sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Näyttelemässä, osa 2

Tittidiii! Niille, jotka eivät vielä tiedä, Demo oli tänään Best-In pentunäyttelyssä ROP-pentu! Vastuksena oli siskotyttö ja tällä kertaa D veti pidemmän korren. Silti molemmat saivat mahtavat arvostelut ja arvokasta kokemusta.
Ryhmistä ei enää menestystä tullut, mikä ei sinänsä ollut ihme, vaikka muuten oli vähän ei-perinteisiä rotuja palkintopalleilla. Löytyi sieltä kyllä pk collie, mutta lisäksi oli australiankarjakoira, joku valkoinen laumanvartija (tarkistetaan ehkä myöhemmin) ja se sudennäköinen jolla on vaikea nimi, ceskoslovensky vlcak (meni kerralla oikein :D).

Aamulla oltiin paikalla hyvissä ajoin, melkein 2 tuntia ennen omaa vuoroa, tarkoituksena totuttaa mies sisänäyttelyn älämölöön. Eipä toi ollut moksiskaan hälinästä, mutta ei kyllä aluksi häkissä nukkuakaan malttanut. Oman arvostelun mentyä sitten uni maistui, ja hyvä niin, säästipähän vähän voimia ryhmäkehäänkin. Tästä huolimatta ryhmässä oli vähän liikaa jännittäviä koiria ja keskittyminen selvästi herpaantui jo väsymyksenkin johdosta. Olihan matkatkin taitettu julkisilla, mikä on aina oma ohjelmanumeronsa.

Tuli myös huomattua että kyllä toi kehässä huomaa milloin on tosi kyseessä. Ehkä se tajuaa mun jännityksestä tai muuten vaan skarppaa, koska omassa kehässä se oli tosi nätisti ja juokseminenkin sujui. Suurin yllätys oli, miten kauan se jaksoi seistä paikallaan!

Tuomari ansaitsee vielä erityismaininnan, oli oikein noheva ja otti aikansa arvostellessaan. Itse arvostelut oli hirveän positiivisia ja kannustavia ja aika reteesti saneltu. Jäi hyvä mieli :)

Ja sitten arvostelu:
"Iloinen pikkupoika jolla hyvät mittasuhteet ja hyvässä kehitysvaiheessa. Kuono-osa saa vielä tanakoitua. Hyvä kallo. Otsapenger voisi olla selvempi. Sopiva luusto. Ikäisekseen hyvä rintakehä. Käyttää häntäänsä jo taidokkaasti. Hyvälaatuinen pentuturkki. Vielä kinnerahtaat takaliikkeet. Hyvin viehättävä luonne."


2 kommenttia:

  1. Aika pätevä arvostelu pikkumiehestä! Ihana kun molemmista on mainittu erinomaisesta luonteesta kahteen kertaan.. en mä uskalla näitä enempää tehdä ettei tule isoa pudotusta. :D

    Walma-mamma lähettää onnitteluhalit!

    VastaaPoista
  2. Kitoooos :)

    Toi hännän käyttö näkyy olevan meillä kans aika kantava teema näiden kahen arvostelun perusteella, vaikka aina ite pelkään että se on vähä turhankin iloinen ja menee vähä korkeella. Eipä näy muita haittaavan :D

    VastaaPoista