Tänään on tapahtunut. Kaikki on nyt hyvin, mutta kyllä säikäytti, ja vieläkin tekee pahaa miettiä.
Tilanne oli siis seuraava. Istuin koneella, koira leikkii lattialla puolentoista litran tyhjällä limsapullolla kuten tavallista. Pullo vierii sängyn alle ja koira perässä. Seuraava asia mitä tajuan, on sähköjen katkeaminen kun sulake palaa.
Jätkä oli tohkeissaan purassut yölampun piuhan poikki ilman sen suurempaa harkintaa. Ei voi käsittää miten siinä kävi noin, kun ei sitä oikeasti se johto ole kiinnostanut ja nytkin löytyi vaan tasan se yksi siisti puremakohta, eikä mitään järsimäjälkiä. Oletan että se oli puhdas vahinko.
Eniveis, tietty säikähdin ihan kamalasti. Koira käpsyttelee ihan normaalisti ja rauhallisesti sängyn alta pois ja katsoo vaan vähän kummastuneena, että miksi täällä on pimeetä. No, kaappaan sen tietty ekana kainaloon ja lattialle kyljelleen ja kuuntelen sydäntä ja keuhkoja (tässä vaiheessa kiroten, että kun muistaisi missä, tai edes millä paikkakunnalla, oma stetari on). Ei mitään hätää, tasanen pulssi oikealla nopeudella ja normaali hengitys. Ikenet ja muut limakalvot ihan ok. Luojan kiitos.
Seuraava vaihe onkin sen kaiken paniikin ja hysterian purkautuminen kun tajuaa miten pahasti olisi voinut käydä. Oma syke meni sellaista vauhtia että olisi uskonut säkärin uhriksi ennemmin itteään kuin koiraa. Jonkun aikaa siinä myös arvoin ja seurasin, olisiko pitänyt viedä kaveri lääkäriin, mutta tulin siihen tulokseen, että jos joku olisi vialla, ei se olisi niin normaali kuin oli. Ei voi mennä kovin pahasti, jos tyyppi pomppii ja juoksee ympäri huushollia piakkoin tapahtuman jälkeen. (Nyt taas hiipii ajatus, että ehkä pitää huomenna soitella kuitenkin johonkin että pitäiskö tuoda näytille...)
Vieläkin ihmettelen, miten pystyin aluksi noinkin loogisesti toimimaan. En tiedä sit miten olisi käynyt jos olisi ollut pahempi tilanne, esim. koira ei olis pystynyt päästämään irti johdosta, olisinko tajunnu mennä pääkytkimelle? Ja ehkä kummallisinta oli se, että ei Demokaan siihen mitenkään regoinut. Ei edes vingahtanut tai muuten säikähtänyt. Lähinnä vaan turhautui kun joutui makaamaan paikallaan kun hysteerinen nainen kerta toisensa jälkeen ottaa pulssia ja kuuntelee hengitystä.
Mitä tästä sitten opittiin? No, ainakin kävin hyvinkin äkkiä tallentamassa päivystävän eläinlääkärin numeron puhelimeen (sähkön ollessa poikki sitä ei hirveästi googletella, jos tarve iskee).
Sen johdonkin olisi ehkä voinut paremmin piilottaa sinne sängyn alle, niin ei olisi ollut niin vahinkoalttiissa paikassa. Ei tullut sitäkään ajatelleeksi, kun ei tuo ole niistä muuten kiinnostunut.
Ja viimeisenä, nyt osaan vaihtaa sulakkeenkin, kiitos pienen konsultointipuhelun.
Semmosta tällä kertaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti