sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Sukukokous

ERI napsahti, ihan jees. Tyydyn kohtalooni, eipä saanut toinenkaan uros (myös junnu) SA:ta. Mutta oli hieno arvostelu, ja tuomari (Lena Danker) tosi perusteellinen ja mukava. Kehui mahtavia reisilihaksia ja karvanlaatua. Kovasti myös korosti, että hieman tarkoittaa todellakin hieman, kts. alla.
13 kk hyvin kehittynyt poika jolla hyvät mittasuhteeet. Hyvä kallo, kaunis ilme, purenta ok, alaleuka voisi olla hieman vahvempi; hyvinkulmautunut sekä edestä ja takaa, vielä hieman kapea rintakehä, hyvä selkä ja lantio, sopiva luusto, erinomainen karvanlaatu. Liikkuu hyvällä askeleella jos jaksaa keskittyä, käyttää häntäänsä oikein liikkeessä. Hurmaava luonne.

Geenit on ainakin hyvät, sillä Isla-sisko sai ERI1 SA PN3 VASERT ja Walma-äiti ERI1 SA PN1 ROP, ryhmätuloksia odotellessa

Ja kun kerrankin oli koko poppoo koolla, niin otettiin urakalla posekuvia. Kaikista yksittäin, sitten koirien perhepotretti ja lopuksi kasvattaja karvanaamojen kanssa. Saatetaan saada niitäkin näkyville, kunhan ne Jennalta joutavat ;)

Oi ja melkein unohdin! Eilen käytiin myös missikisoissa lyhytkarvapyrri Flamman kanssa avaamassa sertitili. Minä pro-handlerina (:D) esitin ja tuloksena avoimesta ERI1 SA PU1 SERT ROP sekä kärventynyt nahka kun piti vielä ryhmiäkin odotella. Onneja kovasti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti