Nyt on koira taas kotona. Kaikki se treenimotivaatio ja hienojen asioiden suunnittelu koki eilen kolauksen kun käytiin vähän aksaamassa. Aluksi meni ihan jees, mutta vauhti tuntui puuttuvan ihan kokonaan, paitsi ihan lemppariesteillä. Sitten kävi myös vähän hassusti kun jätkä pääsi putoamaan puomilta. Ehdin huomata että yksi tassu haroi vähän ohi, mutta näytti että se selviää. No, parin askeleen päästä heilui jo kaikki jalat mihin sattui ja sieltähän se alas mätkähti. Eka ajatus oli että voi *ttu, nyt se ei enää ikinä mene puomia, ja sitten en jäänyt sen kummemmin edes tarkistamaan koiraa vaan pistin heti menemään uudestaan. Ja uskomatonta, se toimi! Ei sille jäänyt mitään traumoja, samalla vauhdilla meni ne kerrat. (Eikä sille mitään käynyt, ei ollut kipeä tai mitään. Näytti vaan ikävältä.)
No, kuitenkin. Muuten ihan järkyttävää hidastelua! Ensin kotoa lähtiessä ihan intoa täynnä, samoin Ojankoon tullessa, mutta kun pitäisi jotain tehdä, niin ei. Eikä se ollut edes väsynyt, kun jaksoi kyllä poispäin hölkytellä ja lelulla leikkiä. Plus että kyllä se itekseen halusi putkissa rymytä sun muuta, mutta heti kun käski jonnekin niin tullaan marttyyrin näköisenä suorittamaan Ikävää Tehtävää. En tiiä ottiko se sitten jotain paineita musta vai mikä oli, kun ei omakaan vireystaso ihan parhaimmillaan ollut. Ei me tätä menoa kisata kyllä ikinä.
Ja asiaan liittyen, ärsyttää. Miksi mä en voi olla niin hyvä, kiinnostava ja selkeä kouluttaja että mun koira oppis jotain ja tekis sen innokkaasti. Kateellisena saa aina tarkkailla parempiansa ja tulee hirvee masennus. Joo, enhän mä voi mitenkään olla yhtä hyvä kuin kauemman ja useammalla koiralla harrastaneet, mutta olisihan se pirun kivaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti