torstai 20. kesäkuuta 2013

Terveyskatsaus ja vähän muuta

Eilen käytiin treffaamassa lekuria virallisten selkäkuvien, sydänkuuntelun ja polvitutkimuksen vuoksi. Ihan hyviä "uutisia" sieltä tuli, eli nollan polvet ja terve sydän, selkä jääköön Kennelliitton arvottavaksi :) Loppupäivä menikin sitten toikkaroidessa enemmän tai vähemmän päissään, mutta nyt meno on jo ihan normaalia.

Muuten ollaan treenattu aksaa. Viikkotreenit ovat menneet tasaisen hyvin, ei mitään mainittavaa laiskuutta tai innostusta. On tehty välistävetoja, takaakiertoja, irtoamisia, keinua, puomia ja keppejä ainakin. Ärsyttää kyllä vähän kun ei tiedä että johtuuko tuo tietynlainen suoritushitaus säästä vai jostain muusta. Mutta on me kyllä saatu vauhtiakin puomiin ja keppeihin kun on ollut appari kirittämässä lelulla!

Pakko kyllä vähän avautua näistä treenausasioista (tässä ei nyt sitten ole mitään henkilökohtaista ketään kohtaan). Mä oon varmaan tottunut liian hyvään, kun tuntuu että en ihan samalla lailla saa irti näistä treeneistä.Vähän rumasti sanottu, mutta tuntuu että täällä hommaa ei oteta ihan niin vakavasti kuin etelässä (mikä tietty ei ole välttämättä huono asia).
Toisaalta tuntuu, että tuolla tehdään liiankin yksinkertaisia asioita, ja että haluisin enemmän haastetta. Toisaalta taas nuo perusasiatkin tuntuvat joskus aika haastavilta, mutta silti uskon että Demo(=minä) tarvitsee enemmän vauhtia alleen, eikä se(=minä) "osaa" treenata esim. irtoamista kahdella putkella ja hypyllä, vaan ne menisivät paremmin osana rataa.
Toinen asia, mitä toivoisi enemmän, olisi palaute. Talvella sitä sai pyytämättäkin ja ihan rehellisesti, nyt tuntuu että mennään tekemään se mitä pyydetään, mutta kaikki parannusvinkit tai palautteen saa pyytää itse, eikä uskalleta sanoa automaattisesti suoraan. Toisaalta, tässä voi osin olla joku uuden jäsenen syndrooma, kun kaikki muut ryhmässä ovat tuttuja keskenään, eikä mulle vielä uskalleta sanoa :D

Toko on jäänyt vähän tauolle, lähinnä siksi että mä olen aina töissä. Pitäis ottaa itseään niskasta kiinni ja hyödyntää nämä aamutkin, varsinkin kun työaika heinäkuussakin vain pitenee. On me paristi käyty treenimässä, ja meni ihan yllättävän hyvin. Olkoon tämä nyt jotain kypsyttelytaukoa niin ollaan sitten kovassa tikissä schapemestiksissä.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Sertimies iskee jälleen ja Viron tuliaiset

Spanielien turkinhoitoasiat valtasivat auton....

Kokonaisuudessaan Tallinnan reissu oli positiivisia yllätyksiä täynnä. Hotelli (Reval Park Hotel) oli aivan huikea, isoin huone mitä oon ikinä nähnyt! Vieressä oli täydellinen koirankusetuspuisto, huoneissa kunnon ilmastointi ja autollekin löytyi parkkitilaa. Demonkin mielestä rankinta reissussa oli vain se, että ei saanut kuolata laitettuja spanieleita siinä painien ohessa.

Meidän konkkaronkka ehti tosiaan paikalle jo lauantaiksi, koska spanielit halusivat erkkariin. No, se nyt ei ollut oikein menestyksekäs visiitti, mutta sunnuntaina saatiin Kinkusta uusi Viron ja Baltian valio! Hyvä pusuhuuli-Kinkku!

C.I.B. FI SE EE LV LT BALT CH Layton Ready Steady Go

Tiimikuvia yritettiin ottaa... Tuntui että Demo oli ainut joka ymmärsi mitä yritetään ja sitten se raukka yritti siinä olla nätisti paikallaan kun toiset söhelsi siinä vieressä. Jokusen yrityksen jälkeen tämmösiä tuloksia tuli (huomatkaa, miten joka kuva on otettu eri lokaatiossa...):

Osa oli tälläisiä
Suurin osa näitä
Ja varmaan se 2/30 oli näitä :) Järjestyksessä Sissi, Kinkku ja Demo.

Tallinna ei tosiaan ollut meille suotuisa, ja sieltä saatiin EH. En nyt jaksa tarkistaa, sijoittuuko sillä virallisesti Virossa, mutta ainoana osallistujana luokkavoitto kuitenkin saatiin ;) Tuomarina Jan Gajewski ja arvostelu kuuluu:
Proper head and proper position of front.Whizards (olisko whithers? :D) not developed, not enough angulations in hind legs. Slight tendency to cow position.
Mun koira on siis lehmä, ei siinä mitään :) Oikeesti, oletan että tuo viittaa pihtikinttuisuuteen, mutta aika hauskasti muotoiltu. No, tästähän me ei lannistuttu ja tehdään heinäkuun alussa kolmoishyökkäys Pärnuun! Yksi ryhmis ja kaksi kv:tä, luulis niistä nyt yhden sertin irtoavan Demolle ja ainakin parin Sissille

--------------------------------------

Suomenmaalla taas viikon päästä parempia uutisia. Pyörähdettiin Tuurissa Tarja Löfmanin tuomaroitavana ja tulos ERI1 SA PU1 SERT VSP. Nyt on kaksi sertiä kasassa, siis vähän jo ylisuorittamisen makua ilmassa!
2 v. Oikea koko. Aavistuksen pitkärunkoinen. Hyvä purenta. Kuono-osa voisi olla vahvempi. Oikeanmallinen kallo. Hyvä raajaluusto & kulmaukset. Liikkuu hyvin sivulta, ahtaasti takaa. Käyttää hyvin häntäänsä.