Tänään taistelin kaikkia sisäisiä vaistojani vastaan ja annoin koiran olla kuriton. On ihan järkyttävän hankalaa antaa koiran esim. vetää remmissä, kun se korjausreaktio on niin automaattinen! En nyt tiedä, ilmenikö se kurittomuus muuten kuin lähinnä sinä vetämisenä, mutta musta se on hyvä alku. Samoin joka siirtymässä laitoin koiran hihnaan, että sen ei tarvitse liikkua sen mun natsikurin alla joka askeltaan.
Kerran se alko seinässä jo haukahtelemaankin muiden provosoimana, kun joku tuli halliin, mutta siihen mä vedän rajan. Mieluummin vaikka lopetan koko agilityn kun otan tyhjää räksyttävän koiran. Mikään ei raasta niin paljon hermoja kuin se, että yrität kuunnella kouluttajaa, ja koirakuoro haukkuu vieressä. Varsinkin Vuokkosilla, kaikuvassa viiden kentän kokoisessa hallissa, olen tosi kiitollinen siitä että haukkuvia koiria saa olla vain radalla, vielä kun ihmiset tätä sääntöä noudattaisivat.
Mutta asiaan, tänään oli paljon pikkujuttuja ja uusia esteitä. Ekaksi mentiin "uutena" muuria ja okseria. Palkkasin pari kertaa alustalla okserin taa, ja sitten otin jo lähetyksen muurilta okserille. Tätä ehkä pari kertaa, ja lopuksi vielä lisäsin yhden hypyn okserin jälkeen. Tässä huomasi, että kun lisäsi hypyn tuohon perään, eikä tavallaan takaperinketjuttanut sitä hyppyjonoa, niin oli vähän epäröivämpi. Mutta kyllä se jo toisella toistolla meni kannustaen paljon varmemmin, ja kolmannella kerralla oli jo tosi määrätietoinen ja nopea. Melkein kaikki näistä meni niin, että itse pysyin lähes paikallaan ja koira vaan irtosi eteenpäin hurjaa vauhtia, en olisi viime viikolla uskonut.
Toisena käytiin puomia. En jaksa tarkistaa, oonko jo tarinoinut, mutta strategia on se että otetaan puomin alastulo irti ja opetetaan koira juoksemaan lujaa sillä kapealla laudalla. Tätä tehtiin ehkä kuusi toistoa, mutta harmillisesti en saanut lopetettua siihen hurjimpaan vauhtiin.
Epävarmuus ja hitaus iski taas, jos lähdin liikkeelle koiran kanssa, enkä jäänyt sinne lähetyspäähän. Demo on niin orjallisesti opetettu ottamaan kontakti, että jos mä tulen vieressä, niin se ei vaan pysty juoksemaan läpi, vaan tahtoo välttämättä pysähtyä päähän. No, lopuksi tehtiin kolme kokonaista puomia hihnan kanssa, ettei tarvitse maanitella. Ylösmeno on tosi hyvä ja koko ajan vauhdikkaampi, samoin tasapätkä, mutta alastulossa alkaa heti himmailla ja sihdata sitä kontaktia. Pitäisi saada se kontaktin mielentila siihen että "pitäisi mennä tuonne" sen sijaan että nyt se on "pitäisi olla tuolla". Kuulemma alastulolla hetsaten voisi toimia, mutta en ole hirveän luottavainen. Anyway, koitetaan. Hetkenhän meillä toimi hiippailuun se, että vapautetaan jo ennen kuin on kunnolla se 2on2off, eli ekan jalan laskeutumisesta, mutta nyt sekin on kärsinyt inflaation.
Ja tämän päivän tähtihetkeen, pussiin! Ikinä ei olla menty pussia. Joskus pentuna on saatettu vähän nostaa sitä suuta ja katsoa että meniskö se läpi, ja lopputulosta en edes muista. Mutta nyt, kun oli hyvä appari ja namialusta ja tehtiin alusta asti kunnolla hetsaten, niin meillä on lähes valmis pussi n. 7 toiston jälkeen. Ja se into!
Ensin siis pidettiin kahdella kädellä suuta auki (x2), sitten pidettiin yhdellä kädellä ja vähitellen laskettiin niin, että lopussa pussi oli kiinni. Mä edelleenkin annan suurimmat propsit apparille, joka osasi oikealla taktiikalla aina laskea sitä pussia vähän hipaisemaan Demon selkää ohimennessä niin että se tottui pussin kosketukseen huulien jo melkein ollessa namialustalla :D Aluksi olin ihan varma, että tuo ahdistuu liikaa siitä painavasta kankaasta ja siitä, että pitää itse kaivaa tiensä läpi, mutta ei. Tässä oli kyllä taas sellainen tulos, että en osannut odottaa... Hyvällä tavalla! Tämä menee siihen arkistoon, mikä avataan kun tulee taas motivaatiokuoppa.
Tehtiin me sitten jotain A-putki-juttua ja takaakierto-valssi-juttuja, mutta ne nyt ei ollut mitenkään mullistavia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti