Kannatti vaivautua

Sinne mestiksiin siis. Nyt meillä on agilityn palkintotili jo auki ennenkuin on kertaakaan startattu virallisesti! Taskussa siis putkirallin 5. sija ja medimöllien 3. sija.

 
"Putkiradalla" (joka oli sovellettu versio vain kahdella putkella....) meno oli toooosi jähmeetä ja alkoi ärsyttää. Meinasin jo jättää osallistumisen siihen, mutta kun selvisi että mölliradalla ei ollut muita kontakteja kuin A, niin ajattelin että mitähän helvettiä, kyllä mä nyt eurolla voin vielä toisenkin startin ottaa. Ja olikin ihan huikeeta! Tasan niin kauan kunnes tuli se A ja Demo ei suostunut menemään sitä... No, jatkettiin muina miehinä rata loppuun, ja jäi ihan sikahyvä fiilis. Meno oli paljon nopeempaa ja ohjauksetkin oli tosi sujuvia vaikka ansapaikkoja oli muutama. Näitä lisää!

Mitä siihen A:han tulee, niin mä luulen että se johtuu tuosta sisätilasta. Koko viime talvenahan se ei Malmilla mennyt A:ta tai paljon puomiakaan, mutta ulkokauden koittaessa ei ollut mitään ongelmaa. Toisaalta, kaikki sisäesteet ovat olleetkin vähän kakkosluokkaisia, kun taas ne ulkona olevat ovat olleet uusia, hienoja ja kunnolla pitäväpintaisia. Tiedä sitten mennä sanomaan...

Ehkä meidän agilityssa on sittenkin toivoa.

Kuten myös paikkamakuussa. Aamulla Ojangossa parit setit ja hirmu hienosti oli ylipitkiä aikoja. Toisaalta, kun ne kaverit ilmestyy viereen voi meno olla eri. Muutenkin koetta ajatellen pieni toivonhenkäys saatiin puhallettua treeneissä, eiköhän me se läpi ainakin rämmitä :)

Seuraamiskurssi 2/3

Tänään näköjään treenattiin sitten sateessa. Puhuttiin käännöksistä ja oikeaan paikkaan katsomisesta käännöksissä. Koira ei voi tietää, että käännytään, jos ohjaaja tuijottaa koko ajan tasan metrin suoraan eteenpäin. Onneksi ollaan tehty edes jotain oikein ja oonkin melkein alusta asti kääntänyt naaman selkeästi kääntymissuuntaan.

Katsottiin mihin ollaan edistytty viikossa, ja kyllähän se perusasento on löytynyt "uudestaan". Hirveen kamalan vaikeeta kun koira on nyt aina korrektilla paikalla, ja sen takia mä en näe sitä niin hyvin sieltä käden takaa. Todettiin että selkeästi pitää palkata jo hyvästä suorituksesta liikkeessä, että ei leviä ja on parempi pysähdyksessä istahtaa perusasentoon. Mun pitää malttaa pysähtyä hitaasti, muuten koira pokkuroi perusasennon n. miljoona kertaa itekseen ennenkuin osuu oikeaan. Lisäksi nyt pitäisi vastaavasti saada vähän rentouttaa hommaan, kun Demo kuulemma näyttää siltä että nyt se vaan miettii "se perusasento, kohta se varmaan tulee, nyt sitten tarkkana, koskakoskakoska..." ja varmaan vähän jännittyy siitä.

Mitä meidän tulevaan kokeeseen tulee, niin sanon vaan että lolskis. Paikallamakuu pitää saada kuntoon!!! Seuraaminen pitää maagisesti tässä venyttää taas koemittaan ja ottaa ohjelmaan vähän palkattomuutta. Just joo, onneksi tuli ilmottua...

Huomenna olis tarjolla meidän koirakerhon agimestikset, mutta saa nyt nähdä. Kai siellä jonkun putkirallin vois käydä koittamassa.

Seuraamiskurssi 1/3

Tänään oli ensimmäinen kerta HSKH:n seuraamiskurssista.

Aluksi tehtiin liikkuroitu ALO-seuraaminen. Meni yllättävän hyvin, harmi sinänsä, ettei kouluttaja nähnyt sitä ahdistus-Demoa joka ei tohdi kulkea oikealla paikalla kun jännittää. Puhuttiin siitä kuinka kokeessa Demo yleensä jätättää tai liikkuu kauemmas, ja todettiin että ei siinä auta muu kuin palata takasinpäin treenaamisessa. Jälleen kerran siis otetaan kuuri paikan vahvistamisessa.
Suurin ongelma tässä on nyt varmaan se, että mä en osaa olla tarpeeksi mustavalkoinen. Tarvisin oman orjapiiskurin, joka palauttais mut ruotuun aina ku alkaa lipsua.

Anyway, nyt tehdään siis ihan pelkkää palkkailua peruasennosta, siihen voi sitten yhdistää kestoa, muutamia askeleita, erilaisia sivulletuloja TAI kääntymisjuttuja. Ei siis treenata kaikkea yhtäaikaa niinku mulla on tapana... Ja kylmästi jätetään palkkaamatta jos ei ole tarpeeksi hyvä. Piste.

Lopuksi täytyy kyllä todeta, että mä oon ihan sikatyytyväinen tohon koiraan. Reilun tunnin jälkeenkin (sisältäen omaa treeniä ja muuten vaan odottelua) se vielä istui mun eessä ja kyseli että mitäs sitten tehtäis. Pienikin viittaus penkiltä nousemiseen, ja yks alkaa heittää riemukieppejä :)
Mä oon aina sanonut, että ei tuolla ole tarpeeksi moottoria esim. pk-tottikseen, mutta ehkä se sieltä tulis jos vähä syvemmältä kaivais...

Lennosta säveltäen

Tänään käytiin tokoilemassa Viikin pellolla kouluihmisten kanssa. Ajatuksena oli ottaa paikkamakuu vaihteeksi ihan koiraseurassa ja sitten jotain muuta. Ja voi luoja mä oon tyhmä, en ollu suunnitellu just yhtään mitä tehdään, johtui ehkä siitä että koulupäivän jälkeen kusetin koiran ja painuin päiväunille.

Paikkamakuussa pää pyöriiiiii ja kahdesti kahden minuutin aikana piti komentaa uudestaan maahan. Jälkiviisaasti ajateltuna olisi pitänyt ottaa jotain valmistelua siihen ennen, eikä vaan mennä suoraan makaamaan. No, minkäs teet. Jokatapauksessa, päätin että pää maassa makaaminen ei oo vielä meidän juttu, eikä me kokeessakaan yritetä sitä rikkoa. Hiotaan sitä ja toivottavasti joskus saadaan valmiiksi.

Tehtiin seuraamista, ja oli tosi haastavaa muhkuraisella nurmialustalla. Meinas hirveästi levetä ja jotenkin oli muutenkin rytmi ihan sekaisin. Täyskäännökset meni normaalia tiiviimmin, en tiiä mistä johtui, ehkä käännyin vähän rauhallisemmin. Tehtiin pikkupätkä liikkuroitunakin, ja yllättävän hyvin meni noin niinkuin vireen kannalta.

Parit jäävät ja luoksetulot. Jäävissä jaksoi tosi hyvin odottaa mun paluuta, eikä väistänyt. Luoksetulo on vieläkin ihan ♥ Se on kyllä jotenkin niin iloinen ja varma liike, että oikein huomasi koirasta miten se rentoutui ja teki seuraavatkin jutut aivan eri asenteella.

Pitkäjänteisyyttä, kiitos!

Viikonloppu meni talkoillessa ja treenaamatta. Oli hirvittävän mielenkiintoista olla järkkäämässä BH-koetta, oma kynnys madaltui kyllä ihan huomattavasti kun näki minkälaisilla suorituksilla siellä pärjää. Eikä siis millään pahalla ketään kohtaan, parempia kaikki joka tapauksessa oli kuin me tällä hetkellä.
Meillä suurin hiominen tällä hetkellä on pitkäkestoisessa seuruussa ja paikkamakuussa, ja siinäkin lähinnä oman pääkopan treenaaminen siihen, että se koira kyllä pysyy siellä. Jotenkin aivan eri asia seistä siinä näkysällä selin koiraan kuin olla "vaan" piilossa.

Eilen käytiin tokoamassa ja haettiin juurikin sitä kestoa seuraamiseen. Meni ihan kivasti, huomasin että (yllättäen) meni paljon paremmin kun sai olla mun varjossa verrattuna siihen että oli auringonpaahteen puolella.
Kauaa ei jaksettu hinkata, mutta käytiin vielä lopuksi agikentällä tekemässä vähän valssiharjoituksia. Jos ei jaksa tulkita noita numeroita (ite en jaksais), niin tarkoitus oli että kierretään ensin kahden ekan avulla kahdeksikko, sitten otetaan siihen väliin vaan yksi kerrallaan lisää esteitä jatkaen jonon loppuun. Kyllä sen ymmärtää sitten kun näkee.
Hajoili kyllä ihan huolella siinä ohjaukseeni kun jotenkin sain aina sen koiran hyppäämään esteen suoraan takaisinpäin, kun tarkoitus oli kiertää siiveke ja palata taaksepäin. Lopulta tajusin virheeni: a) en saattanut tarpeeksi kauas ja b) rintamasuunta ei ollut menosuuntaan. Ja täytyy sanoa, että kun molemmilta puolilta oli tämä saatu päätökseen, niin kyllä oli ohjaaja aivan kuollut...


Tänään tokoiltiin taas, ja oon ihan supertyytyväinen! Mun pitäis opetella loogisemmaksi, ja tänään mä sitä kyllä olin. Tehtiin pitkästä aikaa ruutua ja saatiin muutama onnistunut toisto, ja jos meni vikaan, niin ohjasin sen koiran oikeaan paikkaan. Mutta niiiiin kovasti tuo tarjosi tötsiä kosketusalustoiksi. Sitten kun toisti ruutu-käskyn, se likisti itseään lähemmäs tötsää ja hetken päästä se nosti tötsän varovasti suuhun ja kantoi metrin lähemmäs :D Selkeesti ei siis vielä oo ihan naksahtanut päässä, että mikä tää juttu oikein on. Toisaalta, tällä etenemistahdilla meidän ei ikinä tarvi edes osata koko hiton ruutua...
Seuraamista taas pitkällä matkalla, tajusin palkata epäsäännöllisesti ja lopettaa ajoissa, niin ei mennyt into. Paikkamakuuseen haettiin kans vähän kestoa, ei mitään pitkää vielä, semmosia 40 sekunnin pätkiä. Palkkasin vasta kun palasin takaisin sivulle ja naama pysyi maassa. Ehkä tässä vielä on toivoa!
Vielä ennen lähtöä yksi vauvapuomi ja parit oikeamittaset, meni ihan hyvin, vaikka paljon mieluummin olisi mennyt sen oikean puomin alla olevaan putkeen. Siinä sitten meinasin tuostanoinvaanäkkiä hypäyttää 50 cm esteen. No, ketuiksihan se meni. Mä en ymmärrä mikä siinä viidessä sentissä on niin dramaattista, kun 45 menee ihan ongelmitta, mutta 50 on ihan kauhee. Osa ongelmaa on se, että vaikka laittaa koiran kauas lähtöön niin se pysähtyy epäröimään aina just ennen hyppyä ja ei sitten uskalla kun ei ole vauhtia. Pitäis varmaan yrittää huijata sitä ja tehdä jotain nousevaa sarjaa tms, että se 50 tulis matalempien jälkeen yllättäen ja se vahingossa hyppäis sen. Lopulta laskin sen sitten 45:een ja vaivalla sain sen ylityksen palkattua.

Joskus vielä opettelen juoksemaan

Nyt kun on muutettu taas etelään odottelemaan koulun alkua, niin on aivan uudenlainen into treenata. Ja erityisesti, aikaa treenata.

Tiistaina käytiin aksaamassa, tarkoituksena vauhdittaa sitä puomia. No, perseellensähän se meni. Kamalaa hidastelua ja epävarmuutta, vaikka tasan tietää mitä siltä haetaan. Sitten kun ite turhaudun, niin koira haluaa vaan vältellä mua ja luikkii pakoon, mistä tulee entisestään paskempi koiranomistaja -fiilis. Huoh, noina päivinä mä oon niin valmis heittämään hanskat tiskiin... No, tehtiin me jossain välissä ihan kivoja muita juttuja, mutta puomi ei nyt oikein luonnistunut.

Keskiviikkona tokoiltiin. Tuo pää maassa makaminen on vähän jumissa, kun en edes tiedä mikä on se kriteeri kun palaan takasinpäin. Sille tulee olemaan supervaikeeta pitää se pää maassa kunnes tulee "sivu"-käsky, niin se tuntuu epäreilulta vaatia. Mä olisin tyytyväinen siihen että se pitää sen maassa kun oon siellä kaukana ja saa vaikka nostaa kun lähden liikkeelle, mutta miten mä sen kerron koiralle?
Anyways, tehtiin about kaikkia ALO-liikkeitä, ja jäävät näyttää hyvältä. Seuraaminen on tiettyyn pisteeseen asti tosi hyvää, mutta pitkäjänteisyyttä kaivataan. Hyppy nyt vaan on, en mä siitä mitään suurta moitittavaa löydä. Enpä tiedä, samapa se on sinne mestiksiin lähteä itsensä nolaamaan.
Lopuksi käytiin vielä parit vauvapuomit vetämässä ihan hyvin. Ei ahdistunut, mutta vauhti oli etanaluokkaa. Älysin silti lopettaa ennenkuin hajotin taas koko homman.

T'änään käytiin taas aksaamassa, ja lähdin suoraan kohti vauvapuomia. Puomin molemmissa päissä oli esteet vauhdittamassa menoa. Alku oli vähän tahmea, mutta kun tajusin itse vauhdittaa menoa, niin kyllä se siitä. Tähän liittyykin tuo otsikko, eli selkeästi yksi hankaluus on se, että mä en osaa juosta nopeesti edeten samalla hitaasti :D Kun pitäisi pysyä siinä sopivalla kohdalla kirittämässä koiraa, mutta ei voi löntystää kun sitten ei koirakaan liiku, pirun vaikeeta! Homma ei mitenkään päin toimi, jos meen edelle ja jatkan juoksemista ikuisuuteen kunnes koira on puomin päässä, se ei vaan saa sitä vetoa. Onneksi huomasin, että siitä on jossain vaiheessa kehittynyt niinkin itsenäinen otus, että mä voin lähettää sen eteenpäin esteen kautta puomille ja sitten kun kirin sen kiinni niin voi sitä vauhtia! Hidasta laukkaahan se on parhaimmillaankin, mutta se on paaaljon parempi kuin se epäröivä käynti. Käytiin myös oikeella puomilla muutamat vedot tekemässä ja kyllä se vähän parani. Taas osasin lopettaa tarpeeksi ajoissa eikä kenellekään jäänyt paska maku suuhun!
Parasta tässä päivässä oli se ihana ilme tuon naamalla kun päästin sen kontakteilta etenemään hypyille. Korvat päätä myöten, pienet jalat pinkoo niin lujaa kuin pystyy ja keskittynyt katse eteenpäin ♥ On se ihana, mutta silti mä toivon että seuraava koira on vähän kovempi eikä ota itteensä näin kovapäisestä ohjaajasta...

Melkein intti ja kaikkea muutakin

Viime päivityksen jälkeen on tapahtunut kaikenlaista ja toisaalta ei paljon mitään.

Reissusta saatiin ihan kaikki mitä lähdettiin hakemaankin, eli lopulta lauantailta ja sunnuntailta irtosi CACIBit ja seuralaiselle junnusertit! Joskus syksyn pimeinä iltoina varmaan jaksan näpytellä ne tuonne tulososioon, vaikka arvosteluissa ei paljoa annettavaa ollut. Mutta aivan uskomatonta on ajatella, että mun ikuinen EH:n junnukehäraakki on nyt ajan kulumista ja yhtä CACIBia vaille intti!

Muuten kesän fiilikset on ollut kuvan luokkaa. Ei ole oikein tullut tehtyä mitään, ja saa nyt nähdä jääkö suunnitellut tokomestikset meiltä väliin, kun ei vain ole jaksanut kiinnostaa. Tai oikeastaan, ei vain ole jaksanut, piste. Työt on vieneet aika hyvin mehut ihmisosapuolesta, mutta syksyllä varmaan ryhdistäydytään taas harrastuksissa, kun pääsee kouluun lomailemaan.

Agilityssa oltiin ekaa kertaa vierailevan kouluttajan opissa, kun Emmi Lavikka kävi pitämässä ilmaisen koulutusillan. Oli kyllä hirveän kiva fiilis sinä iltana, miehessä riitti vauhtia ja sain ihan hyviä vinkkejä. Pitäisi muistaa saattaa takaakiertoja kauemmas vielä tässä vaiheessa ja puomin kontaktiin otetaan vauhtikuuri, eli vapautus heti kun yksikin tassu osuu maahan (koira kuulemma kyttää ja ja hiipii kuin paraskin bortsu :D). A:lle varmaan tarvittaisiin länget, ja sitä Emmikin suositteli... Olin (ja vähän edelleenkin oon) sitä mieltä, että ei me vielä niin hyviä olla, että pitäis erikseen koulutuksiin lähteä asioita hiomaan. Mutta positiivinen kokemus oli, ja ilmoittautumiskynnyskin oli sopivan matala, kun kouluttajana oli kurssikaveri ;)

Näyttelyt saavat nyt jäädä vähän vähemmälle huomiolle, kun noi "pakolliset" on hommattu. Vielä pyörittelen mahdollisuutta lähteä Baltian reissuun syssyllä, mutta saas nähdä. Sinne kun pitäis kesällä sitten kuitenkin lähteä sitä viimeistä CACIBia metsästämään. Anyway, erkkarissa todennäköisesti käydään korkkaamassa valioluokka, ja täytynee siellä Messarissakin ainakin jonain päivänä käväistä.