keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Kuvatuksia

Koska olen materialisti ja yritän vältellä tenttiin lukemista. Siksi.



Tänään oli myös pariin otteeseen projekti Poseerauskuva pöydällä, enkä ymmärrä tota koiraa ollenkaan. Heti kun pitäis seisoa pöydällä niin meininki on:



Jätkä näyttää ihan  piestyltä! Ei sille oo tietääkseni ikinä mitään traumaattista tapahtunu pöydällä, mutta se vaan nyt jännittää ihan pirusti. Ylemmän kuvan asettelussakin se oli tosi rauhallisesti ja nätisti ja lopuksi kun vapautin niin jäi vaan siihen makaamaan. Hetken päästä se on noussut istumaan ja katsoo niiiin kärsivän näkösenä "miten mä pääsen täältä pois? :(" Ja siis pöytä on sängyn vieressä että ei olisi vaatinut kuin alas astumisen. Treeniä treeniä.

Saatiin me yksi vähän iloisempikin kuva.
Tänään meinattiin lähteä puistoilemaan, mutta sitten tajusin ettei toi ainakaan karkauspäivänä suostu tulemaan luokse nätisti. Nooh, ensi viikolla on tehotreeniä maalla senkin suhteen.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Nyt nolottaa

Kyllä kävi kolaus egolle, ja toivottavasti tuli samalla opetus. Miljoonastituhannesti on kielletty menemästä yöpöydälle, joka on liukasta metallia, ja jonka alla on pyörät. Noh, tuossahan on aamu vierähtänyt ikkunasta tähyillen ja oli ihan pakko koittaa hypätä siihen pöydälle. Ei hyvä idea; tassut luistaa, etujalat ikkunalaudalla ja takajalat potkii sitä pöydänpintaa ja hajusta päätellen pääsi vielä hätäpierukin :D
Piti sitten omistajaraukan rientää naureskellen pelastamaan uhkarohkea typerys pinteestä. Nyt se makaa hiljaa sängyllä ja yrittää teeskennellä että mitään ei tapahtunut. Olin kyllä ehkä vähän liian julma kun vaan nauroin seuraavat minuutit...


Mutta muihin asioihin. Eilen oli supernoutotreenausta, tolla oli ihan ällistyttävän pitävä ote kapulasta ja en malttanut olla jatkamatta treeniä. No siinähän sitten kävi niinkuin yleensä, että koko homma lässähti sitten käsiin. Ei enää kiinnostanut mitkään kapulat kun tarpeeksi kauan oli hiottu eri aspekteja. Tyhmä minä.

Kaukot on vähän semmoinen ikuisuusprojekti, jossa ei edes oikein yritetä vielä edistyä, koitetaan vaan saada ne hommat ensin tossa lähellä kuntoon. Tilanne on se, että jos toi on tarpeeksi innoissaan, niin maasta istumaan nousu on aivan loistava pomppu, sen mä haluan pitää! Muut vaihdot onkin sitten vähän sinnepäin, mutta nyt menee niinkuin menee. Eniten risoo (en tiiä voiko sanoo ees ennakoinniksi) että se menee välillä maahan/istumaan käskyjen välissä, siis muuttaa asentoa. Sen kun saisi pois, eli pystyttäis pelkkään absoluuttiseen suorittamiseen, niin jes.

Perusasennon alusta aloittaminen kannatti ihan ehdottomasti. Nyt se menee paaaljon paremmin, toki ei aina ihan täydellisesti. Paikkamakuu on ihan loistava, jaksaa tapittaa vaikka kuljenkin edestakaisin, mutta edelleenkään takaa kiertoa se ei kestä. Sitä pitää koittaa hinkata. Pakko vielä mainita että se tottelee jopa muita! Ikuinen lempiharrastus, tiskien nuoleminen koneesta (oli sitten puhtaita tai likasia) on saatu loppumaan kun pistin äidin käskyttämään sitä maahan täytön/tyhjäyksen ajaksi. JEE!

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Hiljaiseloa


Tasaista arkea. Tuntuu ettei ole edes mitään raportoitavaa, kun ei näyttelyjäkään ole. Toisaalta jo etukäteen hirmustuttaa tuo suunniteltujen näyttelyjen määrä näin niinkuin rahanmenon kannalta... No, onneksi on töitä kesäksi.

Nyt näyttelyhiljaisuuden vallitessa on hyvä panostaa kaikkeen muuhun. Agility nyt on vielä poissa laskuista, mutta tehotokoilua on ohjelmassa. Toisaalta tuntuu, että sekin junnaa vähän paikallaan kun ei kaikkea uskalla ulkona treenata tommosen luoksetulemattoman teinikoiran kanssa.
Tänään koitettiin kuitenkin sisällä eka kertaa ihan kokonaista noutoa! Olipas vielä vähän hiottavaa, mutta kyllä ne osaset kaikki sieltä löytyy. Malttaa odottaa, lähtee käsiviittauksen kanssa käskystä hakemaan vaihtelevalla vauhdilla, tuo joskus ihan välmäämättä sen kapulan ja istuu vähän turhan kauas mun eteen mahdollisesti vinossa, mutta irrottaa vasta käskystä! Ei nyt ihan vielä TVA-materiaalia, mutta pohjalta se pienikin ponnistaa.

Luoksetuloa on sitten treenattu sekä arkikäyttöön että tokoa ajatellen. Pikkuhiljaa parempaan, mutta tuli tuossa taas viikonloppuna maalla raivostuttua (itselleen? koiralle? universumille?) kun ei tuntunut toimivan ollenkaan. Mikä siinä on, että pitää alkaa leikkiä ja pyöriä ja hyppiä siinä metrin päässä ettei aivan saa kiinni? Tai sitten vaan jäädä johonkin kauas hankeen seisomaan ja tuijottamaan päin? Eihän tuo sinänsä omille teille lähde, mutta olis kiva jos se tulis samaan aikaan sisälle ja ihan vaikka tarvittaessa luokse. Ja kun viimeiset yritykset on ollut niin että pitkin ulkoilua on käskytetty ja superherkuilla palkattu eikä kertaakaan ole otettu kiinni, päästetty vaan sisälle (minne menee ihan mielellään) jos ollaan ulkoilut ulkoiltu. Houkuttelua yritetään välttää viimeseen asti, mutta on siihenkin sorruttu pakon edessä. Yääh, mä haluan että koira haluaa totella, eikä vaan laahaudu namien perässä.

Mutta miksi on niin, että turhien temppujen opettelu on paljon kivempaa kuin tommosten tarpeellisten/tavoitteellisten? Nytkin tekis mieli opettaa jotain ihan turhaa, mutta onneksi ei ole ideoita juuri nyt.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Hieno valionalku

© Jenna Kallinen
Jos sitä aloittaisi vaikka tuloksilla; junnuserti ja VSP! Fiilis on aivan mahtava! Demo on meidän ensimmäinen koira joka on saavuttanut jotain näinkin korkea-arvoista ja hyvältähän se tuntuu.

Jännitys ennen kehää oli jotain ihan karseaa. Vatsa solmussa ja näyttelyhihna pyöri näpeissä, olihan tuonne kuitenkin lähdetty jotain oikeasti hakemaan. Vähän helpotti kun näki että aika reilulla kädellä niitä vaaleanpunaisia nauhoja jaeltiin. Edelliset kokemukset Turusta sen sijaan eivät auttaneet jännitystä yhtään. Toisaalta, ilmeisesti Turku oli se huono kenraali jota seurasi loistava Tallinnan esitys.


Koira toimi kehässä kuin unelma. Siis oikeasti. Omaan tasoonsa nähden parannus oli eksponentiaalinen, vaikka kyllähän hiomista löytyy. Ei kiskottu eikä temmottu hihnassa ja seisominenkin sujui kiitettävän ryhdikkäästi, ainut kaihertamaan jäänyt oli pöydällä kyyristely kun tuomari kiirehtii luo kun koira on hädintuskin nostettu pöydälle. Tuomari oli muuten tosi mukava ja asiallinen, mutta hämmensi vähän mutisemalla itsekseen :D

Eli tässä tulee John Walshin näkemys. Kirjurilla harvinaisen hätäinen käsiala ja siitä sitten jäikin vähän aukkoja. Ei sillä ole väliä, saatiin se mitä haluttiin:
Nice young dog. Good length head, good length neck. Good front *jotain*, nice rise over loin, enough *jotain-jotain(rear?)*. Needs time to develop and muscle up. Speedy on rear movement. Has plenty ahead of him.

© Jenna Kallinen

Muutenkin reissu oli tosi onnistunut. Suunnittelun alkukankeuksien jälkeen kun matkat ym. saatiin järjestymään, niin kaikki meni hienosti. Kaikki asiakaspalvelu mitä saatiin oli ensiluokkaista ja kaikki olivat hirvittävän kivoja. Näyttelypaikka oli suht pieni, mutta todella väljästi mahtui olemaan, ei ollut tumpattu täyteen. Siisteydestä ehdottomasti plussaa. Kyllä tämän kokemuksen perusteella uskaltaa myöhemminkin lähteä.

Vielä pitää hehkuttaa kuinka ihanaa on kun noi koirat oli niin helppoja. Ei ihmetyttänyt matkustus ollenkaan ja ihan muitta mutkitta nukuttiin mitä erilaisimmissa paikoissa. Ja peeärrää saatiin tehdä oikein olan takaa, lähemmäs kymmenen kertaa sai selittää mikä rotu on kyseessä ja kuinka oli näytelmissä mennyt. Laivasta poistuessakin ohittavasta jonosta melkein kaikki lääppivät ohimennessään rakkeja, ja onhan noi tommosia helpostilähestyttävän näkösiä.

Lopuksi vielä onnea tuoreelle Eestin valiolle Herthalle (!), ja suuri kiitos Jennalle matkaseurasta, kaiken järjestämisestä ja ennenkaikkea hienosta ja helposta koirasta!

maanantai 6. helmikuuta 2012

Ei järjen hiventäkään

Musta alkaa tuntua että toi koira ei aivan täysin ymmärrä näitä mun lenkityssuunnitelmia. Mun mielestä on lähinnä kolme kategoriaa; tarpeiden teko, kunnon kohotus tai muuten vaan nuuskuttelu ja vaeltelu. Nelijalkaisella sen sijaan on vain yksi missio: tulla mahdollisimman lumisena takaisin.

Tässä alkaa tuntea itsensä paikalliseksi kylähulluksi kun lenkit menee koiralle hihitellessä, siitä itse koiran hepuloimisesta puhumattakaan. Olenhan mä iloinen että koira osaa ottaa ilon irti kylmästäkin, mutta voisi sitä joskus vaikka ihan kävelläkin. Lenkkibravuureja meillä ovat paikalleen jämähtäminen, mitä seuraa sitten sen kahden hihnanmitan pikaspurtti (joka yleensä päättyy ikävään nykäisyyn arvioinnin pettäessä), lumisessa ojassa kahlaaminen pyörätien ollessa aurattu, sekä yleinen juoksentelu tien puolelta toiselle dippautuen kaikissa kinoksissa. Hassu otus.

Aiheesta kukkaruukkuun, viikonloppuna tapahtuu siis Jännittäviä. Perjantaina olisi lähtö Tallinnaan, jossa sitten lauantaina yritettäisiin olla kauniita ja napata se junnuserti. Niin ja tietty sitten päihittää Hertha ROP-kisassa. RYP-sijoituksista voidaan tällä kertaa luopua että ehditään takasinkin suunnitellusti. (Ei sitä mitään saa jos ei oo kunnianhimonen :D)
Peukut siis pystyyn meille!