torstai 22. marraskuuta 2012

Viikkoraportti

Uah. Täytynee vielä päivittää tämän viikon treenit ennenkuin lähtee lomailemaan teurastamoharjoitteluun.

Eilen aksattiin ja oli ihan pirun kivaa! Kerrankin ei ollut semmonen fiilis että ite olisi ohjannut sen koiran päin h*lvettiä, vaan kaikki toimi. Demo alkaa jo aika hyvin irrota, kunhan vaan itse muistaa ohjata loppuun asti, eikä vaan räiskäistä sinnepäin. Hirveen hyvä vauhtikin sillä on, mutta saman toistamista se ei hirveästi kestä, alkaa vaan hidastumaan. Koutsikin oikein kehui miten koiralla on kovasti potentiaalia, kunhan saa vain sen vauhdin ja innon säilytettyä. Ja kuulemma aivan tosi hyvin hakee esteitä, pimeästä putkestakin osasi hienosti kääntää suoraan hypylle vaikka välimatka oli tosi lyhyt. Jes!

Tänään tokoiltiin ja oli ihan suorastaan mukavaa sekin. Oikeasti mun pitäisi olla suunnitelmallisempi, niin koirakin vois ymmärtää mitä mä tahdon. Nykyään kun se saattaa yhtäkkiä seuraamisesta jäädä seisomaan tms. vaikka mitään ei puhuisi. Mutta paikkamakuun häiriötä ja viereen palaamista saatiin tänään hiottua kunnolla, nyt mä voin kiertää koiran ilman että se nousee. Tosin, en kovin läheltä, mutta kiertää kumminkin ;)
Seuraaminen on ihan sinänsä jees, käännökset on tiivistyny huimasti. Mutta oon vaan vähän kade niille kaikille, jotka saa siitä semmosen supertiiviin pk-seuraamisen. Se on hirveen kivan näköstä, eikä me varmaan ikinä saada sellasta.

Hassusti tuli vähän molemmissa treeneissä ilmi, että koira ihan aikusten oikeesti osais tehä ne asiat jos ei ite olisi niin töhö. Aksassakin ohjaajan näyttäessä mulle miten mennään, niin Demo oli jo siellä ihan messissä suorittamassa ja koko toiminta näytti vähän sulokkaammalta kuin meidän säätö :D Ja vastaavasti tokossa, jos ite pystyis vähän pitämään päätä kasassa ja tekemään sen suunnitelman, niin voisi niitä tuloksiakin näkyä...

No, ei mitään. Seuraavaksi me keskitytään missitreeneihin, koska Messari. Jänskää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti