tiistai 13. syyskuuta 2011

Toivoa on sittenkin

Edellisen purkautumistekstin jälkeen voin nyt todeta että kaikki on taas vähän paremmin. Ensimmäisenä vaihdoin jätkän yksinolohuonetta keittiöstä olohuoneeseen ja toiseksi, jätin sille radion päälle seuraksi. Ja nyt ei ainakaan lähtiessä ja kotia tullessa ole kuulunut mitään!
En tiiä mikä tuossa on logiikkana, että olohuoneessa on helpompi olla kuin keittiössä. Maalla tilanne oli se, että ei ahdistanut niin paljoa jos näki kun ihmiset lähti, verrattuna siihen että olisi laittanut oven taakse ja häipynyt, ja nyt asia on siis päinvastoin. Kummallinen eläin.
Ja mitä siihen sitruunapantaan tulee, se odottaa postissa noutajaansa. Ehkä haen sen ja pidän sitä sitten tarvittaessa pikakorjausmetodina, vaikka kuinka aiheuttaisin pahennusta. Johtuu ehkä myös osaksi siitä, että mä tykkään haalia varusteita :P

Ja sitten on tänään tapahtunut superparannus! Mun ei tarvi elää enää epävarmuudessa, huutaako se yksinollessaan, vaan mä voin salakuunnella, koska korjasin GPS-härvelin. Jesarilla :D Vika olikin näköjään vaan SIM-kortissa ja siinä että se ei yhdistänyt kunnolla.

Tuossa tuli perjantaina(?) koettua ensimmäinen koirapuistoreissukin. Onneksi päästiin ihan yksikseen kattelemaan ekalla kertaa. Ihan itekin yllätyin tuona paikallisen puiston koosta ja kunnosta, semmonen kiva metsäinen pläntti. Demo ei kyllä ollut aivan yhtä vakuuttunut ja ilme oli hyvin hölmistynyt kun otin hihnan ja pannan pois, tyyliin "mitäs sä ny haluat muka mun tekevän". Toisin sanoen, ei meillä hirveetä vapaudenkaipua ilmennyt, kun ei tuo halunnut mun kannoilta poistua, eikä sitä kiinnostanut edes nuuskuttelu. Täytynee katella, jos vaikka toisella kerralla olis jo vähän lämmennyt paikalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti