Eilen aloitettiin hallikausi agissa, ja ikuisena pessimistinä odotin kauhulla sitä edellisten kertojen laiskurilahnaa ilmestyväksi. Mutta mitä vielä! Vielä omankin vuoron koittaessa Demo jaksoi pyöriä paikoillaan innostuksesta, ja tehtiin taas putkesta uusi lempieste. Ihan tarkoituksella alettiin taas ihan pohjalta hakemaan uutta innostusta, vaikka teknistä osaamista olisi kyllä ollut siihen möllienkin pätkään. Voi sitä riemua ja vauhtia kun sai päästellä putkea edestakaisin ja vielä varastaakin pari kierrosta kun ei ohjaaja ollut valppaana :D Meillä on siis vielä toivoa!
Tänään puolestaan oli tokotreenit. Vitsit miten mieltä lämmitti saada useammalta ihmiseltä kehuja meidän menosta, kun aina itestä tuntuu että ollaan ihan avuttomia. Kuulemma hyvät pohjat on, mutta pitää muistaa edetä mieluummin rauhallisesti ettei sitten joutuisi korjailemaan niitä alkuperäisiä mokia.
Toi toisten koirien läsnäolo ja suorittaminen tekee kyllä ihmeitä Demon suorituskyvylle ja -innokkuudelle. Varsinkin agilityssä huomasi että kun kaikki muut koirat olivat innoissaan, niin se tarttui tuohonkin ja sitten olikin vahingossa pirun hauskaa. Tokossa taas kierrokset nousee ihan älyttömästi, mikä on tietty ihan jees niin kauan kuin sen saa suunnattua oikeaan asiaan. Tässä pitäisikin ottaa onkeen neuvosta, että pitää sen koiran tiukasti tekemässä silloin kun tehdään ja sitten vapauttaa sähläämään. Semmonen on-off-näkökulma tähän tekemiseen.
Pian alkaa jänskättää näyttelyjututkin pitkästä aikaa. Pikkusen reilun viikon päästä starttaa bussimatka Baltiaan, ja sitten maanantaiaamuna olisi tarkoitus olla kolmea junnutitteliä rikkaampi. On valmistauduttu puunaamalla koira hyvissä ajoin, vaihtamalla rahaa, metsästämällä passia ja google-käännättämällä näyttelysääntöjä. Henkinen valmentautuminen alkaa seuraavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti