maanantai 31. maaliskuuta 2014

Männä viikolla

Jaha, tässä on jäänyt tarinoita tarinoimatta.


Viime tiistaina aksassa tehtiin radanpätkää ja uutena asiana tuli putkijarru. Se on yksi niistä asioista mistä oon kuullu puhuttavan, mutta en hyvälläkään mielikuvituksella ole ymmärtänyt mistä on kyse. Yksinkertaisesti, jos putken jälkeen pitää esim. tehdä tiukka käännös johonkin epäloogiseen suuntaan (9-10), niin ennen putkea kerrotaan se jo koiralle jollain tavalla -> putkijarru. Meille otin käyttöön ihanvaan nimeen yhdistetyn himmauskäsimerkin, ja toimi ihan kivasti kun opin ajoittamaan oikein ja olemaan taas toisessa päässä ajoissa.

Torstaitokossa oli ohjelmassa aikalailla kaksi temppurataa. Toisella pisteellö tehtiin eri liikkeistä osia sekaisin, eli esim. nouto ja seuraamista, hyppy ja kaukoja sekä ruutu väärinpäin (koira makaamaan ruutuun, kutsu, seuruuta ja lähetys ruutuun). Meni vähän päin mäntyä, lähinnä sen takia kun itekään ei tienny mitä tuleman pitää niin pyöri aivan epäloogisena siinä. Myöskään superlyhyet seuruut ja ahtaat käännökset ei ollut hyvä juttu.
Toinen piste oli vähän perinteisempi, eli ohjaaja keskellä ja koira suorittaa hyppy-ruutu-kaukoja-nouto-pysäytys-istu-luopuminen-viereen. Näin auki kirjoitettuna tuossa onkin ihan hitosti hommaa, mutta mä ja erityisesti Demo tykkää tälläsistä kun herneet saa raksuttaa. Ainoa ongelma olis voinut olla, että Demolla ei varsinaista kapulansylkemiskäskyä ole, sillä on vain lupasana luovuttaa kapula mun käteen. Mutta en mä ehtinyt kuin vasta istuuttaa koira niin kapula lensi kaaressa suusta. Ei ehkö kovin toivottu tulos muuten, mutta tuossa oli oikein :D

Tänään käytiin ulkokentällä tokoilemassa, kun vihdoin ja viimein neljännestä kaupasta sain ne ohjatun kapulat! Ei oo kiva kun Berra lähettää kauppoihin erikokoisia isoja kapuloita niin että ei kokonaista settiä löydy mistään.
Noudon pidosta on tullut ihan karseeta. Tunnarit rouskuu poskihampaissa, metalli kalisee hölskyen etuhampaissa ja ohjattuja voikin pitää muuten vaan niin että heiluu puolelta toiselle. Tähän ottaisin mieluusti vinkkejä! Nokasta pitäminen ei ainakaan hommasta hauskempaa tee, ja nyt yritetään tehdä seuraamisia ja muita kapulan kanssa että tajuais pitää kunnolla kiinni. Mikä sitten taas ei tietty auta tunnaripureskeluun.
Vähän jotain seuraamispätkääkin tehtiin, mutta oli vähän löysää. Luoksetulon sain ihan hienoksi sen edellisen episodin (joka tosiaan jatkui ohjatuissa treeneissä to) jälkeen. Tulee ihan hyvällä vauhdilla nyt, mutta kovin kaartaa. Mutta ihan hyvä jos ei jäänyt päälle, ja oli oikeesti joku stoppien oppimisen vaihe kuten torstaina pohdittiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti