tiistai 3. joulukuuta 2013

Töhöilijät ry

Tämä viikko on mennyt vähä heikommin kuin viimeisimmät, mutta jotenkin tulee vaan semmonen facepalm-olo, ei niinkään epätoivo.

Maanantaina oli tokossa kisaharkka, paikkamakuu 1 min ja kolme valinnaista liikettä. Paikkamakuussa jäi nätisti, mutta nousi istumaan ja sitten seisomaan. Just kun on saatu se makaaminen muka toimimaan. Valinnaisliikkeinä jäävät ja nouto. Molemmat jäävät kuulemma ihan kympin suorituksia siihen asti, kunnes käännyin. Maahanmenossa nousi istumaan kun olin askeleen päässä ja seisomisessa väisti jo parin metrin päässä. Nouto oli ihan kummallinen, hyvä vauhti mennessä, hidasti tullessa ja ei osannut tulla sivulle ollenkaan niin hyvin kuin yleensä.
Olin siinä sitten vaan hoomoilasena, että mitä just tapahtui mun pätevälle koiralle :D

-----------

Tänään agilityssa tehtiin 14 esteen rataa, mukana puomi, A ja kepit. Piirros ehkä tulee jälkikäteen, oli siis semmonen iso U:n mallinen rata tavallaan edestakaisin. Ensin tutustumisessa katoin että hitto kun pitää taas juosta, mutta tositoimissa estehakuinen koira helpotti aika kummasti. Meni hyvin puomin ja jatkoi vauhdikkaasti namialustalta hypyille ja irtos kaaaaaukaa putkeen että ehdin sillä aikaa hölskymään A:lle ja hypylle. Siitä "ohjattiin" (lopuksi myös oikeesti ohjasin) valssilla A:n alle U-putkeen ja putkesta sama hyppy takaakiertona (ilman valssia, mulle on tosi vaikee vaan kääntyä normaalisti!) A:lle. Ja sitten putki ja parit hypyt takaisin, kepit lopussa. Ekalla kertaa skippas yhden välin kepeillä, mutta oli vaan joku bugi, kun meni uudestaan sitten niin hyvin. Ihan kivaa oli.

Se "mutta" oli sitten ylläripylläri keinulla. Nyt on asetelma minipöytä, keinu ja käsi pitämässä laskemista vastaan. Pitäisi saada se koira reippaasti päähän asti, ennenkuin keinu laskee.  Anyway, jännitti ihan hirveesti. Oli jo radalla vähän omituinen, ei halunnut tulla luo eikä oikein fokusoinut namialustalle, mutta tuossa piti oikeesti jo komentaa rumasti että sai koiran edes luokse. Mikälie huono päivä ollut, kieltäydyn masentumasta. Säädettävä keinu vois kyllä olla pop, olikohan Vuokkosilla semmosia...

Sitten taas okseri-pituus -pätkällä ei mitään ongelmaa ja toimi hyvin. Lopuksi tehtiin vähän malttamista ja olipa hyvä takapalkalla! Nyt vaan ei malttanut edetä kun mietti sitä takapalkkaa, pitää ottaa kaks alustaa ens kerralla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti