Voi tätä elämän vuoristorataa! Nyt on taas kaikki paljon paremmin kuin edellisessä postauksessa. Haukkuminen laski tasaisesti viikon mittaan ja tänä maanantaina oltiin jo ihan hissunkissun (plus ei pissaa!), samoin tänään. Todettiin siis tilapäinen mielenvikaisuus episodin aiheuttajaksi.
Tänään käytiin morjestamassa Jennan laumaa ja päästiin oikein vapaaksi lenkkeilemään ja riekkumaan muiden mukana. Olis kyllä niin hienoa jos pystyis tuohon luottamaan vapaanakin, mutta tuo orastava murkkuikä sitä tehokkaasti ehkäisee. Paikallaan tapittaminen on paljon kivempaa kuin luokse tuleminen, ja kun kotona ei ole edes muita koiria houkutteena niin siinä sitä sitten mietitään miten saadaan koira kiinni kahden metrin päästä. Nimim. vietin koirapuistossa 20 minuuttia yrittäen pehmein keinoin julkisella paikalla houkutella kaveria lähtemään kotiin. Olisi pitänyt tajuta olla tiukempi, kun sitten hermon pikkuhiljaa palaessa ja äänensävyn tiukentuessa toimi melkein heti.
Nyt pitäis kyllä aloittaa oikeesti tehokuuri tuon näyttelykäyttäytymisenkin suhteen. On vaan niin hankala päättää mistä aloittaa, me nyt on yritetty aloittaa ryhdikkäämmästä seisomisesta. Saatiin myös hyvä vinkki kosketuskepistä, ja sitä voisi alkaa viritellä tässä kevään edetessä.
Tuli myös tuossa lenkitellessä mieleen, että aikanaan mietin että minusta ei ainakaan tule niitä omistajia joilla on aina nameja mukana ja joka niitä syöttämällä yrittää selviytyä kaikesta.
EIPÄ.
Samapa tuo, kun nyt toimii. En nyt sentään epätoivoisesti houkuttele, vaan pyydän sentään ensin hyvää käytöstä ennenkuin palkkaa heruu. Sitten ollaan jo pohjilla jos pitää heilutella nakkia naaman edessä että pystyy toisen koiran imuuttaen ohittamaan. (En nyt mollaa muita, mutta itseäni ärsyttäisi)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti