Ettei nyt jäisi liian negatiivinen vaikutelma edellisestä tekstistä niin nyt on mennyt ihan hyvin. Tosin tuntuu että sitä mukaa kun jotain oppii niin jotain toista unohtaa...
Seuraaminen on ollut nyt parina päivänä ihan überhyvää ja koska se oli enemmän kuin yksi kerta, niin annan itselleni toivoa edistyksestä. Selkeästi suurimmaksi ongelmaksi on tullut paikallamakuun loppuosa kun koira niiiiin kovasti yrittää nousta istumaan heti kun lähestyy. Ei se ikinä ole ollut kovin hyvä sietämään takapuolellaan olemista, mutta nyt homma on ihan räjähtänyt käsiin. Toisaalta, tuntuu että tuo on paljon helpompi korjata kuin joku laiska seuruu. Kyllä minä nyt prkl yhden sapenduksen saan maassa pysymään!
Treeni-into on taas pykälää korkeammalla tämänpäiväisten schapemestisten jälkeen. Oikeasti kun näkee, että ei nämä vaan samalla tavalla suorita kuin jotkut bortsut, niin ei tuu enää niin pahaa depistä. Samoin kun näkee että ei ne ylemmissä kisaavatkaan aina täydellisiä oo.
Haaveilin myös käyväni vähän illalla aksaamassa mutta kahden päivän raitisilmamyrkytys ja edellisestä kerrasta noussut vitutus tekivät tehtävänsä ja jäin sitten laiskana kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti