Karvaisaa Joulua!

Ilta-ahdistuja, päivää.

Ikinä ei saisi yötä vasten alkaa pohtimaan mitään elämää suurempia. Nyt on nimittäin murehtimislistalla
A) Viro-näytelmät(?) ja kaikki siihen liittyvä
B) agiharrastus
C) tokomorkkis
D) ensi vuoden näyttelyt ja
E) mistä tähän kaikkeen revitään raha, which brings me to:
F) kesätöiden järjestyminen (ja sen mukana kesänviettosijainti)

Huoh, ei ole helppo elämä lainkaan. Näistäkin kohdat B, E ja F ratkeaisivat jos maanantaina menisi kaikki hyvin ja saisi jo tiedonkin siitä. Myös torstai voisi tuoda ratkaisun kohtiin E ja F.
Vastaavasti kohta A on ihan omasta uskalluksesta, rahoituksesta ja viitseliäisyydestä sekä tietty tuurista kiinni. Se tässä taitaakin vaikein pohdittava olla. Kannattaako laittaa rahoja tommoseen, onko se sen arvoista, menestytäänkö siellä, onko tarpeeksi näyttelyitä että on järkevää lähteä tavottelemaan jotain junnuvaliota, kuinka sitä sitten tarvittaessa saa hommat ite järjestettyä ja mistä mä saan sinne seuraa. Pöh.
Kohdasta C ei saisi ottaa niin paljon stressiä ja pyrkiä hirmu täydellisyyteen. Toi on kuitenkin vasta 7,5 kk, ei se voi vielä kaikkea osata. Varsinkaan kun sen ohjaaja on näin käsi ja tuuliviiri.
D-kohdalla ei onneksi ihan hirveää kiirettä ole, kun nyt tuon Lahden ilmon saisi postitettua niin olisi tuumaamisaikaa sitten seuraaviin. (Ja joo, maailman typerintä ilmottaa etanapostilla koira näyttelyyn, mutta minkäs teet kun syrjivät mun pankkia...)

Tässä yhtälössä nyt vaan on semmoinen tekijä, että haluaisin olla ihan paras kaikessa ja harrastaa kaikkea ja olla yliaktiivinen tuon koiran kanssa. Sitten aina kun harkitsee alkavansa jotain ja näkee esimerkkejä, toteaa ettei meistä ikinä tuu noin hyviä, niin tulee itsetuntokuoppa. Ihan tosi tyhmää.

Mutta ei ollu piskilläkään helppoa eilen, pesupäivä ei oo ihan lempipäivä:

Before

After

Terve kuin pukki

Koulutyönä typosinpa hienosti aluksi "kuolotyönä" on nyt todettu että Demolla ei ole ollut Borrelia burgdorferin aiheuttamaa borrelioosia, ei rota- tai adenovirustartuntaa, eikä sillä myöskään ole vallitsevaa systeemistä tulehdusta. Onpas hienoa olla näin hyödyllisessä koulussa.

Borreliaa ja CRP:tä varten piti pientä koiraa tietty kiduttaa verinäytteen otolla, mikä tapahtui pari viikkoa sitten. Se ei ollut mukavaa ollenkaan ja tassun paikallaan pitämisessä oli aika työ, mutta muuten sujui traumatisoitumatta. Kiitos vaan pikkuveliassistentille avusta.

Eipä mulla muuta, pikapäivitys vaan olkaa hyvä :P

Tokotarinoita

Hitski kun nyt on taas hyvä fiilis. Kuten edellä tavallaan on mainittu, on me vähän aloitettu peruasentoa alusta. Joidenkin kanssa tästä onkin keskusteltu, kun ongelmaksi muodostui se, että D alkoi hyppimään sivulle niin että ensin vähän haukkasi kättä ennenkuin malttoi istahtaa kunnolla. Samoin koko homma mureni vähän muutenkin käsiin kun tuntui että se oli hukannut sen oikean kohdankin ja tarjosi mitä sattuu.
Nyt taktiikka on tehdä vähän niinkuin näin. Ei nyt orjallisesti, mutta aloitetaan noin ainakin. Nyt ollaan siinä vaiheessa että tuo osaa aika hyvin kiertää paikallaan ja koitin lisätä itseni siihen vähän keskeneräisen liikkeen sekaan. Ehkä pitäis kuitenkin malttaa. Tässä on nyt tullut siis mun ihka eka troosheippauskokemuskin, kun opeteltiin kirjalle nousemista! Hirveen jännittävää.

Toinen mitä tänään on tehty, on paikallaanmakuu. Toi oli kyllä ehkä vähän väsynyt tai jotain, kun se oli noin nätisti. Minuutin(!) se makasi paikallaan ihan ilman mitään ongelmia tuossa vieressä kun itse naputtelin koneella. Mutta vieläkin kyllä vähän ärsyttää että se makaa AINA lonkallaan. Enkä tiedä jaksanko sitä nyt alkaa korjaamaan jos se kerta kokeessakin kelpaa.

Seuraaminen on vähän höhlä juttu, ehkä tyhmintä ikinä. Mutta siltikin oon tällä hetkellä yllättävän tyytyväinen siihen (johtuen ehkä tämän päivän parista onnistumisesta). Vähän kinkkistä, kun en haluaisi alkaa imuttamista, mutta toisaalta kärsivällisyys on välillä aika vähissä vaan tommosella perus nyt-se-teki-vahingossa-palkkaanpa-heti -menetelmällä. Mennään nyt silti sillä ja toistetaan vaan niin pirusti. Hyvässä lykyssä voi mennä joku 7 metriä ihan hyvin :P
Tänään lisäsin myös ekan kerran käännöksiä... Eipä siitä sitten sen enempää.

Oltiin myös tänään eka kertaa koirapuistossa ihan ihkaelävän koiran kanssa. Sinne tuli joku mies jolla oli jonkinmoinen sekarotuinen(?) narttu. Raukka oli vähän pihalla, eikä kovin halukas tekemään yhtään mitään, mutta ihan kiltti se oli.
[Tähän voisin mainita jotain siitä, että sillä oli epilepsialääkitystä vaihdettu ja se kuulemma vaikutti mielialaankin. Ja siitä, että sen takapää ei kantanut juuri ollenkaan, mikä näytti aika pahalta... Mutta menee nyt lievästi ohi aiheen.]

Haastettu

Tunnuksen saaneen pitää:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään




Noniin. Kiitos siis kuuluu Daniellelle. Ja koska toisaalla minua odottaa omat tunnustukset, täältä tulevat Demonsterin synkät salaisuudet. Enkä nyt jaksa muita kiusata tällä.

1. Tykkään riehumisleikeistä. Silti, aina kun haastan muita leikkiin ja ne lähtevät mukaan, juoksen karkuun. Koska se nyt vaan on niin kivaa.


2. Tytöt on myös ihan hirveen kivoja. Oli niillä juoksu tai ei. Pitäähän sitä tulevaa jalostusuraa jo harjoitella. En voi myöskään käsittää, mikseivät kaikki tytöt pidä minusta...


3. Olen aivan täysin varma, että olen edelleenkin saman kokoinen kuin luovutusikäisenä, ja siitä syystä nukun edelleenkin sängyn alla. Ilmeisesti sängyt ovat vain madaltuneet.

4. Erikoistaitoihini kuuluu myös erittäin tiukoista paikoista ahtautuminen. Ihan kevyesti mahdun 15 sentin raosta pöydän alle, estely-yrityksistä huolimatta.

5. Elämäni tähän mennessä noloimpia hetkiä oli, kun jäin loukkuun huoneeseen. Ovi oli jätetty auki ja siellä huoneessa on aina ollut kaikkea jännää (ja etenkin syötävää) ja taisin nuuskia oven takaa, ja se sitten piru vieköön paukahti kiinni. Isäntäväen etsiessä en osannut hämmennykseltäni edes äännellä ja heidän täytyikin paikallistaa minut nuuhkutusäänien perusteella.

6. Aina kun käyn Pohjanmaalla ulkona, täytyy minun käydä vähän ilkkumassa isoille pojille. Siellähän nököttävät tarhoissaan ja minäpoika juoksen ympyrää.

7. Olen viekas kuin kettu. Jos minulla on jotain kiellettyä, pyrin muina miehinä kipittämään vauhdilla ihmisten ohi viattoman näköisenä. Joku päivä se vielä toimii.

8. Olen romantikko. Pusuttelu on ehkä kivointa maailmassa, samoin vierekkäin nukkuminen.

Voi itsepäisyyspäivä

On ollut kirjaimellisesti sellainen. En ole IKINÄ joutunut kiskomaan poikaa tuolla tavalla lenkillä eteenpäin. Ihan järjetöntä. Se saattaa johtua lumesta ja sen hämmentävyydestä tai sitten täällä nurkilla on ihan oikeasti joku superkiinnostava juoksuinen narttu.

Äskettäin myös odottelin noin kolme minuuttia että koira suostuisi tekemään sen mitä pyydetään. Se ihan satavarmasti tiesi mitä haetaan, mutta yritti vaan keplotella. Tarkoitus oli siis nostaa etujalat kirjan päälle, niin mitä herra tekee? Makaa matalana maassa pää kirjan päällä ja tuijottaa vuorotellen mua ja nameja... Loppujen lopuksi se piti häätää kirjan päältä innostamalla sitä pomppimaan, ennen kuin suvaittiin Suorittaa. Vähän raastavaa.

Samoin tänään on määrätietoisesti vaadittu vettä kuppiin kuopimalla, vaikka seuraavassa huoneessa on tuoretta vettä tarjolla. On herätetty seiskan aikaan aamulla vinkulelulla, yritetty varastaa kaikkea rapisevaa kielloista huolimatta sekä karattu kieltojen jälkeen syyllisenä sängyn alle mulkoilemaan.

Semmoinen ruusunpunainen päivä täällä tällä kertaa.


P.S. Ihan hirveä hinku päästä treenaamaan agilitya... Voi kun joku hommais mulle hallin, esteet ja yksityisopettajan ilmaiseksi, niin olisin onnellinen :)

P.P.S. Olispa jo joululoma niin pääsis maalle.

Messariraportti

Lauantai

Saavuttiin jälleen tapojemme mukaan hyvissä ajoin paikalle. Aina tulee varattua totutteluaikaa tuolle kakaralle, vaikka tuntuu ettei sitä vähempää vois kiinnostaa kuinka paljon siellä sitä hulinaa on. Tämän lisäksi kehä oli vielä myöhässä, eli odottelua tuli ihan kivasti.
Tuomarina oli hollantilainen Marion Ten Cate, ja tottakai halusi kuulla mitä sanottavaa oli oman maan rodusta. Pentuluokkalaisia oli vaan Demo ja Isla, ja tällä kertaa Isla oli ROP ja Demo VSP. Esiintymiseen olen suht tyytyväinen, seisoa malttoi hienosti, mutta juoksussa meinasi vähän lähteä mopo lapasesta. Keskittymisvaikeudet kyllä alkoivat siinä vaiheessa kun leikkikaveri-Isla tuli samaan kehään ja olisi muka pitänyt seistä siinä vaiheessa paikallaan. Ilmeisesti jätkä kuitenkin teki elämäniloisella olemuksellaan vaikutuksen, koska tuomari oli kuulemma naureskellut kun häntä heilutti koiraa pöydälle nostettaessa :D
Palkinnoista täytyy sanoa, että Best Friendiltä saatu kassillinen herkkuja ja leluja oli aivan järisyttävän kiva! Toisaalta oli vähän typerää että lauantaille ei ollut VSP-pentu -ruusukkeita erikseen, vaan ne saivat ROPin kanssa samanlaisen.

"7 months, could straighten in the back. Masculine happy little dog with fine bone compared to size. Muzzle could be shorter. Balanced angulations. Good body for age. Moves happy and light with good tail carriage."

Sunnuntai

Ihan yhtä ajoissa oltiin taas, mutta ehdittiinpä sen ansiosta käydä moikkaamassa vähän kaukaisempiakin tuttuja rotikkakehän laidalla (junnuvoittaja Tora, jeeee). JA ehdittiin poseeraamaan oikein kunnon seisotuskuvaakin varten, kiitokset siitä Jennalle. Arvosteluvuorossa oltiin ensimmäisinä koko kehästä, eli kerrankin alkoi asiat ihan ajallaan.
Sunnuntain tuomarina toimi Charlotte Höier Tanskasta. Kilpailua oli nyt vähän enemmän, kun narttuja oli toinenkin, Landepaukun Amalia, joka sitten jäi toiseksi Islalle. Näin pääsivät taas sitten sisarukset vastakkain, tuloksena Demosta ROP ja Islasta VSP. Vuoroin vieraissa niin ei tule kenellekään paha mieli, näin sen pitää mennäkin.
Täytyy sanoa, että itselle jäi kyllä positiivinen kuva tuomarista, ehkä siksi että se tykkäsi kakarasta. Kuulemma erittäin lupaava, mutta vielä vähän ahdas takaa. Aina on kiva kun kehutaan :)

"Very nice puppy. Beautiful type. Nice contraction. Very typical head. Good neck and topline with slide race over the loin. Moves correct, but bit close behind. Typical tail. Very promising."

Viikonlopun yhteenveto

Kaikenkaikkiaan oli mukava kokemus, varsinkin nyt kun voi vielä käydä Messarissa ilman mitään stressiä mistään titteleistä. Ostoksia koitin tietoisesti vältellä, mutta ilmaisasioita hamstrasin kyllä. Ohennussakset ja tarjousjäniksenkorvat taisivat olla ruuan lisäksi ainoita rahanreikiä. Hyvä niin.

Hukun karvaan

Tämä voi olla nyt virallinen turkinhoitoavautuminen. Tai avautuminen voi olla liian extremeilmaisu, mutta jotain pohdiskelua.
Elkuun voin kertoa että nykyään kyllä huomaa jos koira on ollut kolme päivää kampaamatta. Sitten kun sitä lähtee kampaamaan ja äheltää siinä saaden turkin täydelliseksi, vartin päästä huomaa että sehän on vieläkin takussa. Ja voi luoja tuota perskarvan määrää. Kai sitä on kaikilla yhtä paljon, mutta tuntuu että tuonne takamukseen vois eksyä eikä iholle asti meinaa päästä ikinä. Karvat on niin kamalan pitkiä ja niitä on monessa kerroksessa ja on pehmeää ja karkeampaa ja harmaampaa jne. Ja myös, laiska ihminen kun olen, karvatolloja löytyy joka tasolta ja lisäksi vielä maagisia pölykoiria huoneiden nurkista. Kirsikkana kakun päällä tuo koira taitaa jo olla siinä kuuluisassa vaiheessa kun vaihdetaan pentukarvaa pois, vaikka se on vielä ihan liian pieni siihen! :(

Myöskään tämänpäiväinen turkinhoitosessio ei ollut herran mieleen:
"Päästä pois. Päästä pois! PÄÄSTÄ POIS! Minä en halua!! Jos mä puren tota... Jos mä syön nuo irtokarvat tosta... Jos mä syön ton kamman... Jos mä syön tyynyn... Jos mä syön mun jalkani! Eipäs kun minäpä heittäydyn selälleni. Eiku mahalleni. Äläkä jumalauta koske mun kulkusiin!!"
Eipä siinä, kyllä minä voin painimaan ruveta.

Toisaalta, on tuossa turkissa puolensakin, sillä siitä näkee:
- mitä on syöty
- missä on lenkkeilty
- millanen oli senhetkinen säätila
- mitä on viimeksi tuhottu (pehmolelujen vanu ainakin tarttuu tehokkaasti)
- millainen on ruoansulatusjärjestelmän toimintakunto (aka. ripuli)

Oikein kätevää.

Iloinen veikko Herwoodista

Eilen tuli kokeiltua vieraassa paikassa yksinoloa. Käytiin tosiaan Tampereella näissä merkeissä:

Sivistymättömille väännetään rautalangasta, että Poisonblack.
Silläaikaa kun vastuuton omistaja oli Klubilla hummailemassa, joutui pieni raukka koiranpentu viettämään monta tuntia yksin häkissä kaverin kämpillä. Yksinolovalmistelut oli samat kuin kotonakin, eli piiloteltiin ruokaa (tällä kertaa siis häkkiin eikä pitkin kämpän lattiaa) ja täytettiin asumus kaikella kivalla pureskeltavalla.
Alku sujui ihan hyvin. Sitte jossain vaiheessa soittaessa kuului minipikkuhaukkua ja vähän itkemistä, mutta kun päästiin keikkapaikalle asti, oli tyyppi jo lopettanut. Toivottavasti se ei oo missään vaiheessa yltynyt vitutusräksytykseksi.  Ei se nyt ainakaan pysyviä traumoja saanut, kun nukkui ihan rauhassa meidän tullessa takaisin.

Päivällä ennen yksinjättöä oli edessä operaatio koiranväsytys. Tuli lenkkeiltyä Hervannan vilinässä ja kierreltyä vähän puistoakin. Loppurääkki pidettiin paikallisessa koirapuistossa pallon perässä juosten. En mä tajunnutkaan sitä ennen kuinka pallohullu tuo on :D
Ja ihan näiin sivumainintana, kyllä oli ikävä pohja puistossa. Jotain turvehakemultasekotusta, ja voi luoja kun oli saastainen koira sen jälkeen! Mentiin sitten suihkun kautta kun kämpälle saavuttiin...

Tampereelta tuli aamulla aikanen lähtö, kun oli viimesen agikerran paikka. Kyseessä oli siis toisen pentuagin eka kerta, mentiin sinne korvaamaan kun ei yhdelle kerralle päästy. Hirveen hämmentävää kun ohjaajakin oli eri ja se ei edes tiennyt että sinne on tulossa ylimääräinen koirakko.
Alussa tehtiin aloittavien kanssa vähän yhteistyö/kontaktiharjoituksia, mutta sitten meidät päästettiin kepeille. Ihan jees meni, ehkä piskillä vähän pallo hukassa, mutta mentiin nyt niinku mentiin. Putkessa palattiin vähän taaksepäin, mikä oli musta ihan hyvä, kun toi meinaa jäädä haahuilemaan sinne mutkaan aina. Nyt päästettiin siis vaan jumalatonta vauhtia täyspitkästä suorasta putkesta läpi ja kivaa oli :)

Puistoeläin

Me on alettu vahingossa koirapuistoilemaan. Tosin ihan yksin, että ei nyt sentään liioitella.
Löyty tommonen ihanan iso ja metikköinen puisto tosta muutaman kilsan päästä, ja näin kipeenä ollessa on hyvä vaan mennä sinne seisomaan ja koira liikuttaa itteensä. No okei, on toi vähän nössö että kuuden metrin päässä se alkaa kuikuilla että "saako mennä pidemmälle?", ja "kai sä tuut mukaan?" Mutta pääasiassa se viihdyttää itteensä ku vähä näön vuoksi tallustelee mukana :)

Ja jos ette arvanneet, niin huomasin tässä elämäni tilaisuuden ja otin kameran mukaan. Kyllähän sieltä jonkinlaista materiaalia kertyi. Vaikka todennäkösesti näissäkin koira näyttää vaan mustalta sutulta nettiin laittamisen jälkeen...*mussunmussun* En malta edes odottaa keväthanki+musta koira -yhdistelmää.

Vahinkopönötyskuva

Sydänhalvauksen paikka

Tänään on tapahtunut. Kaikki on nyt hyvin, mutta kyllä säikäytti, ja vieläkin tekee pahaa miettiä.

Tilanne oli siis seuraava. Istuin koneella, koira leikkii lattialla puolentoista litran tyhjällä limsapullolla kuten tavallista. Pullo vierii sängyn alle ja koira perässä. Seuraava asia mitä tajuan, on sähköjen katkeaminen kun sulake palaa.
Jätkä oli tohkeissaan purassut yölampun piuhan poikki ilman sen suurempaa harkintaa. Ei voi käsittää miten siinä kävi noin, kun ei sitä oikeasti se johto ole kiinnostanut ja nytkin löytyi vaan tasan se yksi siisti puremakohta, eikä mitään järsimäjälkiä. Oletan että se oli puhdas vahinko.

Eniveis, tietty säikähdin ihan kamalasti. Koira käpsyttelee ihan normaalisti ja rauhallisesti sängyn alta pois ja katsoo vaan vähän kummastuneena, että miksi täällä on pimeetä. No, kaappaan sen tietty ekana kainaloon ja lattialle kyljelleen ja kuuntelen sydäntä ja keuhkoja (tässä vaiheessa kiroten, että kun muistaisi missä, tai edes millä paikkakunnalla, oma stetari on). Ei mitään hätää, tasanen pulssi oikealla nopeudella ja normaali hengitys. Ikenet ja muut limakalvot ihan ok. Luojan kiitos.
Seuraava vaihe onkin sen kaiken paniikin ja hysterian purkautuminen kun tajuaa miten pahasti olisi voinut käydä. Oma syke meni sellaista vauhtia että olisi uskonut säkärin uhriksi ennemmin itteään kuin koiraa. Jonkun aikaa siinä myös arvoin ja seurasin, olisiko pitänyt viedä kaveri lääkäriin, mutta tulin siihen tulokseen, että jos joku olisi vialla, ei se olisi niin normaali kuin oli. Ei voi mennä kovin pahasti, jos tyyppi pomppii ja juoksee ympäri huushollia piakkoin tapahtuman jälkeen. (Nyt taas hiipii ajatus, että ehkä pitää huomenna soitella kuitenkin johonkin että pitäiskö tuoda näytille...)

Vieläkin ihmettelen, miten pystyin aluksi noinkin loogisesti toimimaan. En tiedä sit miten olisi käynyt jos olisi ollut pahempi tilanne, esim. koira ei olis pystynyt päästämään irti johdosta, olisinko tajunnu mennä pääkytkimelle? Ja ehkä kummallisinta oli se, että ei Demokaan siihen mitenkään regoinut. Ei edes vingahtanut tai muuten säikähtänyt. Lähinnä vaan turhautui kun joutui makaamaan paikallaan kun hysteerinen nainen kerta toisensa jälkeen ottaa pulssia ja kuuntelee hengitystä.

Mitä tästä sitten opittiin? No, ainakin kävin hyvinkin äkkiä tallentamassa päivystävän eläinlääkärin numeron puhelimeen (sähkön ollessa poikki sitä ei hirveästi googletella, jos tarve iskee).
Sen johdonkin olisi ehkä voinut paremmin piilottaa sinne sängyn alle, niin ei olisi ollut niin vahinkoalttiissa paikassa. Ei tullut sitäkään ajatelleeksi, kun ei tuo ole niistä muuten kiinnostunut.
Ja viimeisenä, nyt osaan vaihtaa sulakkeenkin, kiitos pienen konsultointipuhelun.

Semmosta tällä kertaa...

Näyttelemässä, osa 2

Tittidiii! Niille, jotka eivät vielä tiedä, Demo oli tänään Best-In pentunäyttelyssä ROP-pentu! Vastuksena oli siskotyttö ja tällä kertaa D veti pidemmän korren. Silti molemmat saivat mahtavat arvostelut ja arvokasta kokemusta.
Ryhmistä ei enää menestystä tullut, mikä ei sinänsä ollut ihme, vaikka muuten oli vähän ei-perinteisiä rotuja palkintopalleilla. Löytyi sieltä kyllä pk collie, mutta lisäksi oli australiankarjakoira, joku valkoinen laumanvartija (tarkistetaan ehkä myöhemmin) ja se sudennäköinen jolla on vaikea nimi, ceskoslovensky vlcak (meni kerralla oikein :D).

Aamulla oltiin paikalla hyvissä ajoin, melkein 2 tuntia ennen omaa vuoroa, tarkoituksena totuttaa mies sisänäyttelyn älämölöön. Eipä toi ollut moksiskaan hälinästä, mutta ei kyllä aluksi häkissä nukkuakaan malttanut. Oman arvostelun mentyä sitten uni maistui, ja hyvä niin, säästipähän vähän voimia ryhmäkehäänkin. Tästä huolimatta ryhmässä oli vähän liikaa jännittäviä koiria ja keskittyminen selvästi herpaantui jo väsymyksenkin johdosta. Olihan matkatkin taitettu julkisilla, mikä on aina oma ohjelmanumeronsa.

Tuli myös huomattua että kyllä toi kehässä huomaa milloin on tosi kyseessä. Ehkä se tajuaa mun jännityksestä tai muuten vaan skarppaa, koska omassa kehässä se oli tosi nätisti ja juokseminenkin sujui. Suurin yllätys oli, miten kauan se jaksoi seistä paikallaan!

Tuomari ansaitsee vielä erityismaininnan, oli oikein noheva ja otti aikansa arvostellessaan. Itse arvostelut oli hirveän positiivisia ja kannustavia ja aika reteesti saneltu. Jäi hyvä mieli :)

Ja sitten arvostelu:

"Iloinen pikkupoika jolla hyvät mittasuhteet ja hyvässä kehitysvaiheessa. Kuono-osa saa vielä tanakoitua. Hyvä kallo. Otsapenger voisi olla selvempi. Sopiva luusto. Ikäisekseen hyvä rintakehä. Käyttää häntäänsä jo taidokkaasti. Hyvälaatuinen pentuturkki. Vielä kinnerahtaat takaliikkeet. Hyvin viehättävä luonne."

Välineurheilua tämäkin

Aloin tossa miettiä ja tulin siihen tulokseen että ei noin pienellä pojalla voi olla noin paljon kamaa. Se tässä ehkä onnkin hienointa että kun hommaa oikein seurakoiran, niin sille saa sitten ostella kaikkea enemmän ja vähemmän tarpeellista (vrt. ajokoirat).

Jokaiselta itseään kunnioittavalta pikkupiskiltähän tulee löytyä:
- 2 petiä (kun toinen oli halpa!)
- 2 pantaa (toinen on pieni)
- 2 hihnaa (tarvitsin uuteen pantaan mätsäävän, on pidempi ja kaiken lisäksi monitoimari!)
- näyttelyhihna (vois harkita päivittämistä toisenmalliseen)
- valjaat (joita se inhoaa)
- turvavyövaljaat (tarvitaan henkilöautomatkoille)
- haukunestopannan (joka taitaa jäädä testauksen asteelle)
- pelastusliivit (että opetellaan uimaan)
- heijastinhuivin (ei ton karvan alta pannat näy ja liivit on hankalia)
- 2 häkkiä (metalli tukevaan toimintaan ja kevyt esim. näyttelymatkoille (ajokoiran kokoset ei käy!))
- 2 kampaa (pienempi ja isompi, naturally)
- harjan (jota ei juurikaan ole käytetty muuten kuin omistajan hiuksiin)
- shampoota (koiralle jota pestään n. kerran vuodessa)
- pissa-alustoja (pentuajan jäämät, joita ei sitten tarvittukaan)
- 4 ruoka/juomakuppia (pienet ja söpöt plus sitten isot, mihin ei tarvi lisätä vettä koko aikaa)
- 2 naksutinta (toinen tänne, toinen  Pohjanmaalle)
- namitaskun (ettei takintaskut likaannu)
- noutokapulan (nuorena vitsa väännettävä)
- liioitellun lelumäärän (joista mikään ei kuitenkaan vingu ärsyttävästi tai ole  kovin heikkotekoinen)

Todennäkoisesti listasta puuttuun vielä erinäisiä asioita, mutta tuo olikin pikalistaus. Hui kauhistus tota poltetun rahan määrää... Puhumattakaan vielä näyttelyilmoista joihin on tähän mennessä mennyt noin 140 euroa ja sillä saa neljä näyttelyä. JES.
Ja siltikin haluis katella lisää näytelmiä :P

Ja kun nyt aiheeseen päästiin, niin on alkanut hirveästi kiehtomaan myös noi etelänaapurin junnukisailut. Olis aika hienoa jos olis EE JMVA (joo, mä tykkään titteleistä ^^).
Nyt sitten jännityksellä odotetaan mitä suuri ja mahtava Evira päättää ekinokokkijutuista vuoden lopun jälkeen, että pääsisikö sitä vähän helpommalla päänvaivalla. Ihan typerää että pitää hoitaa lääkitys kohdemaassa paikallisella lääkärillä, varsinkin kun siellä nyt tulee käytyä vaan jossain näyttelyreissuilla missä ei pahemmin toisten paskoja tongita ja raatoja syödä (busted, en mä oikeesti tiiä mistä se tarttuu).

Semmosta tällä kertaa.

Harmaa haahuilija

Noniin, viikon maaseutuloman jälkeen on hyvä todeta muutama asia:

1) Koira ei mene rikki tai hypi seinille vaikka se meneekin viikon ihan miniliikunnalla ja muulla aktivoinnilla. Vähän rasittavaksi voi yltyä, mutta omapahan on valinta.

2) Em. tilanteeseen tavallaan ehkä liittyen, tuo kotikodon piha on sille ihan liian tuttu reviiri eikä sitä meinaa saada sieltä pois. Ei sillä mitään erityistä tekemistä näy olevan, ei nuuski, ei kattele, kunhan tuijottaa lasittuneella katseella eteensä keskellä pihaa. Lähestyessä lähtee leikkipomppien karkuun. Äärimmäisen ärsyttävää

3) Mun musta paholainen harmaantuu väistämättä :( Silmien ympärystä, kintereet ja etujalkojen dorsaalipuoli (anteeksi, en keksinyt parempaakaan termiä) levittävät harmauttaan uhkaavasti.

4) Sillä ei ole minkäänlaista käsitystä kokoluokastaan. Ei noin iso enää kovin vaivatta mahdu sängyn alle samaan koloon jossa vietti pentuaikansa yöt. Yritys on silti kova ja parketin vauhdinraapimisjäljet syvät.

Kotiutumisen jälkeen on saatu uusi into opetella kaikkia jännittäviä temppuja. Eilen uutena tuli kieriminen ja yllättävän nopeasti se opittiin, sormet vaan vähän kärsivät kun ahnepossu pyörii namin perässä. Tänään aloiteltiin kaapin oven sulkemista tommosella kosketusteippisysteemillä, se siis seuraavaksi. Muita listalla olis ryömiminen ja takajaloilla (ja etujaloilla!) seisominen. Ja ehdottomasti pitää saada kierimään toiseenkin suuntaan :D

Yksi supertärkeä asia olisi saada näyttelyravi kuntoon sunnuntaita varten. Tosi hyvin se jo (omasta mielestäni ainakin) menee, mutta aina voi vähän hioa. Ja nätti se on vaikka kauhoiskin etujaloilla.

Mettälenkkeilyä

Nyt kun on loma ja kaikkee niin on hyvää aikaa raportoida sunnuntaisesta yhteislenkistä 12 koiran voimin. Schappareita oli mukana 10; Demo, Isla, Peppi, Walma, Roope, Hertha, Väinö, Veeti, Olli ja Mosku sekä vahvistuksena vielä norfolkki Tico ja terrierisekoitus Max. Toisinsanoen säpinää riitti, ja jonkun verran onnistuneita kuviakin saatiin.

Max

Tässä yhteydessä taas huomasi Demon ja Islan erot; siinä missä Demo päästelee isojen poikien kanssa porukan kärjessä, jäi Isla (kuten Peppikin) säännöllisin väliajoin odottelemaan ja tarkistamaan tuleeko ne omat ihmiset perässä, aika liikuttavan huolehtivaisia :D
Metsässä kammottavien mäkien maastossa viihdyttiin semmonen 3½ tuntia, jonka jälkeen ohjelmassa oli grillausta ja vielä vähän ylimääräisen energia purkua sisarusten riehuessa. Kaikenkaikkiaan oli oikein mukavaa, vaikka kotiin päästyä olivat sekä koira että omistaja ihan naatteja ja päiväunien tarpeessa. Tässä yhteydessä voin vielä kiittää kaikkia seuralaisia ja erityisesti Jennaa joka tällaisia jaksaa järkätä :)

Peppi innostui esittelemään agilitytaitojaan

Olli-herra

Väinö-isukki

Hertha

Pippalot pystyyn!

Tänään Demo täytti 6 kk! Pikkumiehestä on tullut jo ei-niin-pikkumies, mutta ei nyt sentään vielä iso mies. Sen kunniaksi on vietetty läskeilypäivää ja tehty vaan kaikkee mukavaa (aamuista tenttiä lukuunottamatta).

