Vihdoinkin!

Käytiin nyt tänään viimein kevään ekan kerran agiliitämässä. Ihan hauskaa oli, ei siinä mitään, mutta kyllä työsarkaa riittää. Suurin homma lienee itsensä opettaminen, mähän oon ihan surkee :D

Minä ajattelin että minun koirastani ei sitten tule semmonen rasittava reunallahaukkuja. Paskat.
Heti kun pihaan kurvattiin niin ilmeisesti vallitseva tunnelma ja yleinen ilmapiiri sai aikaan piippaavan ja hötkyilevän koiran. Ja kyllähän se sitten aidassa kiinni ollessaankin katsoi asiakseen huudella hävyttömyyksiä suorittaville koirille (onneksi oltiin sentään vaan tutussa porukassa). Niinpä niin.

Ensi yritykset oli suorituksen kannalta ihan hyviä, kyllä ne putket vielä osattiin kunhan ei liikaa mutkaa ollut. Mutta sitten kun se keksi että ei olekaan pakko tulla luokse, niin lällättely alkoi. Eihän se mihinkään oikeasti lähtenyt, mutta hillui raivostuttavasti siinä hollilla. Saatiin lopulta kiinni ja päästettiin ammattilaiset hommiin.

Selvästi kyllä auttoi muiden suorittamisen katselu, ilmeisesti se tajusi että "hetkinen, noillahan on kivaa tuolla, minäkin, MINÄKIN!" En nyt vielä ihan täysillä luottanut ja pidettiin suurimmaksi osaksi remmi vielä valjaissa roikkumassa. Mitähän kaikkea sitten tehtiin... Ainakin lisää putkia ja vähän hyppysolmuja (olipa oikeaoppinen termi), eli paria estettä kierrettiin niin että ohjaaja oli hätää kärsimässä, koira kyllä suoritti. Kolmen hypyn suoraakin mentiin, ja matka oli kyllä omalla mittapuulla aika pitkä.

Seuraavaksi pitäisi keksiä strategia; miten opettaa kepit ja kontaktiesteet niin että omakin pakka pysyy kasassa ja kokonaisuus hallussa... Ehdotuksia otetaan vastaan, mä vaan hukun tähän netin loputtomaan suohon :D