riiviölle päästä koirapaljouteen, oppii ehkä vähän rauhoittumaan, sillä tällä hetkellä paikalle saapuminen on suoraa huutoa haukkumista... Onneksi asettumisen jälkeen se osaa edes olla hiljaa, jos ei nyt ihan muuten ole kultainen käytöstavoiltaan. Kehässä se menee paremmin kuin ikinä osasin kuvitella! Kyllä on kannattanut seisottaa ihan pienestä asti, sen sanon. Nyt vielä kun hanskaisi sen oikean liikkumisnopeuden ja idean siitä, että ravi on Se Juttu.

Demon kanssa on ollut huikeita hetkiä agilityssä, kunnes taas seuraavalla kerralla tuntuu tulevan se aallonpohja. Radalla kyllä suorittaa (ja iloisesti), mutta kaikki sen suorittamisen ulkopuolella on vain kammottavaa paineistumista ja toimintakyvyttömyyttä. Todennäköisesti kaikki on musta lähtöisin tavalla tai toisella, mutta itseäni en osaa korjata. Siksi jätetään nyt nämä asiat tauolle, ehkä ikuisesti, ja Riffi alkaa tekemään agilitykoiran uraa pikkuhiljaa Demon treenipaikalla.

Rallytoko vois olla meidän juttu. Käytiin Minna Hillebrandtin koulutuksessa schapeporukalla, ja oli kyllä mukavaa. Harjoiteltiin ihan alokasluokan liikkeitä rautalangasta vääntäen, tehtiin takapäänkäyttöharjoituksia sekä lopuksi ihan alokasluokan rataa. Huikean mukavaa oli, pitää varmaan alkaa printtailemaan kylttejä ja reenaamaan! Asiathan ei sinänsä vaikeita ole, mutta treenilistalla on ainakin koiran paikallapysyminen mun kiertäessä, hihnan kanssa toimiminen sekä peräpään käytön opettelu, se on ihan hakusessa.

Treenijuttuja

Eilen agia ja ylläolevaa rataa. Voi piru miten voi varmat asiat mennä pyllylleen! Demo siis töhöili ihan yksinkertaisimmissa asioissa, mm. meni putkeen eikä A:lle, kun A on aina ollut ykkösvalinta sille. Samaten jätti 11-hypyn hyppäämättä vaikka ennen on kyllä mennyt pienemmilläkin lähetyksillä.

Muuten meni ihan mukavasti ja taas todettiin että Demolle pitää antaa tilaa. Niinkuin Hanna sen ilmaisi, niin pois sen linjalta, sitte hiukkasen turvaväliä ja vielä vaikka yksi askel sivuun niin hyvä tulee.

Hauskin oli huijaus, mikä jouduttiin tekemään 9-putkelle mennessä. 8-putken jälkeen (joka oli todellisuudessa paljon enemmän tuolla kaavion yläreunassa) piti vaihtaa puolta niin että koira oli vasemmalla, ja edetä kohti 1-hyppyä ja ihan viime tingassa tehdä persjättö ja tuikata koira putkeen. En tiiä onko tälle joku nimi, mutta toimi! Ikinä en olisi itse tajunnut tuollaista koittaa, täytyy pitää mielessä.

Kolmosellekin koitin twistata mutta ehän oli ihan turha kun pystyi vaan juoksemaan kohti nelosta ja törkkäämään koiran kolmoselle. Jotenkin ihanaa että Demon voi jättää tekemään, mutta samalla tosi haastavaa että ei voi semmosia perinteisiä "vien nenästä kohti estettä"-ohjauksia käyttää.

----------

Tokossa tehtiin edellisviikolla paikallaoloja, olen tyytyväinen. Varsinkin häiriötreenit menee hyvin kun on paljon ärsykkeitä, mutta en ihan luota että hipihiljaisen hallin yksi iso kolahdus ei nosta koiraa maasta.

Paikkiksia tehtiin maaten, istuen ja seisten. Viimeisimmästä istumisesta on kyllä ihan ikuisuus, niin palkkasin paljon. Seisomista mainostettiin vaikeana kun sitä ei juuri kukaan koskaan treenaa. Noh, näyttelykoira sanoi "lolskis" ja näytti mallia kuinka seistään!

Tällä viikolla aiheena treenattiin jääviä. Oli ihan super! Missä vaiheessa se on oppinut noin hyvin istumaankin! Asennot tosi nopeita, ehkä vielä se paluu on piiiikkuisen epävarma, mutta en kanna huolta. Voi kun tuo seuraaminenkin toimisi...

----------

Nyt saikun ja Demon treenien aikaan (ja vähän muutenkin) Riffi on ollut yksin kotona, eväänään ruualla täytetty lelu. Jotain pientä protestointia on nauhoittunut, mutta kaikenkaikkiaan olen tosi yllättynyt. Hienostihan se osaa olla. Silti agitreenien ajaksi (klo 21-22) en ole tohtinut jättää yksin ettei huuda yöaikaan ja etten saa vihaisia katseita naapureilta...

Helpotuksen huokaus

Potilas ja mielenrauhan hinta

Täällä on hulluja pidetty jännityksessä. Kaikki on tällä hetkellä pikkukaverilla ok ja toivottavasti paranemaan päin.

Käytiin siis tiistaina Mikael Moreliuksen vastaanotolla Sipoossa. Todettiin että provosoituna Riffi oikeasti ontuu, nykyisin vasenta takajalkaa. Samasta jalasta löytyi myös lievä turvotus polven alapuolelta, enemmänkin sääriluun yläosasta eikä niinkään nivelestä. Varmuuden vuoksi laitettiin kuitenkin kaveri unille ja otettiin kuvat polvista sekä lonkista. Kuvissa ei näkynyt mitään erikoista, kasvulinjat olivat symmetriset jalkoja toisiinsa verraten eikä nivelissä itsessään näkynyt turvotusta. Lonkatkin hyvät, mutta tämän ikäisellä nyt tulee tapahtumaan vielä niin paljon asioita siellä että en vielä hihkuisi mitään A-lonkkia.

Oikea

Vasen

Oikea - Vasen

Oikea - Vasen

Siispä nyt jatketaan lepokuuria vielä reilun viikon ja mikäli ongelma katoaa, hyvä niin. Jos ei niin täytyy keksiä jotain muuta. Voin sanoa että ei ole muuten kiva hoitomuoto tuon koiran kanssa kun virtaa on kuin pienessä kylässä... Apuun onkin valjastettu jo älypelit ja aktivointilelut, josko sitä intoa saisi edes niihin purettua (eikä pelkästään Demon poskikarvoihin).

Kovahermoisempi olisi jaksanut odotella vielä ennen lääkärin pakeille menoa, mutta itseäni pelottaa kasvuikäisten ontumat ihan liikaa. Juuri iästä johtuen myös halusin mennä erikoistuneelle ortopedille, sillä ainakin itselle nuo kasvulinjat ja muut nuoren koiran normaalianatomiat ovat vielä turhan haasteellisia. Lisäksi, mikäli esim. puukon alle olisi jouduttu, niin olisi asia voitu hoitaa vähemmillä käynneillä ja oltaisiin päästy suoraan asiaan. Onneksi tätä ei nyt tarvittu!

Suutarin lapset täällä hei!

Ontuvat pennut on pelottavia. Eivätkä ne ole viime aikoina merkinneet mitään kovin hyvää mun seurapiireissä.

Viikko takaperin perjantaina saavuttiin kaverin luo Tampereelle. Annoin Riffin hypätä autosta alas ja yhtäkkiä se oli ihan kolmijalkainen vaikka laskeutui ihan nätisti. Oikea takajalka oli siis oireilija, mutta vertyi siitä kyllä joissakin minuuteissa ja sen jälkeen koko viikonlopun ihan normaali. Maanantaina jälleen treeneissä autosta poistuessa ihan sama homma. Tiistaina melko normaali, keskiviikkona ihan vaan kotiin tullessa ihan surkea kolmijalkainen otus vastassa. Sen jälkeen on ollut normaaleja ja "normaaleja" päiviä (lue: kyttään ihan hysteerisenä ja näen omiani).

No, tiistaille on varattu aika ortopedille ja ihan mieluusti maksan vaikka ihan mielenrauhasta sen käyntimaksun... En ehkä muuten olisi alkanut avautua tästä nyt ennen käyntiä mutta tuo koira käy hermoille ku sitä ei voi oikein liikuttaa. En ala varsinkaan jos se joutuu johonki puukon alle ja saikulle!

Harvahammas

Tiistaina pikkumies kävi hammaslääkärissä. Ikeneen painavan alakulmurin (eli hampaiden linguoversion) vuoksi poistettiin Riffiltä molemmat alakulmurit. Teoriassa toinen olisi riittänyt mutta jos sen toisen jättää paikalleen niin purenta voi vääntyä. Ehkä asia olisi korjaantunut itsekseenkin, kuten monet ovat minulle vannoneet, mutta itse olen sen verran eläinlääketieteeseen ja eläimen hyvinvointiin suuntautunut että haluan poistaa ikeneen kipua aiheuttavat hampaat.

Tässä on nyt siis elelty turvotetun ruoan ja purulelukiellon aikaa, vaikka potilas itse ei sitä tajuakaan. Koko anestesia sujui hyvin, nukahtaminen ja herääminen kävivät nopeasti, mitä nyt ensimmäinen ilta meni normitokkurassa. Mitään vaivaa tai kipuoireilua poistosta ei ole ollut. Oman kokemuksen perusteella voin siis lämpimästi suositella Eläinlääkäriasema Askelta ja Mari Vainionpäätä!

------------

Muuten viime viikolla on korkattu Demon kanssa agilitykausi, melko samalla ryhmällä jatketaan tänäkin talvena. Tehtiin rataa, ja hyvin tehtiinkin, mitä nyt joku lähtö- ja kontaktiahdistus tuppaa sekoittamaan pakkaa. Peruskauraa. Riffikin kävi sylistä käsin vähän kurkkimassa hallia ja haukkumassa muiden koirien suorituksille.

Tänään puolestaan aloitettiin taas kisatoko, ajatuksissa saada taas pitkästä aikaa häiriötä treeneihin ja samalla opetella Piffin kanssa alkeita. Demo nyt oli ihan oma itsensä, paikkamakuu on näköjään vähän ruosteessa, mutta muuten samassa tilanteessa ollaan kuin pitkän aikaa. Riffi puolestaan on yllättävän pätevä! Niin kauan kuin kädessä on lihapullaa, eivät muut koirat kiinnosta. Siihen saa myös melko hyvin kontaktin ja hakeutuu jo sivulle tosi lähelle istumaan. Toivottavasti tämän kanssa ei ikinä tule väljyysongelmaa!

Myös koska tykkään ylianalysoida tuota pentua niin tässä sitä tulee. Lenkillä tuppaa haukkumaan muille koirille, satunnaisesti ihmisille, mutta ei kuitenkaan pelokkaasti. Eipä siinä muuta, mutta kun Demo intaantuu samaan ja sitten Riffi jatkaa kun Demokin ja siinä sitä sitten ollaankin kohta kulmakunnan kauhuja. Nyt vannon että alan kantaa nakkeja mukana joilla harhautan tuon rääpäleen.
Edelleen on tosi rohkea, kaikki vieraat ihmiset on IHANIA, samoin kuin oikeastaan kaikki tavatut koirat. Mielipideraivoaminen on vähentynyt ja alkaa jo vastata toruihin, on jo vähän oppinut että huono käytös ei kannata.

Isohursula ja pikkuhursula

Normaali kouluelämä on taas alkanut ja pieni karvatollokin on joutunut nyt asettumaan rutiineihin. Reipas se on edelleen, sisäsiisteys aina välillä yllättää ja on se vähän tuhojaankin tehnyt, myös Demon avustuksella. Demo oikeasti vähän tykkää kaverista vaikka suurimman osan ajasta se on rasittava parrassakiikkuja. Ei ole ollut mitään turhia rähinöitä tai muuta, perusnujuamista lähinnä.

On käyty mökkireissulla, maalla ja kaupungissa, treffattu erilaisia ihmisiä ja koiria sekä tutustuttu rappukäytäviin ja hisseihin ilman mitään ongelmia. Yksinolokin menee Demon kanssa tosi hyvin, ainoat äänet kuulostaa leikkimisärinöiltä. Pitäis kerätä rohkeutta jättää se ihan totaaliyksin joskus. Mielipideraivaritkin ovat vähentyneet aiemmasta, nyt voidaan jo maltillisesti odottaa portin takana jos puuhaillaan Demon kanssa.

Agilityn alkeet on aloitettu kotona ihan 2on2off-kontaktin muodossa, lisäksi on treenattu pikkuisen näyttelykäyttäytymistä sekä tokopohjustuksia. Pentutokopaikkaa ei saatu seuralta (siitä voi syyttää vain omaa laiskuuttaan), mutta agility aloitetaan kyllä pentutasolla vielä nyt talvikaudella, jännittävää!

Ulkomuodoltaan on mielestäni tosi kiva ja tuo pää on ihana. Takaosa on vähän turhan hyvin kulmautunut, mutta sitähän ne näyttelyissä helposti hakeekin nykyään. Liikkeet ovat nätit, mutta takapään koordinaatio on vielä ihan mitä sattuu, mutta hyvä siitä varmasti tulee! Harmillisesti toinen alakulmuri painaa vieläkin ikeneen, mutta siihenkin on tulossa ratkaisu.

Rihveli on saapunut!

Nyt se on totta, kotona on kaksi koiraa. Demon kaveriksi haettiin lauantaina Riffi, viralliselta nimeltään Blind Date des charmantes crapules.

 

Mitä olisimmekaan tehneet ilman kuvausassistentti Syrjälää...

Yllättäen sain melko vaivattomasti suostuteltua Jennan seuraneidiksi matkalle ja aamulla lähdettiin puoli kuudelta Järvenpäästä kohti kenttää ja Frankfurtia. Koneessa meinasi olla fanityttöhetkiä kun taakse tupsahti istumaan Alexi Laiho ja Janne Wirman. En missään vaiheessa ollut oikein vakuuttunut, että Riffi on täydellinen nimi, mutta kyllä tuo oli jo merkki universumilta kun maailman parhaaksi rankattu hevikitaristi tulee reissulle mukaan! Aasinsiltoja kyllä riittää, sillä ilmassa oli myös lievästi charmanttia krapulaa, ja olis ne sokkotreffitkin kelvanneet ;) Mutta se siitä.

Kentältä lähdettiin pienten eksymisten kautta Heiken kyyditsemänä ranskalaisten rotujen erkkariin. Meno oli kyllä melkoisen erilaista kuin Suomessa, ihan positiivisella tavalla. Meininki oli rentoa, ei hirveästi stressailtu jos koirat haistelivat toisiaan tai vaikka olisi tullut vähän sanomistakin koirien välille. Ehkä sen vuoksi myös suurin osa koirista osasi käyttäytyä muiden kanssa. Uskon että osaltaan tällä pumpulissa kasvattamisella ja liialla varovaisuudella saadaan niitä remmiräyhiä täällä Suomen päässä...

Riffi ja äitinsä Malawi olivat kyllä ihailtavan rentoja näyttelypaikan hulinassa, ja olivat käytännöllisesti katsoen irti remmit perässä laahaten. Malawi oli huomiota rakastava, mutta siivokäytöksinen rouva joka vaivihkaa kerjäili rapsutuksia. Ei liikaa stressaillut jälkikasvustaan ja oli kiltisti vieraidenkin kanssa, vaikka mamman poistuminen vähän huolettikin. Väkeä ja koiria tuli ja meni mutta penturaukka edellispäivästä jo uupuneena nukkui suurimman osan ajasta retkituolin alla. Silloin kun valveille sattui niin näytti kyllä itsepäisyyttään ja rohkeuttaan mm. hangoittelemalla remmissä kävelyä vastaan ja yrittämälä hyppiä sylistä. Hirveän onnellinen olen, että Riffi on kasvanut isojen koirien kanssa, ei sitä paljoa hetkauttanut vaikka entuudestaan tuntematon briardi tunki kärsäänsä lähelle ja vähän maisteli selästä innostuksissaan.

Kotomaisemissa Riffi on lähinnä nukkunut ja pissannut. On nähty pari lentokenttää, Demo, spanielit ja yksi mätsäri sekä työkaverit ilman sen suurempia järkytyksiä. Huonokäytöksiset spanielit kyllä meinasivat vähän jännittää portin takana huudellessa, toisella tapaamisella ne eivät enää olleet ongelma. Remmissä kävely menee nyt kuin vanhalta tekijältä kun käytännössä vaihtoehtoja ei ole, mutta on kyllä jokunen kerta neuvoteltu noiden muutamien ulkoportaiden ylösmenosta. Pelkään että jos nyt annan periksi missä vaan niin siitä tulee kauhukakara, ei Demolla tuommoisia ominaisuuksia ollut. Raivareita herra myös saa aika lahjakkaasti jos joku ei suju tahdon mukaan, esim. portin taakse tai aitaukseen laittaminen on Vääryyttä, samoin kerran on jo tultu autoveräjän läpi... Anteeksi naapurit, edellämainitusta syystä se nyt vaan saa huutaa siellä aitauksessa kunnes rauhoittuu. Yksi hämmentävimmistä asioista kyllä on suun käytön ja hammastelun puute! Kyllä sallittavat kelpaa, mutta käsiä ei ole edes yrittänyt syödä vaikka vähän villitsisikin.

Ehkä tässäkin tuli jo liikaa informaatiota ja puheripulia, jatketaan myöhemmin. Loppuun vielä kuva tuosta vanhemmasta komistuksesta ♥

Pikapäivitys

Nyt on lammashommat taas tältä erää päätöksessä. Päästiin parilla viime kerralla kokeilemaan häkittämistä, mikä olikin ihan todella vaikeaa. Ensinnäkään lampaat eivät tasan halunneet häkkiin, ja toisekseen Demo on liian hidas tai musta riippuvainen että pystyisi nopeasti reagoimaan lauman karkuyrityksiin.  Ihanasti se kuitenkin alkaa ottaa ohjeita ihan pienillekin liikahduksille! Ainoa kompastuskivi esikokeessa olisi siis se varikkotyöskentely ja myös ehkä Sinikan lampaat, kun on näin liukkailla yksilöillä treenailtu viime ajat.

Eilen kaivoin naksuttimen esille ja voi että miten pieni schapemööpeli sekosi! Selkeästi on treenattu liian vähän a) koko vuoden ja b) tämän kesän aikana. Talven aikana otetaan itseämme taas niskasta kiinni!

Muuten eletään jännittäviä aikoja, ja Demo tuskin aavistaakaan mitä eräs lentokonereissu tuokaan tullessaan parin viikon päästä...

Näytelmiä

Nyt kesällä on taas aktivoiduttu näyttelykentällä ja takana on Tuusulan viimeviikonloppuinen kr ja tämän viikonlopun ryhmä- ja erikoisnäyttelyt.

VSP Demo ja ROP Nadine Bibi v.h. Molengat
Kuva Kati Kontula

Tuusulassa yllättäen saatiin sijoitukseksi ihan VSP, ja voitettiin monta koiraa! Arvosteluntynkä alla

Male of excellent type. Good size. Good topline & back. Excellent angles & movement.

Eilen Nastolan ryhmiksessä ihan suomalaisella tuomarilla oltiin PU2, eikä huonolle hävitty lainkaan, Kaapo kun oli lopulta näyttelyn kaunein!

Koko ja mittasuhteet erinomaiset. Hyvät kallon ja kuonon mittasuhteet. Hyvä purenta, silmät & korvat. Erinomainen kaula ja ylälinja. Oikein kulmautunut, hyvä runko. Oikea luuston vahvuus. Hyvä karvapeita. Liikkuu epävakaasti takaa, muuten erittäin hyvin. Hyvä häntä.

Kaunista, tasapainoista liikettä...
Kuva Tuija Laurila(n kamerasta).

Tänään sitten erikoistuomarin käsittelyssä saaliina pelkkä EH, vuosi sitten samalta tuomarilta irtosi vielä VACA.

 4 years. Prefer him to be abit more masculine. Correct head. Sufficient broad skull. Could be stronger on muzzle. Good ears Nice expression. Good topline. Stronger angulation at the back & very narrow and slightly cow-hocked. Sufficient in body. Light bone. Nice temperament. Coat soft and open today. Movement very narrow behind. Should get more drive.

Laitetaan vertailun vuoksi vielä viimekesäinen arvostelu. Näköjään maskuliinisuus on vuodessa kadonnut ja nokka on heikentynyt, mutta turkki on edelleen partiksen. Mutta eipä siinä, ihan oikeudenmukainen arvio oli, en tunne kokeneeni vääryyttä.

3 years old, well developed masculine type, good size & proportions. Masculine head, sufficiently broad in skull. Nice expression. Correct muzzle. Sufficient neck, strong topline. Croup a bit strongly angulated. Slightly french in front. Typical light bone. Coat a bit open today. Nice temperament. Movement OK.

Paimennellaan

Taisi jäädä ihan yksi kerta raportoimattakin, mutta ei voi mitään. Tänään Jonna oli ystävällisesti raahannut meille porttivermeitäkin pellolle!

Viime viikon satoa

Ensimmäinen kierros meni taas todella levottomissa merkeissä. Laumastakin tulee ihan hektinen kun koira ei liiku smoothisti vaan hypähtää aina paikasta toiseen. Ihan todella ärsyttävää, enkä tiennyt että joudun vielä liian korkean vireen kanssa taistelemaan tässä asiassa, vähän jopa semmoista omaehtoista lauman pölläyttelyäkin alkaa olla ilmassa. Ja voi sitä syödyn ruohon määrää! Yhtään ei tarvi ihmetellä miksi väliajalla pukluttaa...

No, anyway. Yritettiin aluksi saada hommaa haltuun ihan peruskuljetuksella, ja kun se lopulta alkoi jotenkin sujumaan niin ex tempore heitettiin koira jarruhommmiin eli lauman eteen mun viereen. Todella vaikea paikka, mutta ohjattuna kyllä toimii, vaikka ei mitenkään aktiivisesti yritä lampaita estellä. Muutama portin läpi meno otettiin myös, ensin oikeasta paikasta läpi meni 6/7, sitten 5/7 ja lopulta kaikki seitsemän! Siihen oli hyvä lopettaa.

Seuraavalla kierroksella mulla oli taas oma koira mukanani. Jatkettiin näitä jarruhommia, ja kun oltiin laitumeltapoistumisportin kohdalla, niin heitettiin koira lauman taakse irrottamaan lampaat portista että saatiin ne menemään siitä portista kuin oli tarkoitus. Hienosti saatiin molemmin puolin onnistumisia, niinkin että minä jäin portin suulle ja patistin vain Demoa ajamaan lampaat loppuun asti. Jarruttelukin alkoi jo vähän sujua kun Demo uskalsi tulla lähemmäs ja tiesi pienelläkin vinkillä lähteä kiertämään siinä lampaiden edessä jos toinen reuna aikoi levitä.

Nyt lienee kuitenkin aika valmistautua viikonlopun näyttelyyn. Onhan siitä jo 10 kk kun on viimeksi oltu näytillä, herranjumala!

Schapepaimennusta

Piia oli taas ahkerasti järkännyt schapeille paimennuspäivän, tällä kertaa Eurajoelle. Eilen mukana oli ollut viitisen schapea, tänään oli yksi koirakko meidän lisäksi. Sattui vähän märkä keli ja allekirjoittaneelle aikainen lähtö Lapualta eilisten synttärien jälkeen, mutta mitäpä sitä ei koiraharrastusten eteen tekisi...

Tehtiin taas kaksi pätkää. Ensin oli kovin taas kierrokset korkealla. Todettiin että kun lauma ajelehtii vähän kauas ja laitan koiran kiertämään, niin se nostaa ihan älyttömästi ja koirakin lähtee heti laukalla hommiin. Tässä tapauksessa se ei ole hyvä asia. Niinpä lauman puskiessa läpi tehtiin niin, että laitoin koiran odottamaan, hakeuduin lauman eteen ja lähdettiin taas normaalisti eteenpäin. Ei annettu siis periksi ja annettu lähteä kiertämään vauhdilla.

Toisella kierroksella oli kyllä niin nättiä työskentelyä että olin ihan todella tyytyväinen. Tällä tasolla ollaan oltu ennenkuin hommat meni vähän alamäkeen. Rauhallista kuljetusta ilman mitään stressiä. Aluksi Putte oli vähän jarrukoirana, mutta eihän sitä loppupuolella enää tarvittu. Tämän onnistumisen kunniaksi tehtiin myös muutama lyhyt haku, mitkä saatiin myös menemään suht rauhallisesti ja hallitusti. Kyllä se vaan on paimenkoira!

Puhuttiin Jonnan kanssa tuosta hännänkäytöstä, kuulemma vaikuttaa lampaisiin todella paljon. Nyt Demokin on alkanut kantaa häntäänsä kuin Äijä, ihan kaarella selän päällä ja sen huomaa. Pakoetäisyys on tosi suuri ja kuulemma heti jos laskee häntää niin pääsee paljon lähemmäs. Ihan loogista, mutta en tiedä mikä sen hännän on nyt nostanut. Ehkä se on saanut jotain itseluottamusta! Hauskasti Jonna myös kysyi että onko Demo jotain sukua Pyrylle kun työskentelevät niin samalla lailla, itse kun Kuttukuun perusteella en oo ollenkaan vakuuttunut tuosta asiasta. Mutta jotenkin Demo ihan selkeesti on erilainen Jonnan lampailla.

Lampaita!

Meillä on taas Harrastus! Tiistaina aloitettiin paimennuskurssi Eurajoella Puolikuussa, Kuttukuun "haarakonttorissa". Mukavaa oli, ja ihan kiva nähdä miten taas uusi kouluttaja tulkitsee tuota koiraa kun se lukkiutumistemppujaan tekee.

Ensimmäisen kierroksen aloitus oli kyllä pelkkää harhaa vaan. Demo ei ollut ollenkaan oma itsensä vaan semmoinen holtiton rallattelija mitä oli siinä minipyörössä Somerollakin. Luulen että osansa teki se, kun Jonnan lampaat ovat tavattoman paljon liukkaampia kuin Sinikan, niin Demo koki jonkin ahaa-elämyksen kun sai eläimet niin nopeasti liikkeelle. Anyway, suurin osa ekasta rundista meni koiran rauhoitteluun ja kuljetuksen muistutteluun. Ja ruohon syömiseen, voi herranjumala! Ihan järkyttävää sijaistoimintaa ja maanisuutta niin pellolla kuin odotellessakin. Tässä vaiheessa kuitenkin Jonnan mielipide oli: "Tuolla ei varmaan ole mitään ongelmia häkityksen kanssa, menisi varmasti esikokeesta läpi Sinikan lampailla ainakin".
Sitten Demo näytti ongelmapuolensa. En muista miten tarkalleen tilanne meni, mutta jossain kohtaa taas jouduin vaatimaan jätkää töihin vähän tiukemmilla sanoilla ja se meni ihan lukkoon. Yritin ratkaista sitä tilannetta vaatimalla, mutta vähän nihkeästi se lähti liikkeelle. Saatiin kuitenkin joku ihan onnistunut pätkä ennen lopetusta.

Toisella kierroksella oli rauhallinen tasainen meno kunnes tuli taas lukkopaikka. Tein tiukan käännöksen nurkassa kohti koiraa, joka ei suostunut menemään lampaiden taakse ja yritin nätisti vaatia hommiin. Ei tulosta. Heilautin sauvalla maahan rumalla saatesanalla ja se oli kuulemma se taikahetki kun koira jymähti aivan täysin.
Otettiin sitten eri lähestymistapa ja kaivoin silkkihansikkaat naftaliinista, ja se tuotti tulosta! Ei nyt ihan siinä määrin että olisi joku ihmeparantuminen tapahtunut, mutta saatii homma vähän enemmän toimimaan. Jännä, että joskus oikeasti täytyi komentaa pahalla ja nyt se toimiikin sitten vain hyvällä.

Hienosti Jonna teki huomion että "se ottaa hirveästi painetta susta". Niinpä. Kuulemma heti kun se tulee mun etupuolelle niin häntä laskee ja koira surkeutuu, mutta lampaiden takana heti helpottaa. Herääkin kysymys, että miksi se sitten tunkee siihen etupuolelle kun minäkin yritän sen saada pysymään takana? Huoh.

Mikä lammaskoira?

Käytiin sitten korkkaamassa paimennuskausi Kuttukuussa taannoin, toivottavasti tänä kesänä pääsee enemmänkin kurkistelemaan lampaita tuonne Eurajoen suunnille!

Voin pohjustaa tarinaa sen verran että itse jouduin ex tempore lähtemään hammaslääkäriin perjantaiaamuna kun hammas alkoi kipuilemaan ja poski turpoamaan. Lauantaipäivän leirillä sinnittelin mutta sunnuntaina täytyi kovapäänkin myöntää että särkypäivystykseen piti taas hakeutua. Oma mielentila oli siis jotain ihan kamalaa koko leirin ajan ja näin ikävää fiilistä kyllä harvoin on jäänyt.

Lauantaina me mentiin "kokeneina" ensikertalaisten kanssa metsään. Ei hyvää päivää. Kyllä ne lampaat olisivat jääneet sille tielleen jos se Demosta olisi ollut kiinni. Onneksi oli talon koiria mukana, vaikka ne tekivätkin vähän itselleen töitä ja katsoivat että parasta lähteä viemään kotia kohti. Lauma oli siis todella voimakastahtoinen ja kyllä huokaisin helpotuksesta kun meidät tehtävästä lopulta vapautettiin.

Iltapäivällä päästiin onneksi vielä vähän palauttelemaan aitaukseen ja tehtiinkin mm. ihan nättiä porttityöskentelyä. Jotenkin silti kovin nihkeä fiilis.

Kuva Katariina Bäcklund

Seuraava aamu oli aivan täysi katastrofi.
Virhe 1: olin kipeä.
Virhe 2: oli kiire lääkäriin ja piti äkkiä siinä ennen tehdä ensimmäinen rundi.
Virhe 3: en vaatinut apua kun tarvitsin.
Aloitettiin jakamalla ryhmä, no saatiinhan se jaettua mutta ei se nyt varsinaisesti koiran ansiota ollut. Apukoiralla saatiin ryhmä irti aidasta että päästiin kuljettamaan, mutta rouvat eivät oikein tahtoneet kulkea alun jälkeen. Kirjaimellisesti pyörittiin siellä samassa nurkassa ihan v*tun ikuisuus kun ei vaan saatu tavalla tai toisella lampaita liikkeelle ja ohjeistus oli "koita vaikka laittaa kerran rännin läpi!". Joo. Ei menny. Turhauduin ihan todella paljon ku mikään ei sujunut ja kouluttajakin oli ilmeisesti tärkeämpien koirien kanssa touhuamassa toisella pellolla, tiuskin ja raivosin koiralle ihan itkuraivarina ja odotin vain että koska saa luovuttaa. Sitten päätin että nyt on suhrattu tarpeeksi ja lähdin lääkäriin.

Iltapäivällä menin ihan suoraan Sinikalle sanomaan että tuu ny auttamaan meitä. Onneksi auttoi! Piti hakea vähän työmotivaatiota miehelle muistuttamalla jämäkästi harhautumisista ja vaatimalla hakemaan aina ne viimeisetkin lampaat. Ei se kaunista ollut, mutta ehdottomasti paras suoritus viikonloppuna. Ja vähän täytyy myöntää että Demolle tulee todella nätit hakukaaret vielä aikanaan, ihan kuulemma schapeksi tosi hyvän näköistä!

Että sillälailla, en voi sanoa että oltais leirillä mihinkään edistytty. Mutta sen voin sanoa että taisin kolmesti itkeä viikonlopun aikana ja siinä tilanteessa ei paskan vertaa lohduttanut "noin käy kaikille, se vaan testailee" -kommentit. Ens kerralla tiedän että en mene noin haavoittuvaisessa tilassa mihinkään paimennushommiin.

Treenaillaan

Viikon sisällä ollaan käyty jo kahdesti ulkokentillä! Sitä ne vapaat viikonloput teettää.
Viime sunnuntaina oli hirveen nihkeä fiilis, vaikka Demo toki oli innoissaan. Seuraamiset meni todella hyvin, mutta esim. hypyn takana odottaminen oli ylivoimaista. Kiertämistä pitäisi opetella muutenkin kuin agilitymielessä, mutta se on myös niin kankeaa että huh.

Tänään taas tajusin aloittaa kiertotreenillä, vielä kun intoa piisaa. Demolla on tapana jäädä toljottamaan sinne kierrettävän asian taakse niinkuin merkille jäisi, mutta nyt otin ihan raa'asti käskyn sivulle samantien, niin palasi samalla vauhdilla! Jos muistaisin edetä tässä nyt loogisesti niin hyvä tulee, pystyin tänäänkin jo viivyttämään käskyä vauhdin kärsimättä.
Seuraamisessa edisti ihan törkeästi, mutta vaikka asenne oli ihan super niin silti oli aika väljä. En haluisi taas hinkata tätä... Vasemmalle käännökset todella nättejä, mutta oikealle todella rumia. Jäävät on ja pysyy :)

Käytiin myös muutaman kerran vauvapuomilla, kun tuntuu että se on taas Ongelma. Toiseen suuntaan (eli poispäin) meni ihan reippaasti, toiseen suuntaan hitaammin, mutta ei voi hirveästi valittaa. Agi nyt tuntuu muutenkin olevan kovin Ongelma tällä hetkellä.

"Siis et oo tosissas!"

Nuo sanat tulivat suustani torstaina n. klo 16 kun käytiin Elina Pietilän pakeilla silmätarkissa. Siinä kandidaattikollegojen opetusta kuuntelin:
"Noniin, siinä näkyy silmänpohjan heijasteet, oliko niissä jotain eroa?"
- "Tuossa oikeassa näkyy tuommonen varjostuma"
Tässä vaiheessa noheva omistaja ei reagoinut mitenkään.

"Juu, silmänpohja on ihan ok."
Noniin, hyvähyvä, annetaan lääkärin tehdä homma rauhassa loppuun.

"Kyllä tuossa oikeassa silmässä on nyt kaihi."
SIIS WTF?! Miten idiootti voi olla että tuo tuli vielä yllätyksenä vaikka itekin näin sen varjostuman jo aluksi. Siinä sitten itse kukin tiirailtiin löydöstä ja kyllä tämä diagnoosi täytyy hyväksyä.

Demohan on peilattu terveeksi aika tasan vuoden iässä (juuri Ennan toimesta), ja vuosi sitten silmäkurssin harkassa silmät olivat myös täysin puhtaat (myös Ennan mukaan). Mutta nyt saatiin lausunnoksi lievä kortikaalinen katarakta. Eipä siinä, voinette kuvitella että otti hieman koville varsinkin harvinaisen kiireisen koulupäivän jälkeen. Illalla oli onneksi mahdollisuus tehdä jotain muutakin kuin maalailla kauhukuvia, ja tähän päivään mennessä lienen jo sopeutunut ajatukseen kaihikoirasta.

Siinä mielessä ollaan paremmilla vesillä, että löydös on vain toisessa silmässä ja vielä kovin pieni, kiilamainen muutos, jota ei edes ilman pupillin laajentamista näe. Hyvässä lykyssä se ei edes etene, tai pysyy vaan toisessa silmässä. Huonolla tuurilla mulla on jossain vaiheessa totaalisokea koira (kukahan edellisellä viikolla silmäpolilla sanoi ettei voisi varmaan elää sokean koiran kanssa...). Eikä se itse sokeuskaan mitään, mutta sydäntä särkee jos kaveri ei pääse enää esim. rellestämään metsään tai jos siitä tulee entistä varovaisempi ja nössömpi kun yksi aistikin katoaa. Eläkekotihan Demolle aina löytyy Lapualta mikäli mun elämäntyyli alkaa olla liikaa, mutta tottakai toivon, ettei siihen tarvitse turvautua.

Talvihorros

Sopisiko tästä jo taas herätä vähän henkiin tämän kaiken talvimasennuksen keskeltä? Voidaan ainakin aloittaa siitä, että viime viikolla oli ihan huikeat agilitytreenit!

Musta tuntuu ettäoon vähän laiminlyönyt tuota koiraa tämän vuoden aikana, kun koulu on niin hässäkkää ja ite on aina ihan puhki päivän päätteeksi. Alkaa jo tuntua siltä, että Demolta on peruskuntokin ihan kadonnut kun se ei enää jaksa tehdä samalla intensiteetillä toista kierrosta treeneissä. Siksi olikin ihana huomata, että pystyy se sentään juoksemaan lujaakin.

Ylläolevaa rataa tehtiin ja ensimmäinen yllätysmomentti oli jo 2-3 -välissä kun nätisti valssilla taipui oikeaan paikkaan vaikka ennakoin että se on vaikea kohta saada sulavasti. 4-8 saatiin vaan paahtaa, ja kun mäkin otin jalat alleni niin Demonkin ilme oli ollu ihan "wtf?" tuolla suoran alussa ja tuli vipinää kinttuun. Takaakierron meni tosi nätisti, mutta en tiiä olisko pitänyt mennä jo edemmäs kun oli todella vaikea saada 10 menemään oikeinpäin. Ainakin tosi lujaa piti pitää koiraa kontrollissa, eikä tuo 10-11 mennyt ikinä oikein nätisti. 12 oli aivan ihana kun aivan näki kuinka tiiviisti tuo koira osaa kääntyä jos tahtoo! Sitten 15-16 -väliin taas valssi ja eipä siinä sen suurempaa. Mutta pitkästä aikaa oli oikeesti Kivaa vaikka meinas ohjaajan kunto pettää ihan jos flunssankin vuoksi.

Keskiviikkona täällä alkoi joku kumma ripsatauti kun yhtäkkiä oli kakkaa ympäri lattiaa kun tulin kotiin. No siinä sitten Canikuria ja pikkuhiljaa parani, kunnes perjantaiaamuna heräsin liman oksentamiseen klo 3:40, sitten käytiin ulkona juoksupaskalla 4:15 ja toinen oksu klo 4:50. Päivän taas ihan fine ja lauantaiaamuna sama homma. Siinä vaiheessa kävin hakemassa apteekista vähän arsenaalia:

Nyt katsotaan menikö oikeasti ohi, vai oliko huijausta taas. Ainakin kaikenmaailman Gastrointestinalit ja i/d:t on yhtä tyhjän kanssa kun tuo ei syö niitä! Toipilasruoka a/d meni pitkin hampain, mutta varmaan tolla kasvistädillä on lusikkansa sopassa kun vaan Eukanuban High Calorie kelpaa tälläsissä tilanteissa...

Oli meillä myös vieraita tuossa pari viikkoa takaperin, nimittäin vanha Kuttukuun tuttu, Peppi. Peppi muutti syksyllä kollegan luo kaupunkikoiraksi ja tuli nyt muutamaksi päiväksi meille hoitoon. Oli ilahduttavaa että joku pystyi ilmaisemaan mielipiteensä niin selkeästi että Demon ei enää tarvinnut yrittää roikkua kaverin perseessä!

Vuosikatsaus

Hengissä ollaan! Ei ole koirasta tullut kintaita.

Hiljaisuus johtuu osin siitä, että Demo oli neljä viikkoa ennen joulua hoidossa Pohjanmaalla,mutta suurimmaksi osaksi koulusta. Nyt kun ei edes ole halliin avainta (ei olisi kannattanutkaan, kun tekee 8-16 päivää), niin aika vähiin jäävät treenailut. Ei ehkä haittaa, vaikka toisaalta hirveästi haluaisin vaikka tokoilla ennenkuin säännöt muuttuu.

Tehdään silti perinteinen vuosikatsaus.

Näyttelyt
- C.I.B, eli toukokuun jälkeen viimeinen CACIB muualta kuin Virosta tai Suomesta.
- Toivottavasti ehkä mahdollisesti BALT MVA.
 Check!

Toko
- Nyt ehdottomasti se ALO1, oon tosi pettynyt jos ei sitä vuoden aikana muka saada.
- Edellisen mukaan sitten TK1, jos ei mee vääntämiseksi.
- Opetellaan niitä ylempien luokkien hauskoja liikkeitä.
- Paikkamakuun varmuutta.
- Kaikki väistämiset ja mun jännittämiseen reagoimiset (tai se ite jännitys) pois.
 Krhm. Kertoo aika paljon, että en ole jaksanut olla edes pettynyt :D Mutta paikkamakuu on varma! Eikä väistä! Ja on tehty hauskoja juttuja ylemmistä!

Agility
- Kontaktit, kontaktit, kontaktit. Tai lähinnä tällä hetkellä keinu on suurin ongelma.
- Jos kaikki menee hyvin, niin mielelläni koitettais jotkut kisat. Ainakin epiksiä.
- Ohjaajakin yrittää saada vauhtia itseensä. 
No, kontaktit... Puomille sentään oon viime aikoina mennyt mielellään, mutta vauhtia tarvii! Keinu nyt on vähän sitä ja tätä mutta menee se sen jos täytyy. Epiksissä käytiin vissiin kokonaista yhden kerran, mutta palkintopallille silloinkin!

Muuta
- Jälkeä ihan huvikseen, kun on vielä hauskaa. En tiiä onko tää sit tavoite :P
- Jotain uutta ja jännittävää, esim. rallytokoa.
Taidettiin kerran tehdä jälkeä. Rallytokoon tutustuttiin leirillä ja oli kyllä kivaa! Innostuin, mutta en niin paljon että olisin löytänyt aikaa oikein treenatakin sitä.

****************
Mitäs ensi vuonna?


Näyttelyt
- Jos vaikka käytäis niissä? Ihan harrastuksen vuoksi, mahakarvojen tilanne ei ainakaan auta.
- Ehkä johonkin Norjaan/Ruotsiin...


Toko
- Saako taas laittaa ALO1:n tavoitteeksi? :D


Agility
- Lähdössä pysyminen ilman mun karjumista.
- Olis hirmukiva oikeesti aloittaa kisaamaan, vaikka ihan jollain hyppärillä.


Muuta
- Paimennuksessa olisi esikoe kaukaisissa haaveissa, riippuen kuinka pääsee harjoittelemaan.
- Rallytokoa vois realistisesti ajatellen ihan treenatakin.
- Etsitään Demolle kaveri, jonka kanssa sitten teen ihan kaiken oikein ja siitä tulee sitten se superkoira :)