keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Haastettu

Tunnuksen saaneen pitää:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään





Noniin. Kiitos siis kuuluu Daniellelle. Ja koska toisaalla minua odottaa omat tunnustukset, täältä tulevat Demonsterin synkät salaisuudet. Enkä nyt jaksa muita kiusata tällä.

1. Tykkään riehumisleikeistä. Silti, aina kun haastan muita leikkiin ja ne lähtevät mukaan, juoksen karkuun. Koska se nyt vaan on niin kivaa.


2. Tytöt on myös ihan hirveen kivoja. Oli niillä juoksu tai ei. Pitäähän sitä tulevaa jalostusuraa jo harjoitella. En voi myöskään käsittää, mikseivät kaikki tytöt pidä minusta...


3. Olen aivan täysin varma, että olen edelleenkin saman kokoinen kuin luovutusikäisenä, ja siitä syystä nukun edelleenkin sängyn alla. Ilmeisesti sängyt ovat vain madaltuneet.

4. Erikoistaitoihini kuuluu myös erittäin tiukoista paikoista ahtautuminen. Ihan kevyesti mahdun 15 sentin raosta pöydän alle, estely-yrityksistä huolimatta.

5. Elämäni tähän mennessä noloimpia hetkiä oli, kun jäin loukkuun huoneeseen. Ovi oli jätetty auki ja siellä huoneessa on aina ollut kaikkea jännää (ja etenkin syötävää) ja taisin nuuskia oven takaa, ja se sitten piru vieköön paukahti kiinni. Isäntäväen etsiessä en osannut hämmennykseltäni edes äännellä ja heidän täytyikin paikallistaa minut nuuhkutusäänien perusteella.

6. Aina kun käyn Pohjanmaalla ulkona, täytyy minun käydä vähän ilkkumassa isoille pojille. Siellähän nököttävät tarhoissaan ja minäpoika juoksen ympyrää.

7. Olen viekas kuin kettu. Jos minulla on jotain kiellettyä, pyrin muina miehinä kipittämään vauhdilla ihmisten ohi viattoman näköisenä. Joku päivä se vielä toimii.

8. Olen romantikko. Pusuttelu on ehkä kivointa maailmassa, samoin vierekkäin nukkuminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti