Nuo sanat tulivat suustani torstaina n. klo 16 kun käytiin Elina Pietilän pakeilla silmätarkissa. Siinä kandidaattikollegojen opetusta kuuntelin:
"Noniin, siinä näkyy silmänpohjan heijasteet, oliko niissä jotain eroa?"
- "Tuossa oikeassa näkyy tuommonen varjostuma"
Tässä vaiheessa noheva omistaja ei reagoinut mitenkään.
"Juu, silmänpohja on ihan ok."
Noniin, hyvähyvä, annetaan lääkärin tehdä homma rauhassa loppuun.
"Kyllä tuossa oikeassa silmässä on nyt kaihi."
SIIS WTF?! Miten idiootti voi olla että tuo tuli vielä yllätyksenä vaikka itekin näin sen varjostuman jo aluksi. Siinä sitten itse kukin tiirailtiin löydöstä ja kyllä tämä diagnoosi täytyy hyväksyä.
Demohan on peilattu terveeksi aika tasan vuoden iässä (juuri Ennan toimesta), ja vuosi sitten silmäkurssin harkassa silmät olivat myös täysin puhtaat (myös Ennan mukaan). Mutta nyt saatiin lausunnoksi lievä kortikaalinen katarakta. Eipä siinä, voinette kuvitella että otti hieman koville varsinkin harvinaisen kiireisen koulupäivän jälkeen. Illalla oli onneksi mahdollisuus tehdä jotain muutakin kuin maalailla kauhukuvia, ja tähän päivään mennessä lienen jo sopeutunut ajatukseen kaihikoirasta.
Siinä mielessä ollaan paremmilla vesillä, että löydös on vain toisessa silmässä ja vielä kovin pieni, kiilamainen muutos, jota ei edes ilman pupillin laajentamista näe. Hyvässä lykyssä se ei edes etene, tai pysyy vaan toisessa silmässä. Huonolla tuurilla mulla on jossain vaiheessa totaalisokea koira (kukahan edellisellä viikolla silmäpolilla sanoi ettei voisi varmaan elää sokean koiran kanssa...). Eikä se itse sokeuskaan mitään, mutta sydäntä särkee jos kaveri ei pääse enää esim. rellestämään metsään tai jos siitä tulee entistä varovaisempi ja nössömpi kun yksi aistikin katoaa. Eläkekotihan Demolle aina löytyy Lapualta mikäli mun elämäntyyli alkaa olla liikaa, mutta tottakai toivon, ettei siihen tarvitse turvautua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti