Hukun karvaan

Tämä voi olla nyt virallinen turkinhoitoavautuminen. Tai avautuminen voi olla liian extremeilmaisu, mutta jotain pohdiskelua.
Elkuun voin kertoa että nykyään kyllä huomaa jos koira on ollut kolme päivää kampaamatta. Sitten kun sitä lähtee kampaamaan ja äheltää siinä saaden turkin täydelliseksi, vartin päästä huomaa että sehän on vieläkin takussa. Ja voi luoja tuota perskarvan määrää. Kai sitä on kaikilla yhtä paljon, mutta tuntuu että tuonne takamukseen vois eksyä eikä iholle asti meinaa päästä ikinä. Karvat on niin kamalan pitkiä ja niitä on monessa kerroksessa ja on pehmeää ja karkeampaa ja harmaampaa jne. Ja myös, laiska ihminen kun olen, karvatolloja löytyy joka tasolta ja lisäksi vielä maagisia pölykoiria huoneiden nurkista. Kirsikkana kakun päällä tuo koira taitaa jo olla siinä kuuluisassa vaiheessa kun vaihdetaan pentukarvaa pois, vaikka se on vielä ihan liian pieni siihen! :(

Myöskään tämänpäiväinen turkinhoitosessio ei ollut herran mieleen:
"Päästä pois. Päästä pois! PÄÄSTÄ POIS! Minä en halua!! Jos mä puren tota... Jos mä syön nuo irtokarvat tosta... Jos mä syön ton kamman... Jos mä syön tyynyn... Jos mä syön mun jalkani! Eipäs kun minäpä heittäydyn selälleni. Eiku mahalleni. Äläkä jumalauta koske mun kulkusiin!!"
Eipä siinä, kyllä minä voin painimaan ruveta.

Toisaalta, on tuossa turkissa puolensakin, sillä siitä näkee:
- mitä on syöty
- missä on lenkkeilty
- millanen oli senhetkinen säätila
- mitä on viimeksi tuhottu (pehmolelujen vanu ainakin tarttuu tehokkaasti)
- millainen on ruoansulatusjärjestelmän toimintakunto (aka. ripuli)

Oikein kätevää.