Demo on viime aikoina ollut henkisesti aika kireällä tuulella ja olen ajatellut sen johtuvan lähinnä Riffin hulluudenpuuskista. Kuitenkin siinä vaiheessa kun koira rähähtää ihan väljän matkan päästä levosta sohvanalustaa raapivan kaverin niskaan niin hälytyskellot alkoi soida. Samoin kun itse selkää hieroessa Demo ihan nosti etujalkaansa epämukavuuden merkkinä, niin totesin että eiköhän tästä mennä fyssarilla käymään. Onneksi ajan sai parin päivän päähän vakkarille, Jennille Askeleeseen.
Liikkeessä ei näkynyt mitään häikkää, mutta makuulla tunnustellessa molemmin puolin rintarankaa tuntui kiristävät "vaijerit". Tähän laitettiin aluksi TENSiä, eli vähän sähköstimulaatiota rentouttamaan, ja loppu availtiin käsin. Selkeästi aluksi oli ihan kipeitä kohtia kun Demo nosteli päätään sen näköisenä, mutta loppua kohti lieventyi ja saatiin lihakset pehmenemään. Hoidon päätteeksi Demokin oli kuin eri koira heiluessaan ympäriinsä, verrattuna tutisevaan haavanlehteen joka odotti aluksi aulassa. Toki se on aina jännittänyt lääkärissä, että ei nyt voi pelkästään fyssarin piikkiin laittaa.
Tyypillisesti kireydet kuulemma ovat heti lapojen takana tai selkeästi lannerangassa. Demolla oli selkeästi rintarangan ongelma, suurinpiirtein latissimus dorsin kiinnittymiskohdassa kuitenkin. Kuulemma voisi kuvitella että olisi jotenkin tehokkaammin vienyt etujalkoja taaksepäin, tiedä häntä... Todennäköisesti se on tehnyt jotain Riffin kanssa jumiuttaakseen itsensä, kun eihän se nyt ole juuri mitään treenannutkaan. Mutta toivotaan että selvittiin kertahoidolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti