Nyt kun on muutettu taas etelään odottelemaan koulun alkua, niin on aivan uudenlainen into treenata. Ja erityisesti, aikaa treenata.
Tiistaina käytiin aksaamassa, tarkoituksena vauhdittaa sitä puomia. No, perseellensähän se meni. Kamalaa hidastelua ja epävarmuutta, vaikka tasan tietää mitä siltä haetaan. Sitten kun ite turhaudun, niin koira haluaa vaan vältellä mua ja luikkii pakoon, mistä tulee entisestään paskempi koiranomistaja -fiilis. Huoh, noina päivinä mä oon niin valmis heittämään hanskat tiskiin... No, tehtiin me jossain välissä ihan kivoja muita juttuja, mutta puomi ei nyt oikein luonnistunut.
Keskiviikkona tokoiltiin. Tuo pää maassa makaminen on vähän jumissa, kun en edes tiedä mikä on se kriteeri kun palaan takasinpäin. Sille tulee olemaan supervaikeeta pitää se pää maassa kunnes tulee "sivu"-käsky, niin se tuntuu epäreilulta vaatia. Mä olisin tyytyväinen siihen että se pitää sen maassa kun oon siellä kaukana ja saa vaikka nostaa kun lähden liikkeelle, mutta miten mä sen kerron koiralle?
Anyways, tehtiin about kaikkia ALO-liikkeitä, ja jäävät näyttää hyvältä. Seuraaminen on tiettyyn pisteeseen asti tosi hyvää, mutta pitkäjänteisyyttä kaivataan. Hyppy nyt vaan on, en mä siitä mitään suurta moitittavaa löydä. Enpä tiedä, samapa se on sinne mestiksiin lähteä itsensä nolaamaan.
Lopuksi käytiin vielä parit vauvapuomit vetämässä ihan hyvin. Ei ahdistunut, mutta vauhti oli etanaluokkaa. Älysin silti lopettaa ennenkuin hajotin taas koko homman.
T'änään käytiin taas aksaamassa, ja lähdin suoraan kohti vauvapuomia. Puomin molemmissa päissä oli esteet vauhdittamassa menoa. Alku oli vähän tahmea, mutta kun tajusin itse vauhdittaa menoa, niin kyllä se siitä. Tähän liittyykin tuo otsikko, eli selkeästi yksi hankaluus on se, että mä en osaa juosta nopeesti edeten samalla hitaasti :D Kun pitäisi pysyä siinä sopivalla kohdalla kirittämässä koiraa, mutta ei voi löntystää kun sitten ei koirakaan liiku, pirun vaikeeta! Homma ei mitenkään päin toimi, jos meen edelle ja jatkan juoksemista ikuisuuteen kunnes koira on puomin päässä, se ei vaan saa sitä vetoa. Onneksi huomasin, että siitä on jossain vaiheessa kehittynyt niinkin itsenäinen otus, että mä voin lähettää sen eteenpäin esteen kautta puomille ja sitten kun kirin sen kiinni niin voi sitä vauhtia! Hidasta laukkaahan se on parhaimmillaankin, mutta se on paaaljon parempi kuin se epäröivä käynti. Käytiin myös oikeella puomilla muutamat vedot tekemässä ja kyllä se vähän parani. Taas osasin lopettaa tarpeeksi ajoissa eikä kenellekään jäänyt paska maku suuhun!
Parasta tässä päivässä oli se ihana ilme tuon naamalla kun päästin sen kontakteilta etenemään hypyille. Korvat päätä myöten, pienet jalat pinkoo niin lujaa kuin pystyy ja keskittynyt katse eteenpäin ♥ On se ihana, mutta silti mä toivon että seuraava koira on vähän kovempi eikä ota itteensä näin kovapäisestä ohjaajasta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti