Miten ton koiran sais oikeasti kuuntelemaan? Ja vielä sillälailla että se sais mennä ihan vapaasti ja sitten tottelis kun olis toteltavaa, sen sijaan että joutuu pitämään sitä natsikurissa korkeintaan kahen metrin päässä itestä koko ajan. Kyllä mä tiedän että se on ihan oma vika, eikä koiran, mutta miksi mä sitten oon niin vaikia?
Kamelin selkä katkes tänään totaalisesti. Aluksi oltiin liinassa pihalla ja kaikki toimi kuin unelma. Sitten otettiin isomonsteritkin pihalle, eli tenava vapaaksi, seniori vapaaksi ja keskimmäinen kauhu(mpi)hurtta em. liinaan kiinni, ihan hyvin meni vieläkin.
Sitten isot laitettiin pois ja kaikki alkoi; ei tultu luokse. Sen nyt vielä kestää, mutta sitten piti lähteä omatoimilenkille! Jesus! Härskisti vaan katsoi päälle kun kielsi menemästä ja häntä heiluen tepsutteli menemään. Minä tyttö sitten painelin perään, ehkä lievästi myrskyn merkin näkösenä itekseni manaten. Jonkun sadan metrin jälkeen alko jo ketuttaa niin ankarasti että kuulin suustani tulevan "mee ny *kirosana* sinne, NII! *kirosana* Ja pysykki siellä *kirosana*!" ja käännyin takasi. Iski sillä onneksi jonkinnäkönen pakokauhu että se hylättiin yksin tienposkeen, koska aika vauhdilla se juoksi kotia päin, mutta SILTIKÄÄN ei antanut kiinni. Huoh. Kyllähän se sitten ennen pitkään tupaan raahattiin, mutta kyllä ärsytti.
Mä luotan niin siihen että se tosta aikuistuu ennen pitkää ja alkaa toimia...
Ettei nyt ihan solvaamiseksi mee, niin kyllä se oikeasti oli nätistikin viikonloppuna irti, ja maksamakkaraniksi oli ihan loistava (siitä huolimatta että ajokoirat halus vaan pureskella sen pötkön rikki tai syödä koko homman kerralla). Mutta aina hajottaa yhtä paljon kun toi ei vaan noteeraa vaikka päällään pomppis ja soittas säkkijärven polkkaa nokkahuilulla. Aamen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti