Kaiken alku

Kaikki alkoi kevään mittaan 2008, lukion lopun häämöttäessä. Toiveissa oli ollut jo tietty kauemman aikaa ihan ikioma harrastus/seurakoira. Omistuksessa oli jo puoliksi nykyisin seniori-ikään ehtinyt suomenajokoiraherra, mutta koska siitä ei ikinä täysiveristä kerrostalokoiraa saisi, täytyi suunnata katse muualle. Samaan aikaan kotoa poismuuttaessa tuli kotikotiin toinenkin ajokki, joka nyt osaltaan vähä pentukuumetta hillitsi. Hetkeksi. Koko 2 vuotta ensimmäisessä opiskelupaikassa, solussa asuessa, tein suuria suunnitelmia ja pohdin eri rotujen välillä. Tuli päätettyä, että kun olen siinä lopullisessa omassa unelmakoulussa, ja kämpässä jossa lemmikit sallitaan, otan koiran.

Rotuvalinta alkoi pienimmästä päästä, ihan japaninpystykorvasta, eri spitzeistä ja papillonista. Tuli kuitenkin todettua että vähän liian pieniä omaan makuun ja koulutettavuudesta ei ollut mitään takuita (plus että spitzit ovat liian pörröisiä). Sitten kävi mielessä cavalierkingcharlesinspanieli, mutta homma kaatui terveyteen, enkä tiedä olisiko minusta ollut spanieli-ihmiseksi (mitä se sitten ikinä kullekin tarkoittaa). Olikohan tässä vaiheessa, kun totesin, että täytynee laajentaa rotuvalikoimaa isompiinkin koiriin, ja maksimisäkäkorkeudeksi tuli 50 cm. Siinä oli sitten tarjolla shetlanninlammaskoiraa (liikaa arkuutta, ehkä liian pehmeä), mudia (liian terävä, ja vaatii ehkä kuitenkin liikaa toimintaa), pyreneittenpaimenkoirat (samoin, liikaa energiaa) ja oikeastaan kaikki muutkin paimenkoirat, joista osa kaatui omaan harvinaisuuteensa. Tässä vaiheessa oli siis selvinnyt, että paimenta etsitään. Jostain se sitten lopulta putkahti, schapendoes. Ja siinä sitä nyt ollaan oltu reilu vuosi.

Seuraavana alkoi kasvattajien ja tulevien yhdistelmien seulominen. Piti olla lonkat kunnossa, silmät ok ja kyynärätkin saisi olla hyvällä mallilla. Näyttelytuloksia tietenkin, mieluiten ulkomailtakin, koska se oli ainoa asia johon oikeasti osasin mitään kantaa ottaa. Erityisplussaa sai muista harrastuksista, kuten agilitystä ja tokosta. Syksyllä saattoi olla jo lupaavia pentueita mitä tuli katseltua, mutta ensin piti takoa kotiväelle päähän, että ihan aikuisten oikeasti olen ottamassa koiraa, että tämä ei jää enää puheen tasolle. Keväällä koitti sitten pentujen aika. Tuli kyseltyä eri kasvattajilta ja muutamien mutkien kautta sitten löytyi "vähän" viime tingassa Pentue. Oli jo sen verran myöhäinen ajankohta, että edes mammakoiraan ei ehtinyt tutustua etukäteen, kun oltiin jo niin pitkällä tiineyttä ja omat aikataulut ei juuri natsanneet.

Raastava jännitysnäytelmä seurasi. Pentuja, varsinkin narttuja, oltiin paljon kyselty, ulkomaita myöden. Noh, toivoa oli, koska oli lopulta selvinnyt, että treenikoiran halutessaan kannattaa kääntyä uroksen puoleen. Huhtikuun puoleenväliin oli pentuja odotettavissa, ja viimeisen viikon aikana tuli kyllä ahkerasti useamman kerran päivässä seilattua kotisivujen, blogin ja sähköpostin väliä pentu-uutisia odotellessa. Sitten, pitkäperjantain aamuna, postia tuli. Riemu ratkesi kun riveillä luki, että pikkupoika olisi tarjolla. Syntyneitä oli lopulta vain kolme, joista yksi tyttö ei ollut elinkelpoinen. Koska lapsosia oli vain kaksi, haluttiin ne pitää kotimaassa ja näin siis toinen ihmekaksosista muuttaisi meille.