Agissa oltiin taas eilen ja uutena esteenä opittiin rengas. Tai no, en tiiä kuinka hyvin se opittiin kun jostain kumman syystä tuo vähän vierasti sitä. Ekat kaks toistoa oli taas ihan superia (vaikka välissä yritettiinkin väärästä aukosta), mutta sitten yhtäkkiä ei enää uskaltanutkaan. Ja siis tilanne ei ollut mitenkään muuttunut, koira vaan päätti lopettaa. Siinä sitten aikansa houkuteltua saatiin se menemään vähän laiskasti ja vastentahtoisesti läpi, mutta läpi kuitenkin. Suunnattomille kehuilla tietenkin.
Sitten tehtiin taas radanpätkää ja ihan itekin yllätyin miten nohevasti se hyppäs esteen yli! Tiesi heti mitä haettiin eikä edes yrittänyt kiertää. Siitä sitten suoraa putkeen vauhdilla kunnes se rengas tuli vastaan. Piti siinä sitten taas houkutella... Toisella kerralla meni aika vauhdikkaasti renkaastakin, ja muistaakseni kolmas kerta oli vähän laiskahko. Mutta ihan tyytyväinen oon, ei kaikki voi aina mennä täydellisesti.

Huomenna siivotaan, ja nyt en voi vältellä sitä kun ilmoitin sen täälläkin. Sunnuntaina sitten suunnataan yhteisulkoilemaan schapelauman kanssa, tällä hetkellä taitaa olla kymmenkunta koiraa tulossa mökkeilemään ja paistamaan makkaraa :) Täytyy ehdottomasti muistaa ottaa kamera matkaan.

Agia pt. 2

Toisella kerralla päästiin jo pientä radanpätkää, ja oon ihan innoissani! Vähänkö haluan K9:n treeneihin ens vuonna!

Takasin asiaan. Aluksi treenattiin ei yhden, vaan kahden aidan sarjaa namialusta sijoitettuna luonnollisestikin toiseen päähän. Hämmennys oli käsinkosketeltavaa kun jätkä yritti jo ekan hypyn jälkeen etsiä namia, ei siis ihan tää alustahomma ole kolahtanut. Kyllä se sitten käskyttämällä meni toisenkin hypyn ja ilokseen namitkin löytyi.
Uusi tuttavuus saatiin kepeistä. Meni yllättävän vähällä vaivalla, ei oikeastaan houkuttelemisesta voi edes puhua. Riitti kun viittasi mistä välistä pitää mennä niin herra jo suoritti. Kauhulla ootan kuinka toi säheltää ku ne pitäis mennä vauhdillakin joskus.
Putkella harjoteltiin lähettämistä, ja toimi kuin unelma. Kouluttajan kommenttikin oli, että taidettiin löytää putkihullu koira.

Sitten se rata. Oli tosiaan niinkin pitkä ja haastava kuin putki ja kaksi aitaa. Taktiikka oli "ryminällä läpi ja aitojen yli ennenkuin itsekään huomaan sen tehneeni". Ja toimi. Pirun hyvin.
Toiseen lähtöön ohjeeksi tuli mennä koiran kanssa samaan aikaan ekalta esteeltä ja sitten ehtiä ennen sitä toiselle. Just joo, niin varmaan onnistuki :D Vaikuttaa jo nyt siltä että agiuran rajoittava tekijä on ohjaaja eikä koira. Mutta silti, suunnattoman ylpeä olen, että toi ei edes hämmentynyt kun putkea pistettiin mutkalle, samalla vauhdilla mentiin.

Tässähän vois vallan puhua jostain muustakin kuin akilitistä. Vaikka siitä, miten treenattiin paikallamakuuta. Kyllä tosi nöyrästi mennään maahan ja katotaan kun mä otan yhden sivuaskeleen mutta auta armias kun tuun takaisin sivulle niin pompataan istumaan. Joka jumalan kerta! Tietty palkkaa ei silloin tipu, mutta silti se jatkuu. Argh. Uskomattoman tiukassa se tapa on tuolla, joka kuitenkin yleensä oppii aika nopeeta mitä haetaan. No, kyllä se pari kertaa meni ihan niinkuin pitikin ja jätin sen sitten muhimaan onnistumisten jälkeen. Ehkä se vielä joskus oppii.
Vähän aihetta sivuten, ärsyttää kun se haluaa mennä maahan lonkalleen. Ei ajokoiratkaan oo ikinä tollasta tehny. 1½ sekuntia se skarppaa ja sitten lösähtää. Laiska kakka.

Vielä voi lopuksi todeta, että tosiaan on ilmottu 13.11. Best-In pentunäyttelyyn. Siellä sit kisataan systerin kanssa. Ja varmaan muutaman muunkin.

Me treenataan!

Ehkä näin ennen huomisen toista kertaa voin tarinoida jotain ihka ensimmäisistä agireeneistä(!) Pentuagissa käydään läpi aidat, putki, pussi ja kepit, sekä ajan salliessa koitetaan puomia ja rengasta. Ryhmässä on 6 koirakkoa, eli aika sopivasti saa kaikki tekemistä, mutta ei tarvi ihan koko aikaa skarpata.

Aitoja ja putkea aloitettiin jo ekalla kerralla. "Hypyissä" (=rima melkein maassa) otettiin käyttöön namialusta, ja kyllähän se tuntui Demoa motivoivan. Itse hyppyjen harjoittelu vaan tuntuu olevan ihmisten pyörimistä edestakaisin, kun pitää laittaa nami, hyppyttää koira sen luo, mennä itse äkkiä perässä ettei se pyörrä takaisin, laittaa uus nami ja estää koiraa syömästä se, sekä houkutella koira taas esteen lähetyspuolelle. Kova homma ottaen huomioon että se itse hyppy on vain yksi ponnistus ja kaikki alkaa alusta.
Putki oli tosi jännittävä. Harjoitus toteutettiin minun houkutellessa toisessa päässä vetäjän pidellessä koiraa lähtöpäässä. Aloitettiin tietenkin lyhimmällä mahdollisella, mutta siltikään tyyppi ei meinannut suostua moiseen rööriin, niskoittelu oli aivan järjetöntä. Sitten lopulta riittävän maanittelun jälkeen kun putkeen uskalsi, sieltä tultiinkin sitten vauhdilla kuin aropupu. Ekan kerran jälkeen ei enää ollutkaan väliä kuinka pitkä putki oli ja mentiinkin läpi jo melkein täydestä mitasta. Ja vauhdilla, luonnollisesti.
Kotiläksyksi koko ryhmä sai treenata namialustaa, että koiralle tulisi putkiaivomentaliteetti pyrkiä alustan luo vauhdilla. Toinen läksy oli opetella kiertämään asioita. Kiertäminen oli äärimmäisen helppoa, mutta toi namialusta vaatii vielä selkeesti toistoja. Mutta ihan hyvin on siis suoriuduttu tähän asti :)

Vaikka tää nyt tuntuukin aika pässinlihalta, niin on se silti kiva alottaa treenaamaan jonkun opastuksella kun ite alkaa rikkomaan koiraa. Eikä tässä nyt onneksi mitään kiirettä ole agiuran aloittamiseen kun jätkä on vasta noin junnu. Etukäteen jo kauhistuttaa ja mietityttää miten tuolle pitäisi kontaktit opettaa...

Poika on tullut kotiin

Piski on tosiaan kotiutunut ekalta "oikealta" hoitareissultaan. Jätin Demon siis Jennan hoiviin lähtiessäni itse kylmästi Ruotsin puolelle hummailemaan ns. koulujuttujen puitteissa. En todellakaan ymmärrä miten ihmiset ikinä pystyy jättämään ihmislapsiaan mihinkään, kun itellekin tuli ihan kakka olo kun lähdin yksin kotiin. Eipä nyt viikonloppuna onneksi  hirveästi ehtinyt huolehtimaan, mihin tietty vaikutti täysi luotto siihen että hoitaja varmasti tulee pärjäämään kakaran kanssa :)

Kuuleman mukaan hyvin oli mennyt. Leikkikaverinkin oli loppujen lopuksi Herthasta saanut, ja hyvin oli sopeutunut sakkiin. Ja ihanaa kuulla että se oikeasti tottelee vieraampaakin ihmistä, ei vedä hihnassa eikä räyhää. Vapaanakin lenkit meni mallikkaasti. Saa olla ihan ylpeä <3
Maanantai oli mennyt toimistolla nukkuessa, ja sama meininki jatkuu nytkin. Eikä ihmekään jos se on viikonlopun riekkunut koiralaumassa, nukkukoon nyt ihan rauhassa.

Kuvasaastetta näytelmästä

Ehkä ensimmäinen pose jossa häntäkin on muuta kuin suttu

Keskittyy kieli keskellä suuta :D

Kuvat (c) Juha Pajula

Näyttelytähti

Tai no, tähti ja tähti, mutta ainakin nyt kehässä käynyt. Kilpatoverina oli Fantti (Crazzan Fantom), joka vei kirkkaimman palkinnon olemalla ROP-pentu. Lähdettiin mekin onneksi ruusukkeen kanssa molempien saadessa kunniapalkinnon :)

Itse kokemus meni rutkasti paremmin kuin pahimmissa kuvitelmissani, ja koko homma oli tosi nopeasti ohi. Ensin mentiin ympäri, missä Demo skarppas ihan uskomattomasti ja meni tosi nätisti. Yksilöarvostelussa oli onneksi vähän normaalia hillitympi ja seisoi tosi nätisti paikoillaan, eikä hirveästi alkanut tuomarin kanssa riehumaan. Yksin liikkuminen olikin sitten vähän niin ja näin... Mut hei, rotumääritelmässäkin lukee "työskennellessään. schapendoes laukkaa mieluummin kuin ravaa" ;)
Kaikenkaikkiaan oon tosi tyytyväinen reissuun ja erityisesti jätkän käytökseen. Kuvia seuraa perästä, jahka kameramies saa ne eteenpäin.

Loppuun vielä arvostelu:

 "Mittasuhteiltaan tyypillinen, sopivaluustoinen, vielä kevytrakenteinen uros. Hieman takakorkeassa vaiheessa. Hyvä pää. Käyttää häntäänsä hyvin. Sopivasti kulmautunut. Hyvät liikkeet takaa, hieman korkea etuaskel."

Ja tuomarina tosiaan Pirjo Aaltonen.

Superkoira iskee jälleen

Nyt kyllä tapahtu jotain niin jännää, että piti tulla se jakamaan.

Oon tässä aina ulkoilun päätteeksi sanonut Demolle ulko-oven edessä "odota" ennenkuin päästän sen sisälle. Ihan hyvin on toiminut, vaikka se heti oven auetessa ryntääkin sisälle. No nyt, kesken lenkin kun oli vähän veto päällä, sanoin tiedostamattani "odota" ja jätkä pysähty kuin seinään ja jäi siihen kattomaan kunnes kerkesin paikalle! Ei tullut mieleenkään että se vauhdista toimisi, tästähän muokataan vielä erinomainen liikeestä seisominen ;)

Oikeesti oon nyt niin innoissani jostain näin pienestä ettei voi olla tosikaan. Ihan mukavaa vastapainoa sille, että eilen kauhukakara oli vetäny mun "ompelukaapin" sisällön lattialle. Kaikki lankakerät, puikot ja neulapaketit ym oli lattialla, ilmeisesti tyhmä omistaja oli jättänyt kaapin raolleen.

Noutokone erkkarissa

Sunnuntaina oltiin siis schape-erkkarissa, jossa paikalla oli myös Jenna klaaneineen sekä tietenkin Isla. Oli tosi hauska nähdä kun Isla riemuiten juoksi heti painileikkimään velipojan kanssa, kun viimeksi meni alkuaika vähän sivusta katsellen. Demo muutenkin nautti kun sai rapsutuksia joka taholta, ja varsinkin pikkutytöt se hurmasi.

Päivä oli pitkä, aamuöisestä ajomatkasta puhumattakaan ja kyllä siinä BIS-kehän aikaan oli tyyppi jo aika naatti ja nuokkui sylissä, vaikka oli päivemmälläkin jo vähän tirsoja vedellyt. Kotiin tullessa sammui kuin saunalyhty.

Tänään huomasin, että toi koira oikeesti osaa noutaa! En tiiä onko sillä intoa siksi, että viime päivät on menny melkein ilman mitään treenausta, oman laiskuuden ansiosta, vai onko se vaan Tajunnut jotain (ja onhan se muutenkin ollut terävänä, en mä sitä väitä).Jos kapula lentää semmosen 4 metriä, minkä täällä sisätiloissa nyt saa heitettyä, niin kyllä sinkoaa hakemaan innokkaana. Mitään istumista ja luovuttamista ei ohjelmistossa vielä ole, mutta toi itse haku ja vauhti toimii kyllä, jeee :D

Yksinoloasiat ilmeisesti sujuu ihan hyvin, tälläistä palautetta on tullut. Enkä kyllä itekään oo sanut sitä kiinni mistään. Kuitenki on vähä ikävä elää pelko persiissä, että jos se vaikka huomenna keksiikin alkaa huutamaan...

*Kops*

Näin kävi mun kantapää koiran leukaan säheltäessä ja näin tipahti ensimmäinen maitokulmuri. Käyhän se noinkin. Se taisi olla oikeestaan ainut asia mistä tulin kertomaan.
Samalla kerrallahan voin myös kertoa turhautumisestani siihen ettei meillä ole kuvia. Kun täällä pitää erikseen lähteä kuvaamaan, ei voi vaan päästää koiraa vapaana ulos ja napata kameraa kyytiin. Ehkä viikonloppuna lupaan hommata jotain materiaalia.

PS. Tuhat kävijää täynnä, jeij! :D

Toivoa on sittenkin

Edellisen purkautumistekstin jälkeen voin nyt todeta että kaikki on taas vähän paremmin. Ensimmäisenä vaihdoin jätkän yksinolohuonetta keittiöstä olohuoneeseen ja toiseksi, jätin sille radion päälle seuraksi. Ja nyt ei ainakaan lähtiessä ja kotia tullessa ole kuulunut mitään!
En tiiä mikä tuossa on logiikkana, että olohuoneessa on helpompi olla kuin keittiössä. Maalla tilanne oli se, että ei ahdistanut niin paljoa jos näki kun ihmiset lähti, verrattuna siihen että olisi laittanut oven taakse ja häipynyt, ja nyt asia on siis päinvastoin. Kummallinen eläin.
Ja mitä siihen sitruunapantaan tulee, se odottaa postissa noutajaansa. Ehkä haen sen ja pidän sitä sitten tarvittaessa pikakorjausmetodina, vaikka kuinka aiheuttaisin pahennusta. Johtuu ehkä myös osaksi siitä, että mä tykkään haalia varusteita :P

Ja sitten on tänään tapahtunut superparannus! Mun ei tarvi elää enää epävarmuudessa, huutaako se yksinollessaan, vaan mä voin salakuunnella, koska korjasin GPS-härvelin. Jesarilla :D Vika olikin näköjään vaan SIM-kortissa ja siinä että se ei yhdistänyt kunnolla.

Tuossa tuli perjantaina(?) koettua ensimmäinen koirapuistoreissukin. Onneksi päästiin ihan yksikseen kattelemaan ekalla kertaa. Ihan itekin yllätyin tuona paikallisen puiston koosta ja kunnosta, semmonen kiva metsäinen pläntti. Demo ei kyllä ollut aivan yhtä vakuuttunut ja ilme oli hyvin hölmistynyt kun otin hihnan ja pannan pois, tyyliin "mitäs sä ny haluat muka mun tekevän". Toisin sanoen, ei meillä hirveetä vapaudenkaipua ilmennyt, kun ei tuo halunnut mun kannoilta poistua, eikä sitä kiinnostanut edes nuuskuttelu. Täytynee katella, jos vaikka toisella kerralla olis jo vähän lämmennyt paikalle.

Ei tän näin pitänyt mennä

Ei mun pitänyt olla omistaja joka joutuu taistelemaan yksikseen haukkuvan koiran kanssa. Ei mun pitänyt joutua miettimään haukkuuko se vai ei, kun mulla piti olla siihen toimiva kuuntelulaite. Eikä mun pitänyt joutua piilottelemaan sähköjohtoja.

Tilanne on siis nyt se, että kotiin tullessa oon pariin otteeseen kuullut kun tuo räkyttää. Ja päivällisestä tilanteesta en voi olla varma, koska tuo gps-systeemi päätti kusta, eikä siihen saa enää yhteyttä. Siis hankinnassa olisi todennäkösesti sitruunapanta. Eniten tässä ärsyttää se, että ei se tätä maalla tehnyt. Ehkä pihalta sitten vaan kuuluu liikaa ääniä jotka kiinnostaa, tai sitten päivätkin on venynyt vähän turhan pitkiksi, koska ei se välttämättä aamulla protestoi yksinjäämistä. Turhaudun, koska haluaisin pystyä tekemään tälle jotain, muutakin kuin hommamaan estopannan.
Ja sitten ne sähköjohdot. Kyllähän ne kesälläkin välissä kiinnosti, mutta nyt tilanne on aivan maaninen ja musta on tullut hysteerinen, kun toi on liian vaivihkainen. Se saattaa ihan rauhassa nukkua nurkassa ja 5 minuutin päästä kun kurkkaat niin sillä on joku piuha suussa. Ja kaikki tää tapahtuu äänettömästi. Huoh. Muutenkin tää päivä on ollut pelkkää kieltämista ja riehumista ja ärsytystä. Parempi ihminen ei ärsyyntyisi.

No, anyway. Tiistaina pidettiin perhetreffit, paikalla Isla, Walma ja Väinö plus muutama statisti. Oli oikeasti kiva tavata Väinö ja huomata kuinka ihana luonne sillä oikeasti oli. Siinä sai vieressä kaverit käydä ärisemässä ja Väiski vaan lehmämäisesti kääntyi katsomaan ja jatkoi matkaansa.
Oli myös jotenkin jännä huomata miten erilaisia noista kaksosista on tullut, ulkonäön ja luonteen puolesta. Ihan selkeesti Demo on se aivoton ja itsesuojeluvaistoton joka vaan juoksee ympyrää muita väistämättä, ja Isla pystyy keskittymään johonkin ja liikkuu vain sen verran mitä on tarpeellista ruoan tai rapsutusten saamiseksi. Seisotuskuvatkin onnistui ihan eri lailla molemmilla. Puolustukseksi on sanottava, että kyllä toi tänään osasi seisoa paikallaan ihan nätisti vaikkei sitä silloin olisi uskonutkaan :D Tosiaan alkuilta meni siinä aikuisten perässä pyöriessä ja Islaa houkutellessa ihmisten jaloista, ja lopulta sitten kun karvaväki väheni, saatiin kuin saatiinkin pikkuprinsessa juoksuleikkeihin. Oli hauska katsoa kun sisarukset vaan jahtailee toisiaan hirveillä jallitusliikkeillä ja äkkikäännöksillä, ja olisivat varmaan jatkaneetkin kauemman jos ei lähdön aika olisi koittanut. Kaikenkaikkiaan kivaa oli ja suunniteltiinkin sitten jo yhteislenkkiexcua samalla porukalla lokakuulle :) Kuvia piti ottaa, mutta totesin että se on aika epätoivoista tolla liikehdinnällä, niin jätin vastuun suosista Jennalle. Ehkä sieltä sitten voi jossain vaiheessa jotain kuvia ilmestyä, vinksvinks :D

En nyt juuri muista tulinko kertoneeksi, mutta tämä sankarihan on ilmoitettu Tampereen pentunäyttelyyn 25.9. ihan sen kunniaksi että hampaat ovat kunnossa. Tuleepahan nyt ainakin kokemusta jos ei muuta. Tätä silmälläpitäen on siis opeteltu seisomista, ja ihan yllättävän hyvin menee, kestoa pitää vielä rakentaa. Ainut miinuspuoli tässä on se, että kun opetellaan niin intensiivisesti seisomaan, niin sivulletulossa ei enää osatakaan istua -.- Hemmetin putkiaivo. Noh, ehkä me sit vaan eletään tän kans ja näyttelyaikana ei treenata tokoa vaan ihan pelkkää seisomista.
Ja noutokapula-breakthrough! Muutamalla viime kerralla on osattu jo nostaa kapula itse maasta suuhun! JES! Tässä on nyt kans sama homma, seuraavana vaan kestoa peliin.

Karhunpoika sairastaa

Meillä on pieni potilas. Ripulipotilas. Joka on kyllä ihan täysin typerän omistajan vika. Oli todella viksu idea pakata kaikki koiranruuat Vantaalle ja sitten mennä viikonlopuksi takasin Lapualle. Jätkä sai sitten vähän äkkinäisen ruoanvaihdon J&V:sta Eukanubaan, ja ei ilmeisesti oikein tykännyt muutoksesta. Tosi hämmentävää että se reagoi noin vahvasti, kun muuten ei ole ollut mitään masuongelmia. Toisaalta, on myös vähän mahdollista että se on vedellyt muutaman kuivatun hedelmälastun, kun (onneksi alunperin melkein tyhjä) pussi löytyi lattialta revittynä... Tyhmä pää.

Sitten mieleen muistui samantien, että onneksi saatiin korruptiolahjana Diarsanylia! Joka oli 60 ml putkilossa ja annostuskin suunniteltu vähän isommille -.- No, sunnuntai-ilta oltais menty jokatapauksessa pelkällä paastolla ja tänä aamuna kävin apteekissa hakemassa Canikur Pro-pastaa. En tiiä auttoiko jo Canikur, vai menikö muuten ohi, mutta onneksi oli jo vähän kiinteemmän näköstä tavaraa. Eikä siinä, Demo on kyllä ihan pirteä ja vauhdissa, että kyllä me taidetaan kuitenkin selvitä perhetreffeille Väinö-isän luo huomenna :)

Tästähän sitten tuli vähän herätys, ja kävin hamstraamassa apteekista samalla parafiiniöljyä ja hiilitabletteja. Kaikenmaailman sidetarpeita taitaa löytyä sen verran että tarpeen tullen pärjätään, mutta noi em. tavarat on just semmosia mitä ei todellakaan ole, jos yhtäkkiä sunnuntai-iltana tarvitaan. Vielä tarvis varmaan ruiskuja hommata jos pitää tuota pakkojuottaa joskus (sekin kummitteli jo mielessä), samoin kaliumpermanganaattia mahdollisiin kynsivahinkoihin. Kyypakkaus esim. ampiaisenpistoihin (Huomhuom! Ei käärmeenpuremiin, nimestä huolimatta). Olihan niitä muitakin mielessä, mutta noi nyt ekana pitäisi hommata.

Pienen raportinpätkän voisin vielä kirjoittaa kouluvierailusta. Tosiaan oli järkätty pitsailta kerhohuone Kuopioon, johon sai tulla tutustumaan uusiin ykkösiin ja syömään pitsaa. Demon kanssa pöllähdettiin paikalle ja koiria ja ihmisiä oli kuin pipoa. Mutta ei poila yhtään hämmentyny vaan sukelsi sinne ihmismassan jalkoihin tekemään tuttavuutta karvanaamojen kanssa. Illan aikana saatiin myös ihmisistä monta uutta fania ja kierrettiin ihan mielellään sylistä toiseen rapsuteltavana :D Ainut miinuspuoli oli, että siellä oli sairaan kuuma. Onneksi sitten pystyttiin vetäytymään bilishuoneeseen vähän viileämpään ilmaan ja pienempään porukkaan. Kaikenkaikkiaan oikein onnistunut reissu, ainakin näin sosiaalistumismielessä :)

Pentuagilityhommakin saattaa olla hoidossa, kun koulun koirakerho K9 lupasi järjestää pentuagia jos vain on tarpeeksi kiinnostuneita. Ilmoittautuminen alkaakin siinä puolentoista tunnin päästä, eikä tästä koneelta varmaan uskalla ennen sitä poistua ettei unohda itseään mihinkään :P

Lopuksi haluan vielä muistaa Demon Amelie-Sofie-mummua, joka on lähtenyt autuaammille paimennusmaille. Ikinä en päässyt tapaamaan, mutta pelkkää hyvää olen kuullut.
Hyvää matkaa karvakaverille.

Muuttolinnut palaavat

Tänään on siis saavuttu takaisin kouluelämän edellyttämään sijaintiin. Kouluhan virallisesti alkaa ensi viikon tiistaina, mutta tässä nyt on yksi rästitentti minkä vuoksi pitää olla jo perjantaina paikkeilla.

En kyllä olisi arvannut että yhdellä koiralla on noin paljon muutettavaa kamaa. Kaksi petiä, kasa leluja, ruokakuppeja, ruoka-astia täynnä ruokaa, häkki, pantoja, valjaat ja hihnoja. Plus kaikki ennakkovalmistelut; puruluita, possunkorvia ja kakkapusseja nyt ainakin.
Mitään sopeutumisongelmia ei näköjään ole, kun heti oltiin kamalan innoissaan (lue: pompitaan tasajalkaa ympäri keittiötä) kun tultiin kämpille. Kaikki nurkat piti taas tsekata ja sitten jäätiin luuta narskuttamaan. Hihnassa kävelykin meni tosi hyvin ottaen huomioon että taas piti melkein uudet hoodit koluta läpi ja ihmettellä mikä paikka tää nyt taas olikaan. Ylpeintä oli silti se, kun poika vaan nätisti käveli vierellä kun vastaan tuli yli-innokas, tutustumishaluinen mäykky. Ja siis ihan oikeasti käveli vierellä, eikä vain nuuskinut jotain mielenkiintoisempaa.

Noutokapulat ovat saapuneet! 250 ja 400 g. Tosi hyvin tuo niitä kannattelee suussaan jos ojentaa tyrkylle, mutta ei aivan tajua nostaa niitä ite maasta suuhun. Ahkerasti on naksuteltu ja sitä tässä täytynee jatkaa, kunnes joku lamppu syttyy. Ainakin jotain noutointoa sillä on, jos se possulelun noutaminen lasketaan. Aika kauan se sitä jaksaa rahdata edestakaisin, ihan itsekin yllätyin ku tuli koitettua kestävyyttä lajissa :P

Niin! Hammasstatus! Tällä hetkellä on yksi hammaspari ihan selkeesti oikeinpäin ja toinen kehittymässä samalla lailla. Ne kulmurit vaan näyttää hassuilta kun on niin heiveröiset ja rako näyttää kamalalta siinä välissä. Minkähänlainen sekasikiö tostakin tulee... Mutta mulla on silti nyt vankka usko (tai no, toivo) että mä saan vielä näyttelykoiran.

Mätsäritunnelmia

Joo ei pelkoa, ei me osallistumassa oltu. Käytiinpähän vaan tässä ajan kuluksi ja kokemusten kartuttamiseksi katsastamassa yksi match show Nurmossa. Ja asiaanhan ei todellakaan liittynyt se, että mun piti käydä lunttaamassa lupauduttuani ite moiseen tuomariksi :D

Saavuttuamme paikalle, hämmennys oli Demon osalta suuri, kun koiria oli niin paljon. Eihän näiden kaikkien kanssa mitenkään ehdi leikkimään! Kamalan innokas siis olisi ollut moikkailemaan kaikkia, mutta komento oli kova ja koitettiin olla tökkimättä muita. Parasta oli, kun kaksi mäykkyä alkoi rähisemään enemmän ja vähemmän tosissaan niin tämä jätkä menee ihan sekasin, alkaa haukkua ja hyppiä, ja haluaa epätoivoisesti sekaan. Ja sitten raukalle vaan naurettiin. Toinen mikä muistuu mieleen, oli se karhunkokoinen amerikanakita joka hengasi meidän takana ja oli ihan jättisuuri ja jännittävä.
Osasihan se ihan ihmisiksikin olla, varsinkin silloin kun meni ite maahan istumaan viereen. Muuten mentiin herkkujen voimalla.

Hammastilanne on tällä hetkellä HYVIN heikko. Edessä alhaalla on jäljellä kaksi ja ylhäällä taitaa olla 2 uutta ja ehkä 1 maitohammas, ei pureminenkaan enää paljon haittaa ;) MUTTA jos nyt oikein hyvin käy niin purenta saattaa vähän oieta, sen näkee sitten kun alhaallekin alkaa pysyvät hampaat tulla. Nyt on sellanen tilanne että vähintään kerran päivässä tulee kurkittua mitä sinne kuuluu.

Tällä hetkellä haluisin ihan hirveesti päästä johonkin pentuagilitykurssille tai vastaavalle, saa vinkata jos tietää mistä löytyy. Ja sopivana ajankohtana, Taitoa Tassuihin järjestäis sunnuntaisin, mikä on ehkä paskinta ikinä. Muutenkin tullut paljon kateltua kaikenmaailman tokokursseja ja muita, into olis nyt ihan hirvee. Ehkä me alotetaan kotitreenillä, varsinkin nyt kun tilasin noutokapuloita! Miten niin yli-innokas, odotin sentään siihen asti että koira tuli meille :D

Äklöpuklu

D ei näytä ymmärtävän miksi oksettaa. Sehän ei mitenkään voi johtua siitä että syö ruohoa ja viinimarjoja suoraan puskasta. Ei siis mitenkään. Noh, eipä tässä nyt suurempaa hätää ole, parit oksut on vaan saanut taas siivota ja pistää samalla mattoja pyykkiin.

Muuten on vietetty hiljaiseloa nyt jonkin aikaa, suorastaan jotain lomantapaista. Itse kun aloitin navettaharjoittelun naapurissa niin saa askareiden välit hengata kotona (ja katsoa kun jätkäpätkä nukkuu). Mitään uutta ja ihmeellistä ei ole tapahtunut, toiset rokotukset on hoidettu ja tehtiin myös pikavisiitti Vantaalle kun vietiin sinne pakastin (jonka saa täyttää lihalla ja mahalla ja luilla ja kaikella muulla hienolla :D). Voisin olla vaikka hurja ja laittaa muutamat kuvat tähän loppuun.

P.S. Huomasin että tänään on jo 17-viikkoispäivä, aika jännää!

Tylsä kuvaton päivitys

Kuviahan olisi 101 miljoonaa, mutta ne on kamerassa tai kovolla oottamassa käsittelyä. Mutta nyt saatte tyytyä tekstiin.

Koin viime viikolla eksoottisen elämyksen ja vietin 3 vapaapäivää ihan ilman mitään suunniteltua ohjelmaa. Tuli siis käytyä taas uiskentelemassa Demon kanssa ja kyllähän se oikeasti osaa uida jos sitä huvittais. Muuten tuli hengailtua pihalla aika lahjakkaasti ja tuli koitettua oikein kunnon yksinoloa taas vaihteeksi. Ällistyttävän hyvin tuo otti sen, kun ei kuulunut minkäänlaista huutoa kun kahteenkin otteeseen tuli käytyä ostoksilla naapuripitäjässä. Uskon että osaltaan helpottaa tuo kämpän oveen hommattu portti, niin ei tarvi suljetun oven takana ahdistua.

Mitähän muuta sitä tarinois... No tietty ajokoirajuttuja! Tosiaan, nyt on alkanut yhteiselämä sujua kaikkien kolmen kesken, tai no, oon uskaltanut päästää ne yhessä pihalle. Eihän toi hirveesti mistään järkyty, mutta itse olin ehkä vähän turhan varovainen. Hyvinhän niillä meni, isoja poikia ei hirveesti tyyppi kiinnostanut ja sai pöykäröisä rauhassa. Suurin hämmennys Demolle oli kun jahtaamisleikkiin houkuttelun jälkeen ne oikeasti lähtivätkin perään, mitä hittoa? Sitä aina vähän säikähdettiin, mutta onneksi pojat tajusivat lopettaa siinä vaiheessa. Kaikenkaikkiaan, hyvältä näyttää.

Purenta taas näyttää tällä hetkellä siltä että tuskin tuosta oikenee ja ensimmäinen hammaskin on jo alhaalta edestä lähtenyt. Vielä on silti toivoa ennenkuin pysyvät hampaat tulee, ihan varmasti on! Vähän harmittaa toi kieroleuka mutta ihan sama, tokokoira siitä on tulossa kovaa vauhtia :D En kyllä mistään hinnasta enää vaihtais oikeapurentaiseen, eihän tässä itsekään nyt ihan jalostukelpoisia olla.

No nyt

Saatte muutamia kuvia ja lisää tarinointia. Ensiksi kuva pienestä matkustajasta. Ja joo, hyi mua, ei saa penkillä kuljettaa, mutta ehkä kukaan ei kuole siihen minuuttiin mikä kuvan ottamiseen meni.

Sitten, Vaasassa tuli käytyä sukuloimassa ja treffattiin serkun sakemannityttönen jonka leikit meinasi olla vähän rajut ja äänekkäät, mutta silti ihan kiva tyyppi oli. Ja ihan innoissaan otti pikkurääpäleen vastaan.

Uimassa on käyty myös. Siinä olikin eri projekti. Ensin piti etsiä ja tilata pelastusliivit ja elin luulossa että niiden toimitus kestää kauankin, mutta ei, kaks päivää! Sitten asiasta inspiroituneena lähdinkin suoraan töistä pikkuveljen kanssa joenrantaan makkarapussilla aseistautuneena. Demo tuli kyllä melkein vauhdilla ihan mielellään niin syvälle että juuri ja juuri vesi ylettyi rintaan, mutta sitten ei enää ollutkaan hauskaa. Sitten minä julmana ihmisenä nostin sen syvemmälle kannatellen vielä rinnan alta, ja kyllähän se kovasti kohti rantaa yritti polskia. Ei siis ihan toivotonta, tosin aikamoista treeniä vielä kaipaa että tosta uimakoiran saa.

Ja miten tälläselle sitten pitäis olla nauramatta?

Muuten tässä on tultu opeteltua tokoluoksetuloa ja sitä perusasentoa, maahanmenoa ja istumista ihan vähän ja sitten viikonlopun hittituote, yläfemma! Nyt sujuu molemmilla etutassuilla, ja satunnaisesti molemmilla yhtäaikaa. Ja opettamisessa meni oikeesti 5 minuuttia, ihanan viksu poika.

Ja viime yönä pidettiin luonnon oppituntia ruohon syömisestä. Saldona kolme oksennusta, tiedä sitten onko ollut enemmänkin mutta vaan sitten pistelty poskeen. Yäk.

Matkaraportti

Viimeinkin ehtii. Tosiaan viime viikolla tuli käytyä rokotuksilla ja Helsingin päässä seikkailemassa ja uusia tuttavuuksia tekemässä. Ja tulihan siinä tutustuttua julkiseen liikenteeseenkin.

Ensimmäisenä tiistaiaamuna oli rokotusten aika. Tosi reippaasti meni, Demo ei hermoillut paljonkaan vaikka odotushuoneessa oli taukoamatta räksyttävä puolivuotias chow chow. Itse toimenpidekin meni hyvin kivuttomasti kun nokan eteen työnnettiin kasa ruokaa ja samalla sitten piikki niskaan, ei edes huomannut mitään. Tulihan se samalla reissulla punnittuakin ja vaaka näytti aikalailla tasan 5 kg.

Sitten alkoi matka etelään. Ensimmäinen pysähdys oli Tampereen Hervannassa, tuolla teekkarien luvatussa maassa, morjenstamassa kaveria. Melkein kaikki osaamansa typeryydet piti siellä esitellä ja käydä nuohoamassa sängynalusta paljastaen puolihuolimattoman siivouksen ;D Muutamia kuvia täällä.

Tampereelta matka jatkui Vantaalle kämpille, ja melko pian sen jälkeen Järvenpäähän moikkaamaan entistä laumaa. Ensimmäisenä portista sisään astuessa alkaa hirveä komennus ja huuto, joka pikkuhiljaa vaimenee tyyppien tajutessa että tämähän on se sama rääpäle. Mitä nyt vähän Hertha protestoi kun sen sylivauvan paikka vietiin taas. Tosi sopusuhtaisesti on monsteri kuulemma kasvanut, mutta vieläkin ne prkleen hampaat kummittelee. Olis niiiiin kiva jos ne maagisesti vaan äkkiä oikeis ja pääsis sit näytelmiin. Tältä reissulta kuvia löytyy täältä. Illasta kävi vielä pari kaveria Alli-jenkin kanssa moikkaamassa. Demo tosin piti koirakaveria ihan tyhmänä kun se ei leikkinyt.

Keskiviikkona oli taas vuorossa itsensä raahaus Claudian ja petojen luokse. Tuikku toimi lähinnä lastenvahtina, mutta Flamman kanssa päästiin paremminkin juttuun ja vähän leikkimäänkin. Ne kaks on aika samanlaisia ja toistaiseksi vielä vähän -näköisiäkin. Ja ihailen Demoa kun se osasi rauhoittua vieraassa paikassa jossa on vielä koiriakin! Totesi että ei tässä taida mitään tapahtua, ja löi makaamaan. Kotiin kun päästiin, oli jätkästä aivan patterit loppu. Nostin sen sitten sänkyyn viereen (hyihyi) ja katottiin leffaa ja otettiin kunnon päikkärit. Oli se vielä loppuillankin ihan voipunut, mutta ehkä ihan hyvä niin.

Torstaiaamusta ennen kotimatkaa käytiin vielä bussireissulla Hakaniemessä tutustumassa pariin, yllätysyllätys, jenkkiin. Bussimatkan D matkusti mun sylissä ja kaikki meni ihan ok, mitä nyt vähän malttamattomuus iski niin pitkän matkan aikana. Nää koirat oli vähän kivempia kuin se tiistainen, mutta ei silti oikein vauhtiin vielä päässyt. Jokatapauksessa, kotimatka sujui sitten kivasti metrolla, junalla ja bussilla. Kaikki matkat tuo taisi viettää ainakin maaten jos ei nukkuen, junassa sitä piti herätellä oikean aseman kohdalla. Vähänkö hienoa, toi on ultimate matkustuskoira!

Lopuksi täytyy vielä pahoitella kuvien puuttumista. Niitä tulee sitten joskus kun piuhan löydän, samoin kerron Vaasa-retkestä sitten kun kuvat saadaan. Anteeksi ja kuulemiin.

Retkitunnelmia

Vähän epäkätevää kun tälläinen pieni asia kuin työt tulee sekoittamaan mun elämää ja viemään aikaa bloggaukselta. Nyt onneksi muutama päivä vapaata ja etelänreissu tiedossa. Aikataulu tulee olemaan vähän täynnä, kun pitäisi vielä erinäisiä liikennevälineitäkin kokeilla ja seikkailla muutenkin tulevilla kotikonnuilla.

Yksinolo on nyt vähän jäänyt kun suurin osa porukasta on heittäytynyt lomille, mutta on sitä silti koitettu treenata. Menee kuulemma tosi hyvin kun rääpäle on ensin riehunut itsensä tainnoksiin ja sitten vain houkuttelee sen mun kämppään nukkumaan. Ei kuulemma kuulu pihaustakaan sen jälkeen, hienoa! Muutenkin tuntuu, että se on vähän rauhoittunut, eikä aivan heti ala kiljumaan jos suihkussa vaikka käy. Sisäsiisteysjutut menee myös ihan ok, mitä nyt yöllä on yhet tai kahet pissat tullu lattialle, mutta niiden kanssa nyt eletään niin kauan että pidätyskyky alkaa toimia.

Treenauksessa on edelleenkin peruasento ja se alkaa kyllä hitaasti mutta varmasti edistyä. Aina ekan käskyn jälkeen ei hiffata hommaa, mutta kyllä toistamalla se peppukin alkaa raahautua oikeaan suuntaan. Seuraaminen tulee jännästi hihnassa luonnostaan kun tuo luulee että taskussa on namia, niin se vaan killittää ja kulkee niin nätisti sivulla ettei toista. Ehkä pitäisi hyödyntää sitä ja alkaa palkkaamaan... Maahanmenon alkeita on myös käyty läpi, mutta se on todellakin alkutekijöissään. Mulle riittää tuo tämänhetkinen riemuvoitto hihnan kanssa, enää ei ole mitään ongelmia ja innolla lähdetään hihnalenkille :)

Tämänhetkistä lempipuuhaa on sorakasalla temmeltäminen (vaikka pirun kaivurikuski sitä kävikin levittämässä!) ja kivivyöryn päällä surffaaminen, kärpästen napsiminen ilmasta (tai ainakin yrittäminen) ja kukkapuskassa hengailu ja siellä sukeltelu.

Ainiin, sitten on tietenkin tämä Suuri Ihmeellisyys, eli eläinlääkärireissu tiedossa huomenaamulla. Yksi madotus on hoidettu viime viikon alussa, ja nyt olisi siis rokotusten aika. Saas nähdä kuinka äijän käy.

Kuulumisia

Edelleenkin on eletty tasaista arkea. Eilen käytiin kaupungilla ja huvipuiston laitamilla pyörimässä ja samalla tuli esiteltyä nuoriherra työkavereille. Haluan edelleen korostaa miten ihanan helppo reissukoira tuo on, matkat nukkuu ja sitten kun ollaan perillä, voidaan ruveta samantien nuuskimaan niin kuin olisi tuttukin paikka. Uudet ihmisetkään ei jaksaneet sen miljoonannen jälkeen tuoda esiin mitään ihmeellistä riehumisreaktiota, vaan vähän laimeaa hännänheilutusta :P Huvipuiston ääniinkään ei reagoitu juuri mitenkään, vähän isompia paukahduksia katsottiin, mutta palautuminenkin oli välitöntä ja oltiin kuin mitään ei oliisi tapahtunutkaan. Jännittävin asia taisi olla vastaantullut westie, joka oli kaikessa valkoisuudessaan ja pystykorvaisuudessaan hyvin hämmentävä.

Pian alkaa itseä ahistaa toi yksinolo. Kun tietää että se olis hyvä olla kunnossa siihen mennessä kun paluumuuttaa etelään, ja tällä hetkellä mennään siinä että Demo saa raivokohtauksen kun jää yksin ja kun äänenvoimakkuuskin on jo kasvanut... Toisaalta, onneksi se sen haukkumisen lopettaakin, eikä jatka ikuisesti. Äiti on todettu heikoimmaksi lenkiksi tässä asiassa, kun ei jaksa kuunnella toisen huutoa ja saattaa päästää sen kesken haukkumisen ulos kotiin tullessaan, murh. Toivottavasti naapurit on ymmärtäväisiä ja antavat noin söpölle pennulle anteeksi haukkumisen.

Näykkiminen ja pureminen on johdonmukaisuudella vähentynyt huomattavasti, ja hyvä niin. Hännän jahtaaminen vielä löytyy, mutta ei se nyt vielä pahasti häiritse.

Ja treenaaminen on aloitettu! Perusasentoa hiotaan tällä hetkellä ja ainoa ongelma tuntuu olevan rintamasuunta, kun koira tuntuu tulevan poikittain vierelle. Muuten tuo on kyllä hienosti hiffannut, mistä on kyse. Palkkaaminen on kyllä ihan tuskaa kun suuhun menee makkaran lisäksi puolet sormista, mutta minkäs teet kun toinen on innoissaan :P Ja mitä ihan arkitottelevaisuuteen tulee, hihnajutut on nyt hienolla mallilla, tyyppi vaan ei ymmärrä miksi pitäisi kulkea vasemmalla puolella. Itse en myöskään ole kertaakaan saanut koiraa hukkaan, mutta tuntuu että sillä on aika huono motivaatio tulla kenenkään muun luokse. On koitettu sanoa siitä että ottakaa vaikka namia mukaan niin saatte sen koulittua siihenkin, koska sitä mä en voi teidän puolesta tehdä. Saas nyt nähdä.

Ensi viikolla olisi suunnitelmissa vierailla pk-seudulla, ihan ennakkovarotukseksi kaikille. Tideotusta seuraa myöhemmin.

Länsirintamalta ei mitään uutta

Ohhoh, onpas vierähtänyt aikaa viimeisestä... Johtunee ehkä siitä, että mitään mullistavaa ei ole oikein ehtinyt tapahtumaan. Perjantaina tuli käytyä metsäreissulla hyttysten syötävänä, ja Demo huomasi että kanervat ja sammalet ovat aika kivoja kavereita. Siitä seurasi että minä kävelin polulla pikkukoiran raivoisasti rynnien pusikossa vierellä. Oli tosi hienoa huomata, että ei tuo pyrikään lähtemään mihinkään kauemmas, vaan pysyi koko matkan kolmen metrin säteellä musta. Ihanaa vaihtelua ajokoirien jälkeen :P

Hihnajutut on alkanut sujua oikein kunnolla, jee! Enää ei oo mitään ongelmaa lähteä liikkeelle, ja jos tyyppi meinaa jäädä jälkeen, niin kun kuuluu "mennään" niin juostaan riemuisana paikalle :D Hihnassa on myös kateltu autoja ja pyöräilijöitä ilman mitään sen kummempaa kiinnostusta, eli hyvin meni.

Isla-siskon innoittamana on mekin todettu se lauantai-makkara toimivimmaksi herkuksi. Sillä on nyt vedetty kontaktiharjoituksia ja vähän istumista, mutta seuraamisasioihin se ei kyllä toimi kun toi pomppii sitten niin hillittömästi (ja tietty syö samalla sormet verille).

Yksinolo on sujunut ihan kiitettävästi, ei ole tainnut olla tarpeita tehtynä sinä aikana. Tuohan on kuitenkin vain sen kaksi 3 tunnin pätkää suunnilleen yksin, minkä välipissatus ja porrastetut työajat mahollistaa. Aika vaativa haukku sillä kyllä on yksin jäädessään, ja samoin kyllä joka tilanteessa kun asiat ei mene niinkuin herran mielestä pitäis. Tällä hetkellä on menty vain huomioimattomuudella ja kyllähän se sitten aikanaan on lopettanu. Se on ehkä suurin huolenaihe tällä hetkellä, että tuleeko siitä hirveä räkyttäjä. Puremista on onneksi saatu aika hyvin pois, tajuaa jo leikkiessä varoa sormia.

Draaman mestari

Nyt alkaa todellinen luonne paljastua ja silmiinpistävin ominaisuus on kamala dramaattisuus kun tapahtuu jotain. Jos astut jalalle jätkän pyöriessä jaloissa, niin kyllä huomaat, samoin jos turkissa nyt sattuu joku kökkö olemaan ja vähän kiskaisee. Kiljunta on korviahuumaavaa ja jatkuu vielä episodin jälkeenkin, mutta sen loppuessa ei ole enää mitään ongelmaa. Onneksi on noin anteeksiantava koira, kun tuli jo leikattua kynttäkin vähän syvältä, mutta ei se näkynyt siitä mitään traumoja saaneen...

Viimeaikaisten kokeilujen perusteella Demosta tulee kunnon reissukoira. Aina kun ollaan autossa häkissä, niin tyyppi vaan nukkuu tai puuhailee omiaan, kertaakaan ei ole vinguttu tai yritetty ulos. Vähänkö hienoa! Reissailtu olisi enemmänkin, jos vain tuo hihnahomma sujuisi paremmin. Ei ihan viitsi lähteä mihinkään keskustaan palloilemaan villin ja vapaan pennun kanssa. Ja kyllä se hihnailu edistyykin, tosin kotia kohti on paljon kivempi tulla kuin poispäin :P

Tapojakin tuolle on nyt alkanut pinttymään. Kovasti tykkää kaivella ja muutenkin mönkiä hiekassa, sekä uusimpana villityksenä on hännän jahtaaminen. Toivottavasti siitä ei ihan hirveää ongelmaa tule, tai menee itellä hermot. Lisäksi aina, kun on jokin jännittävä tilanne edessä, eikä aivan uskalla ja alkaa turhautua, pitää päästää pieni haukku tai vinkaisu, kuopia maata ja mennä makuulle pää matalana. Eniten tätä näkee portaiden alaspäinkulkemisessa :D Ärsyttävin tapa kuitenkin on ehkä leikkisyöksyhyökkäily päin naamaa, pitää alkaa karsia sitä pois pikkuhiljaa.

Jos tästä vielä näyttelysesse saadaan, niin tulee kyllä kova homma eteen. Häntää kannetaan melkein pystysuorassa askellajista riippumatta, hihnasta ei tykätä ja paikallaan ei pystytä seisomaan. Ja se tyypillisin askellajikin on vielä takajalkojen pukkilaukka ja etujalkojen hillitön kauhominen, todella kaunista. Plus sitten on vielä tämä pentuiän hampaidentarkistus kun niitä käsiä yritetään vaan järsiä. Siis hitaasti mutta varmasti tämäkin ohjelmistoon.

Siitä huolimatta, hyvät juhannukset kaikille!

Paluu arkeen

No nyt on tehty paluu työelämäänkin 5 päivän pentuloman jälkeen. Ääntelystä ei ole tietoa, mutta ainakaan tarpeita ei ollut tehty sisälle n. 3 tunnin yksinolopätkien aikana, aika hienoa. Tyyppi jäi töihin lähtiessä nukkumaan, mikä tais helpottaa urakkaa.

Vieraita on käynyt lisää, ja jopa lapsia. Muksut istutin riviin lattialle ja kävin herättämässä Demon ja hirveen riemuisasti se juoksi tutustumaan uusiin kavereihin. Ainoa ongelmanpoikanen meinasi olla vaan tyllimekon repimisen hauskuus. Samoin kaikkiin vieraisiin on tutustuttu tosi rohkeasti, ei mitään arkuutta tai pelkotiloja.

Hihnahomma sitten. Ei voi sanoa että oltais takapakkia otettu, mutta se alkaa aina samasta pisteestä kun hihna laitetaan kiinni, eli aina hirvee houkuttelu ennenkuin suostutaan liikkumaan. Mutta mulla on vakaa luottamus että sekin tulee vielä luonnistumaan. Sama kommentti pätee portaisiin, ylöspäin tullaan kyllä, mutta alaspäin vähän jänskää. Kyllä se ehtii ne vielä opettelemaan.

Muuten tässä nyt on vaan eletty koiranpennun elämää. Rohkeutta on tullut lisää kun paikat on käyneet tutuiksi, ja pissareissuilla saa aina hetkisen vartoa ennenkuin siihen tarpeiden tekemiseen malttaa keskittyä. Kaikki repimisriehumisleikit on nyt kivoja, ja mä haluan pitää sen niin. Hence, meidän haisunäätäraatolelu on kovassa käytössä. Sukat ja kengät on ihan lempiasioita, samoin kaikki liehuvat vaatteet, esim. saunatakit tai paitulit. Nukkumapaikkana toimii edelleenkin se 30 cm rako sängyn alla, ja ostettu peti on muuttunut lähinnä leikkikehäksi. Samapa tuo, kunhan tulee käytetyksi :P

Vesileikkejä

Kuten uhattu, käytiin eilen joenrannassa kääntymässä. Ei Demosta varmaan luontaisesti mitään vesipetoa tule, mutta kyllä se nyt katsomassa uskalsi käydä ja vähä tassunkärkiä kastella. Ja kun nyt paikalla oltiin, käytiin samalla vähän nuorisoseuran rappusilla istumassa ja ihmettelemässä autoja ja superkolisevia traktoreita kärryineen. Tosi reippaasti meni, vähän suuremmat kolinat ihmetytti, mutta samantien jatkettiin nuuskimista kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Lopuksi tuli sitten nähtyä vielä uusia ihmisiäkin, kun uimassa käynyt täti kävi moikkaamassa. Aika tehokasta.

Mutta eilisen riemuvoitto oli, tittidii: talutushihna! Kun jätkä kerran tajusi ettei tässä mitään hätää ookaan, meni kaikki hienosti. Kauheesti yritettiin saada positiivisia mielleyhtymiä hihnaan ja vissiin se sitten toimi, koska yhtäkkiä kaikki loksahti paikalleen ja tyyppi suostu kävelemäänkin hihnan kanssa. Aivan ällistyttävää, kun oli itse jo valmistautunut henkisesti piiiiitkään vääntämiseen sen kanssa ja sitten se menikin muutamalla kerralla nappiin. Vähän kyllä huolestuttaa kun tää pentuelämä on tuntunut vielä niin helpolta...

Tänään onkin sitten tapahtunut jo kaikenlaista. Päivä aloitettiin kaiveskelemalla äidin apuna kukkapenkkiä sateessa, ja tempaus päättyikin sitten ihka ekaan yhteiseen suihkukokemukseen. Ei ollut ihan lempipuuhaa, mutta onneksi noi pientä saa vielä pidettyä hyvin paikallaan yhdellä kädellä :D

Yksinoloakin tuli treenattua. Kun täällä perämettillä asuu, niin kauppareissuun meni semmonen 50 minsaa ja sen aikaa Demo oli yksin. Ja koska ajokoirien takia meillä on GPS-paikannin, josta voi kuunnella haukkua, otettiin se käyttöön. Eli siis pystyttiin soittamaan ja kuuntelemaan minkälainen konsertti on menossa. Kyllähän sitä itkua kuului ja jonkin ajan päästä raivohaukkumista, mutta 12 minuutin aikaan ei enää kuulunut yhtään mitään. Sitten kun kotiin päästiin, kömpi sankari sängyn alta päiväunilta. Siis meni tämäkin ihan niinkuin pitikin :D

Vähän koitettiin myös tuota vanhempiin koiriin tutustumista, mutta kun isompi osapuoli on vähän innoissaan ja raju otteissaan, ei päästy asiassa kovin pitkälle. Mutta tuli nyt nuuskittua vähän nokat vastakkain ja lämittyä naamaa puolin ja toisin :P

Tänään on vielä tiedossa Demon epävirallisen kummitädin vierailu, ja ehkä jotain sukulointiakin vielä. Ihmisaltistusta siis jatketaan. Loppuun kuva puskajussista :)